Kuilukaupunki (Ilmestysten avaruus #0.5) - Alastair Reynolds 8.26   141

Alkuteos ilmestynyt 2001. Julkaistu kahtena niteenä, osat I ja II. Suomentanut Hannu Tervaharju. Kansi: Eliza Karmasalo. Like-scifi. Nidottu.

British Science Fiction Association Award 2001.

Henkivartija Tanner Mirabel on epäonnistunut: hänen suojattinsa on surmattu. Kunnia vaatii kostoa, ja niinpä Mirabel syöksyy murhaajan jäljille tappaakseen tämän.

Ajojahti vie hänet lopulta valovuosien päähän Epsilon Eridanin aurinkokuntaan, Kuilukaupunkiin. Kerran teknologialle tietä näyttänyt kaupunki on kuitenkin muuttunut. Kammottava nanoteknologinen virus on turmellut niin asukkaat kuin rakennuksetkin, ja kaupungin varjoissa lymyää nyt pahantahtoisia koneita, ennennäkemättömiä olentoja ja uudenlaisia, kuolettavia pelejä.

Jäljittäessään vihamiestään Mirabel joutuu kohtaamaan ahdistavia totuuksia paitsi itsestään, myös Kuilukaupungista. Totuuksia, joiden juuret juontavat kauas vuosisatojen taakse, avaruuden syvyyksiin ja muinaisiin julmuuksiin...

Alastair Reynoldsin (s. 1966) teoksissa mielikuvitukselliset kyberpunk-visiot yhdistyvät henkeäsalpaaviin avaruusseikkailuihin ja kosmiset mittasuhteet saavaan kauhuun. Hänen ensimmäinen scifieepoksensa. Ilmestysten avaruus, sai haltioituneen vastaanoton myös Suomessa. Kuilukaupunki on neliosaisen sarjan toinen romaani, mutta luettavissa myös täysin itsenäisenä teoksena.

Arvosteluja:

”Reynolds on ilman muuta yksi nykyscifin suurista nimistä, ja hänen teoksensa ovat suorastaan pakko-ostos avaruusseikkailujen ystäville.” – Marko Kivelä, Tähtivaeltaja

”Reynolds saattaa hyvinkin olla parasta ja kiinnostavinta, mitä tieteiskirjallisuudessa on viime aikoina tapahtunut.” – Juha K. Tapio, Kaleva

”Reynolds kirjoittaa ajan parasta uutta tieteiskirjallisuutta, kirjallisuutta joka ylittää kaikki rajat.” – Harri Erkki, Portti

”Kuilukaupungissa Reynolds täyttää ne lupaukset, jotka Ilmestysten avaruus antoi. Reynolds luo arkkitehtuuria, joka on uskottavaa, ja kaupunkiruton johon uskoo.” – Harri Erkki, Ikkuna kadulle

”Kuilukaupunki on kompleksinen ja mielenkiintoinen teos, jossa avaruusooppera kohtaa hardcore-scifin ja tekee sen vieläpä reippaan letkeällä tyylillä.” – Jukka Halme, Tähtivaeltaja

"Reynolds osaa kertoa miltä oudot maisemat tuntuvat. Mirabelin arvoituksellisessa hahmossa on suorastaan Philip K. Dickin veroista epävarmuutta oman minuuden olemassaolosta." – Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat

"Vauhdikas ja vetävä seikkailukertomus henkivartija Mirabelin tehtävästä, sen epäonnistumisesta ja kostosta. Reynolds kertoo kaikesta monella tasolla ja kokoaa kaiken aluksi hyvinkin erillisiltä tuntuvista tarinoista, jotka vähitellen lähestyvät toisiaan." – Seppo Lehtinen, Turun Sanomat




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu elokuu 2004 (Like)
Alkuperäinen nimi Chasm City
Tietoja muokattu joulukuu 29, 2022

Ilmestysten avaruus

Sarja sisältää 4 pääteosta ja yhteensä teoksia 8 kpl.

Kirjailija suosittelee Ilmestysten avaruuden, Lunastuksen arkin ja Sovituksen kuilun lukemista numeroidussa järjestyksessä.

Ilmestysten avaruuteen sijoittuvaa novellikokoelmaa Galactic North (2006) ei suomennettu.

Pääsarja Like-scifi

Kuilukaupunki (Ilmestysten avaruus #0.5) 8.26   141
Ilmestysten avaruus (Ilmestysten avaruus #1) 8.36   159
Timanttikoirat, Turkoosit päivät (Ilmestysten avaruus #1.5) 7.76   116
Lunastuksen arkki (Ilmestysten avaruus #2) 8.52   118
Sovituksen kuilu (Ilmestysten avaruus #3) 8.40   97
Susien aika (Ilmestysten avaruus #4) 7.72   33
Prefekti 8.04   90
Elysionin tuli 7.70   40

Kirja-arviot & arvosanat

dbgirl
Arvosanat 117
Kirja-arviot 13
Viestit 0
kesäkuu 23, 2023
6 / 10

Aluksi lainasin kirjailijan Timanttikoirat, Turkoosit päivät (koska siinä oli kiva kansi ja jännä nimi) mutta sitten selvisikin että se kuului kirjasarjaan joten palautin sen ja lainasin Ilmestysten avaruuden, sitten selvisi että on vielä Kuilukaupunki joka on osa 0.5 eli ennen Ilmestysten avaruutta joten lainasin sitten tämän. Ja nyt sitten kirja sanookin että se olisi toinen kirja (joka on Suomessa jaettu kahteen osaan) sarjassa mutta sen voi lukea itsenäisestikin. Huoh. Niin missä järjestyksessä näitä pitää lukea, Kuilukapunki vai Ilmestysten avaruus ekana? Luovutin ja aloin lukemaan tätä Kuilukaupungin ykkösosaa. Kirja osoittautui heti mielenkiintoiseksi mikä oli helpotus sillä minun on ollut vaikea aloittaa minkään sci-fi-kirjan lukeminen koska ne ovat yleensä niin tylsiä, sekavia tai liian teknisiä ilman mitään humaaniutta (löydänkö aina vain ne huonoimmat kirjat vai ovatko ne lähes aina sellaisia vai eikö sci-fi vain sovi minulle?). Tämä yhdistää kivasti kahta genreä, dekkaria (joista pidän) ja scifi-seikkailua, eikä tylsää pääse pahemmin tulemaan koska päähahmo on aikamoisen kärsimätön seikkailijaluonne ja kirjan maailma on erittäin rikas ja… sanotaanko kirjava. Oikeastaan kaikki on mahdollista. On kiva yrittää pohtia sitä maailman mytologiaa ja mysteeriä, joskin lopussa mentiin mielestäni hieman liian oudoksi, heheh. Saas nähdä mitä seuraavassa osassa tapahtuu kun tässäkin tapahtui jo kaikenlaista.

Jussi
Arvosanat 1131
Kirja-arviot 109
Viestit 1687
marraskuu 15, 2009
8 / 10

Kuilukaupunki on joskus määritelty Reynoldsin sarjan toiseksi osaksi, mutta kuten edellisissä arvioissa sanottiin, kirja tapahtuu ennen Ilmestysten avaruutta eikä vaadi tämän tuntemista. Joka tapauksessa kyseessä on upea scifiromaani, joka voitti ansaitusti BSFA-palkinnon. Minä tykkäsin Kuilukaupungista enemmän kuin Ilmestysten avaruudesta. Kirja on helppolukuisempi ja rakenteeltaan selkeämpi. Juonilinjat yhdistyvät lopussa hienosti, ja Reynoldsin luoma maailmankaikkeus on kiinnostava paikka. Eniten pidin Sky Haussmannin tarinasta. Kirjaa pitää tosiaan kehua taitavasti rakennusta juonesta. Henkilönkuvauskin oli parempaa kuin ensimmäisessä suomennoksessa, ehkä minä-kerronnan takia. Jotkut väittävät, että Kuilukaupunki on yhä paras Reynoldsin julkaisema romaani.

Vumpalouska
Arvosanat 79
Kirja-arviot 10
Viestit 137
marraskuu 22, 2007
10 / 10

"Kuilukaupunki" on Reynoldsin "Ilmestysten Avaruus" -sarjan toinen kirja. Se ei suoranaisesti liity edelliseen kirjaan kuin joidenkin viittausten ja osittain samojen tapahtumapaikkojensa puolesta, ja koko kirja sijoittuu itse asiassa ensimmäistä kirjaa edeltävään aikaan. Siitä huolimatta pidän "Kuilukaupunkia" (joka Suomessa on jostain syystä julkaistu kahdessa osassa) sarjan täysivaltaisena osana, sillä tämä romaani syventää ja selkeyttää huomattavasti Reynoldisn kiehotavalla tavalla synkkää maailmankaikkeutta, ja sen tapahtumilla tulee olemaan varsin suuri merkitys sarjan seuraavassa kirjassa, "Lunastuksen Arkissa". "Kuilukaupunki" yhdistää onnistuneesti tieteis- dekkari- ja kauhukirjallisuutta, eikä yllättäviä juonenkäänteitä puutu...

samuel
samuel
Arvosanat 838
Kirja-arviot 6
Viestit 1
heinäkuu 17, 2023
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
karivaan
karivaan
Arvosanat 165
Kirja-arviot 17
Viestit 5
maaliskuu 27, 2023
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Spaced_out
Spaced_out
Arvosanat 87
Kirja-arviot 7
Viestit 0
toukokuu 12, 2022
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Wicked-Willie
Wicked-Willie
Arvosanat 319
Kirja-arviot 12
Viestit 67
elokuu 28, 2021
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
merten paavo
merten paavo
Arvosanat 44
Kirja-arviot 0
Viestit 2
maaliskuu 30, 2021
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Markku Hottinen
Markku Hottinen
Arvosanat 257
Kirja-arviot 0
Viestit 0
joulukuu 31, 2020
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Tilu
Tilu
Arvosanat 119
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 22, 2020
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle