Alkuteos ilmestynyt 1988. Suomentanut Hanna Tarkka.
1. painos: Otava, 1994. Kannen piirros: Hannele Vanha-aho. Sidottu, kansipaperi.
2. painos: Seven. Otava, 2010. Nidottu.
Bram Stoker -palkintoehdokas 1989, toinen sija Locus-palkintoäänestyksessä (kauhukirjat) 1989.
Nuoret vampyyrit ja selvännäkijät näkevät toistuvasti samaa unta punatukkaisista kaksosista, jotka uhraavat äitinsä haudalla hyvin kauan sitten. Kuka unia lähettää, ja miksi?
Kysymykset vaivaavat unennäkijöitä heidän valmistautuessaan vampyyri Lestatin rock-konserttiin San Franciscossa. Sen paremmin nuoret kuin vanhatkaan verenimijät eivät pysty vastustamaan kiusausta, vaikka he aavistavat, että konsertti on ansa.
Sillä huhu kertoo, että Lestatin laulut ovat herättäneet kaikkien vampyyrien esiäidin, kadotettujen kuningattaren Akashan, joka on vuosisatoja levännyt sarkofagillaan. Ja joidenkin vampyyrien kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa jo 6000 vuotta sitten...
Arvosana kirjalle
Anne Rice
Anne Rice (o.s. O'Brien, 1941–2021) oli yhdysvaltalainen kauhu- ja fantasiakirjailija. Hänen kirjojaan on myyty yli 176 miljoonaa kappaletta.
Rice syntyi amerikanirlantilaiseen perheeseen New Orleansissa mutta muutti nuorena Teksasiin. Rice opiskeli San Franciscon yliopistossa ja suoritti tutkinnon politiikan tutkimuksesta. Ricen esikoisteos Veren vangit ilmestyi 1976. Sarjaa jatkoivat Vampyyri Lestat (1985) ja Kadotettujen kuningatar (1988). Vuonna 1994 Neil Jordan teki Veren vangeista elokuvan Ricen oman käsikirjoituksen pohjalta.
Vampyyrikronikat
Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.
Sarjan suomentaminen jäi kolmeen osaan.
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 56
Viestit 0
Harmillisen yllätyksetön, mutta arvokkaissa, ylellisissä kuvissa kylpevä päätäntö maailmamme vampyyriyhteisön tarinalle. Siinä missä aiemmat kirjat vetosivat viehättävän vanhanaikaisilla miljöillään, herkuttelee tämä osa nykyajan mukavuuksilla. Verenimijät eivät pihistele hulppeista huviloista, loistoautoista tai korkeakulttuurista, ja etenkin Armandin elämäntyyliä on pakko kadehtia. Juoni pysyy kasassa ja päämäärässä edellisiä osia paremmin, vaikka se suuruudenhullu onkin: Anne Rice on päättänyt esitellä samalla kertaa sekä vampyyrirodun alkuhämärän, että apokalypsin. Vaikka kyseessä siis onkin melko maijesteetillinen teos, sen lukeminen ei juuri palkitse, koska kutkuttavat käänteet loistavat poissaolollaan. Etenkin loppuratkaisu oli aivan liian ”helppo”.
Kirja-arviot 12
Viestit 0
