Painajainen

@ Stephen King
Painajainen - Stephen King 7.80   117

Alkuteos ilmestynyt 1975. Suomentanut Heikki Karjalainen. Kannen kuva: Dave Christensen. Sidottu, kansipaperi.

World Fantasy -palkintoehdokas 1976.

Idyllisen pikkukaupungin uumenista kumpuaa ikiaikainen pahuus – odottamatta kuin laava kauan uinuneesta tulivuoresta. Säälimättömänä se levittää tuhoaan ihmisestä toiseen – ja kaikkein suurimmassa vaarassa ovat ne joita rakastetaan eniten.

Salem’s Lot on pieni uusenglantilainen kaupunki, jossa on valkeita, lautavuorattuja taloja, puiden reunustamia katuja ja vankkoja kirkontorneja. Tuona kesänä sinne palaa kirjailija Ben Mears, joka vietti kaupungissa lapsuutensa ja toivoo nyt pääsevänsä siellä pakoon riivaajiaan – mutta joutuukin keskelle hirvittävää painajaista.

Kaupungin laidalla kohoaa pitkään asumattomana ollut talo, johon liittyy synkkä murhenäytelmä ja jossa myös Ben on kokenut sanoinkuvaamattoman kauhun. Nyt talo onsaanut uudet asukkaat – ja heidän tultuaan kaupungissa alkaa tapahtua outoja, kammottavia asioita. Ne noudattavat vanhoista tarinoista tuttua kaavaa – mutta kukapa uskoisi, että sellaista voisi tapahtua valistuneena nykyaikana?

Mutta juuri epäuskonsa tähden Salem’s Lotin asukkaat ovat voimattomia pahuuden mahtia vastaan. Se ei jätä rauhaan ketään – ei Susania, joka etsii turvaa rakkaudesta Beniin; ei isä Callahania, pahaa pappia joka panee rapistuneen uskonsa viimeiselle koetukselle; eikä Markia, jolle mielikuvitus antaa parhaat aseet epätoivoiseen taisteluun.

Tässä romaanissa jännitys kasvaa kasvamistaan suorastaan hypnoottisiin mittoihin. Joka sen on lukenut, ei ikinä unohda Salem’s Lotia eikä ihmisiä jotka siellä asuivat.



Keskustelu: Stephen King (228 viestiä)

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 1990 (Tammi)
Alkuperäinen nimi 'Salem's Lot
Tietoja muokattu syyskuu 12, 2016
Muita teoksia kirjailijalta Stephen King
Holly 8.18   17
Gwendy 6.00   3
Satumaa 7.12   18
Myöhemmin 6.46   13
Billy Summers 7.36   19
Mitä enemmän verta 7.42   14
Keveys 6.54   22

Kirja-arviot & arvosanat

Pate64
Arvosanat 8
Kirja-arviot 6
Viestit 81
syyskuu 10, 2017
10 / 10

Kingin kunnianosoitus Draculalle. Jäljittelemättömällä tavallaan King astuu klassisiin kauhukuvioihin tuoden silti oman kynänjälkensä mukaan. Perinteisen kauhun rinnalla toimii Kingin musta huumori ja makaaberit toimintajaksot. 

Cliffer666
Arvosanat 41
Kirja-arviot 41
Viestit 0
marraskuu 30, 2016
7 / 10

Mukava vampyyritarina. Alustus ja juonen kehittäminen toimii oikein hyvin. Loppuratkaisu jätti epämukavan maun suuhun. Voisi kutsua jopa laimeaksi.. Joka tapauksessa kirjailijan kehittyminen kuvastuu hyvin ja ero Carrieen on selkeä. Hyvä romaani, klassikkoainesta jopa joidenkin mielestä. Ehkä, mutta varauksella.

Nokka10
Arvosanat 141
Kirja-arviot 19
Viestit 4
toukokuu 17, 2015
10 / 10

LOISTAVAA LUETTAVAA!!!!!!!! suosittelen kaikille kingistä pitäville, Barlow ja Straker olivat erityisen hienoja hahmoja. Isä Callahanin olisi mielestäni pitänyt näkyä kirjassa enemmän, sillä hänkin oli kiinnostava henkilö

Khosmar
Arvosanat 19
Kirja-arviot 9
Viestit 184
kesäkuu 23, 2014
9 / 10

Painajainen (tai Salem's Lot, kuten sitä alunperin nimeään) lienee niitä omia luetuimpia Kingejä kenties ei-niin-tuhdin koon takia. Lisäksi kirjoituksellisesti huomaa, että tämän on kirjoittanut nuori Stephen King, sillä se vaikuttaa yksinkertaisen oloiselta. Lisäksi vampyyriaiheeltaan tämä on sitä perinteistä, vaikkakin se melkein 40 vuotta ilmestyttään saattoi kuulostaakin mullistavalta. Itseäni mikään noista edellämainituista ei lainkaan haittaa, painottaakseni kirjoituksen alkua siitä, kuinka tämä on niitä, joita olen lukenut useampia kertoja. Siksi, että se on vaan niin perhanan viihdyttävä. Lisäksi tämä on kaikista Kingin tarinoista ehkä se ainoa, jossa pikkukaupunkikuvaus sen joka päiväisistä rutiineista on kuvattu erinomaisesti. Kirjailija itse on myös myöntänyt kirjan kuuluvan yhteen omiin suosikkeihin juuri tuon maininnan takia. Lisäksi kirjan hahmot ovat yksinkertaisia, mutta silti riittävän herkullisia seurata. Miksi en siis anna täysiä pisteitä? No se hyvän ja pahan välinen viimeinen kohtaaminen jäi jälleen laimeaksi, Kingillä kun on jotenkin tapana saada alun ja keskivaiheen kiinnostavaksi kun taas loppu selviytyy korkeintaan olankohautuksella. Mutta lukuunottamatta tuota seikkaa suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän, jos Kingiin et ole tutustunut aiemmin, mutta tarvitset melkein kevyttä lukemista näin aloitukseksi. Loppuun vielä tietämättömille: löytyy kaksi tarinaan perustuvaa minisarjaakin, joista sitä vanhinta suosittelen erityisemmin.

Transylvanian ruusu
Arvosanat 7
Kirja-arviot 5
Viestit 0
heinäkuu 2, 2011
6 / 10

Kuten olen aiemmin maininnut, King on yliarvostettu roskakirjailija (enkä nyt todellakaan tarkoita roskaa mitenkään positiivisessa mielessä). Tässäkin törkyisten sivuhahmojen esittelyyn ja pottadialogiin tuhlataan aikaa, ja ihmelapsi Mark on aikuisen miehen naurettava voi-kun-kakarat-oikeasti-ois-tällaisia-pikkuaikuisia-fantasia mutta vampyyriteema yhdistelee kansanperinnettä ja elokuvista tuttuja "vampyyrisääntöjä" tunnelmallisesti.

Markku Hottinen
Markku Hottinen
Arvosanat 257
Kirja-arviot 0
Viestit 0
joulukuu 31, 2020
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Riehuu
Riehuu
Arvosanat 71
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 3, 2020
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Sone
Sone
Arvosanat 78
Kirja-arviot 1
Viestit 0
heinäkuu 18, 2018
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Traeg
Traeg
Arvosanat 92
Kirja-arviot 4
Viestit 15
joulukuu 15, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Trewize
Trewize
Arvosanat 83
Kirja-arviot 0
Viestit 6
joulukuu 9, 2016
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle