Iso Kiltti Jätti

Roald Dahlin "Iso kiltti jätti" (Art House, 2016) jäi minulta lapsena lukematta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten klisee kuuluu. Ja kyllä tämä olikin jännittävä tarina!

Sohvi on pikkuinen orpotyttö, joka eräänä yönä sattuu näkemään ikkunastaan, kuinka seitsemän metriä korkea jättiläinen kulkee mustaan viittaan pukeutuneena ja puuhailee jotain hämäräperäistä. Sohvi joutuu jättiläisen sieppaamaksi ja kuljetetaan halki aavikkojen jättiläismaahan, jossa asustaa joukko toinen toistaan kammottavampia jättiläisiä, joilla on Verikorston ja Penskanpurijan kaltaisia nimiä, ja jotka toden totta syövät ihmisiä elävältä.

Luojan kiitos Sohvin kaapannut jättiläinen on kilttiä sorttia, joka syö olosuhteiden pakosta vain perskurkkana-nimisiä vihanneksia ja samalla huolehtii siitä, että me näemme öisin sopivia unia. Sohvi ja IKJ alkavat yhdessä suunnitella keinoa pysäyttää ilkeät jättiläiset, ja siihen tarvitaan avuksi itseään presidenttiä...

"Iso kiltti jätti" muistuttaa kaikessa karmeudessaan hieman Dahlin toista mestariteosta Kuka pelkää noitia. Ihmislihasta nauttivat jättiläiset eivät vain suunnittele metsästysretkiään, vaan käyvät tuumasta toimeen. Sääliksi käy edelleen niitä kahdeksaatoista tyttöä Sysmän kesäleiriltä... Huumoria on toki mukana, mutta se on mustanpuhuvaa sekin.

Tuomas Nevanlinnan käännös on vinkeä. Kouluja käymättömän IKJ:n omaperäinen puheenparsi tuo mieleen John Lennonin sepustukset teoksessa Hispanialainen jakovainaa. Lisäksi teksti on lokalisoitu meikäläisiin oloihin vastaavaksi. Englannin kuningattaresta on tosiaan tullut Suomen presidentti, ja aikannimistössä vilahtelevat porit, helsingit, kangasalat ja nokiat. En tiedä, olisiko tämä ollut välttämätöntä, mutta kenties jotkut alkupuolen sanaleikeistä on saatu toimimaan näin paremmin.

Pidin teoksen pohjaideasta ja paikoitellen jopa sen toteutuksesta, mutta parasta antia olivat Quentin Blaken kuvitukset, jotka antoivat tarinalle omaa leimaansa. Minulla oli kaksi ongelmaa tämä kirjan kanssa. Näkyvin ongelma oli tapahtumamiljöön muuttaminen UK:sta ja Lontoosta Suomeen ja Helsinkiin. Se ei vaan toiminut, se tuntui tönköltä ja liian yrittävältä minun makuuni. Ehkä lapset innostuvat tästä enemmän, mutta minulle se olisi tuntunut enemmän satumaiselta, jos tapahtumat olisivat sjoittuneet jonnekin muualle kuin Suomeen. Toinen ongelma on taustalla ja se liittyy minun ajatusmaailmaani ja suhtautumiseeni Dahliin henkilönä, joka sitten propakoituu suhtautumiseeni hänen teoksiinsa. Olen myös todennäköisesti liian paljon kiinni oman aikani yhteiskunnan ongelmissa, mutta tarinan alkuasetelma oli omassa pelottavuudessaan myös hienoisen ällöttävä ja ahdistava.   

Iso kiltti jätti on yksi Roald Dahlin tunnetuimmista ja suuresti rakastetuista lastenromaaneista. Odotukseni tarinan suhteen olivatkin varovaisesti korkealla, kiitos teoksen pohjalta tehdyn uuden elokuvasovituksen trailerin vuoksi.

Sen verran teoksesta kuitenkin on tullut vastaan netissä, että osasin varautua nimikkohahmon erikoisiin sanaleikkeihin. Suomentaja Tuomas Nevanlinna on tehnyt ison työn suomentaessaan kielen solmuun vääntäviä sanailotteluja ja adaptoidessaan tarinaa muutenkin Suomeen sopivammaksi (esim. paikannimien muodossa ja muuttamalla Englannin kuningattaren Suomen presidentiksi). Olisikin kiinnostavaa kokeilla myös alkuperäisteosta ja ratkoa Dahlin erikoisia sana-arvoituksia.

Kirja luettiin meille koulussa ala-asteella, ja pidin siitä kovasti. Olen aina rakastanut - ja tulen aina rakastamaan - Roald Dahlin kirjoja, eikä tämä ole poikkeus. Kirja on hauska ja nerokas kertomus jättiläisistä ja loppuratkaisu on vertaansa vailla.