Varjo ei unohda (Kalle #1) - Marja Luukkonen6.34

Kannen kuva: Kristiina Louhi. Kannen suunnittelu: Aino Ahtiainen. Sidottu.

Hyvä kotimainen vaihtoehto fantasiatarinoiden ystäville!

Leipurin poika Kalle näkee eräänä aikaisena kevätaamuna outoa liikettä läheisessä puistossa. Pian ilmenee, että kauan tyhjillään olleeseen Kandoran lähetystöön on tullut asukkaita. Eikä mitä tahansa asukkaita: kohta on koko kaupunki ihastunut Kandoran komean prinssin Karloksen mustiin silmiin. Prinssi esiintyy hyväntekijänä ja perustaa kioskeja, joista jaetaan ilmaisia kanankoipia. Lisäksi hän lähettää miehiään poistamaan metrotunneleista muka vaarallista hometta, mutta Kallella on voimakkaita epäilyksiä.

Kallen sisko Lilli, joka keräilee huoneeseensa kodittomia eläimiä ja muita olioita, on hänkin prinssin lumoissa. Vain eräs vanha sotilasmestari sekä Kallen isän leipomossa työskentelevä väkivahva Tarmo yhtyvät Kallen epäilyksiin. Leipuri-isällä on liian kiire taistella kanankoipien tuomaa kilpailua vastaan ja henkilääkäri-äiti jahtaa pahoja henkiä pitkin maata. Mutta onko jo liian myöhäistä puuttua tapahtumien kulkuun?

Marja Luukkosen lastenromaani, Aarnilinnun tytär, sai vuoden 2001 Arvid Lydecken-palkinnon.

Arvosana kirjalle

Kirjan tilaus
KAMPANJA: Storytelissä pidennetty ilmainen kokeilujakso 30 päiväksi!

Julkaistu: 2003
Kustantaja: Tammi
Tyylit: fantasia, lapset
Avainsanat: kotimainen
Arvosanalla: 6.34/10
Arvosanoja: 6
Muokattu: joulukuu 22, 2017

Kalle -kirjasarja

Varjo ei unohda (Kalle #1)6.34
Kaukaisen saaren varjo (Kalle #2)6.50