Alkuteos ilmestynyt 1925.
1. laitos: Aura, 1946.
Suomentanut Aukusti Simojoki.
2. painos: WSOY, 1964.
Aukusti Simojoen uudistettu suomennos. Kolibri-kirjasto 10. Nidottu.
5. painos: WSOY, 1984. Aukusti Simojoen uudistettu suomennos. Koulun peruskirjasto 56. Sidottu.
2. laitos: Otava, 1975. Suomentanut Aarno Peromies. Seitsentähdet-sarja. Sidottu, kansipaperi.
Otava, 1994. Sidottu, kansipaperi.
Otava, 2004. Seven. 3. painos 2008. Nidottu.
Oikeusjuttu kuvaa pienen ihmisen ahdistusta nimettömien, kasvottomien vallanpitäjien heiteltävänä – kokemusta jota yhä useampi tämän päivän ihminen elää.
Franz Kafka (1883–1924) ei katsonut koskaan saaneensa Oikeusjuttua valmiiksi, vaan määräsi sen – muiden käsikirjoitustensa tavoin – poltettavaksi kuolemansa jälkeen. Kun hän kirjoitti teosta talvella 1916–17, hänen terveytensä heikkeni kriittisesti; sitemmin hän vietti pitkiä aikoja parantoloissa hakemassa apua tuberkuloosiinsa. Oikeusjutun käsikirjoitusta ei Kafkan kuoltua kuitenkaan hävitetty, ja romaani ilmestyi vuonna 1925.
Uusimmat keskustelut
| Aloita uusi keskustelu tästä kirjasta | Näytä kaikki keskustelut |
Tietoa kirjailijasta :: Franz Kafka
Franz Kafka syntyi Prahassa 1883 ja kuoli Wienissä 1924. Hän oli sukuperältään Itävallan juutalainen. Kafka opiskeli ensin germanistiikkaa, sittemmin lakia. Hän valmistui lakitieteen tohtoriksi vuonna 1906 ja toimi vakuutusvirkailijana vuoteen 1922 saakka. Hän sairastui keuhkotuberkuloosiin ja vietti vuodesta 1917 lähtien pitkiä aikoja eri parantoloissa. Sekä Kafkan elämää että kirjoittamista leimasivat ongelmalliset suhteet isään – joka oli varakas kauppias – ja naisiin. Kafka oli kihloissa kolmesti, kaksi kertaa Felice Bauerin kanssa. Ansiotyössään Kafka ei viihtynyt, kirjoittamista ei perhe ymmärtänyt. ... (lisää)
Muita kirjoja joista saatat pitää
 |  |  |
Kirja-arvioita (1) |
|---|
Oikeusjuttu yllätti minut iloisesti: vaikka se onkin taattua Kafka-tyyliä – ahdistavaa jaarittelua, jossa lähes huomaamattomat mutta kalvavat pikku yksityiskohdat tekevät harmaatakin harmaammasta arjesta painajaista surrealismia – se ei ollut tippaakaan niin pitkäveteinen kuin esimerkiksi Linna. Itse asiassa tunnelma tiheni loppua kohti miltei jännittäväksi. Tarkoituksellisen epätyydyttävä ja raskaasti luettava teos, jonka ansioita on teeman ja tunnelman osalta kuitenkin mahdoton kiistää. Suosittelisin ensimmäiseksi kafkaksi.
|