Murha Halruaassa - Richard Meyers6.84

Alkuteos ilmestynyt 1996. Suomentanut Renne Nikupaavola. Kannen kuva: Larry Elmore. Nidottu.

Maassa, jossa maagikkoja esiintymisestä rangaistaan kuolemalla, Pryce Covingtonilla on suuri ongelma, ellei hänen onnistu jotenkin selvittää vehkeilyjen verkkoa, jonka keskellä on mitä hämmentävin MURHA HALRUAASSA.

Lainatessaan lämpimän viitan kylmältä vainajalta viehättävä, terävä-älyinen, huono-onninen Pryce Covington ei aavista, että häntä luultaisiin kautta Etelän tarunhohtoiseksi Darlington Bladeksi, seikkailijaksi, velhoksi ja pelottomaksi sankariksi.

Pryce ei pane pahakseen erehdyksessä saamaansa juhlavastaanottoa, mutta sitäkin enemmän häntä huolettaa se, että maagikkona esiintyminen, vaikkapa vahingossakin, tuomitaan kuolemaan. Häntä ei häiritse se, että Bladen hiljakkoin kuolleella opettajalla on upea ja etevä tytär, mutta kylläkin se, että tällä on inkvisiittorin epäluuloinen katse.

Pryce Covingtonia ei vaivaa edes se seikka, että hän joutuu yhä heikommalle jäällä jokaisen tapaamansa henkilön, jokaisen sanansa, jokaisen tekonsa myötä. Perin pahasti häntä kiusaa kuitenkin tieto, että oikean Darlingtonin surmaaja, kuka lieneekin, on erittäin vaarallinen, ja näyttää panneen hänet ensimmäiseksi tappolistalleen. Mitelkää älyänne Prycen, vale-Bladen, kanssa hänen rämpiessään magian ja väkivallan ryteikössä pyrkimyksenään selvittää arvoituksellinen Murha Halruaassa.

Sarjassa ilmestynyt myös:

Jon Maddox Roberts: Murha Tarsiksessa
Chet Williamson: Murha Cormyrissa

Arvosana kirjalle

Kirjan tilaus
Kampanja: Adlibris tarjoaa 10% alennuksen kaikista tuotteista koodilla FALL4BOOKS (voimassa 22.-24.10.)

Julkaistu: 1998
Kustantaja: Jalava
Tyylit: fantasia
Avainsanat: dungeons & dragons, forgotten realms
Alkuperäinen nimi: Murder in Halruaa
Arvosanalla: 6.84/10
Arvosanoja: 51
Muokattu: joulukuu 21, 2014

Forgotten Realms -kirjasarja

Forgotten Realmsin kirjat ja lukujärjestys.

Forgotten Realms. Wikipedia.

Forgotten Realms on suunniteltu roolipelimaailmaksi, mutta se toimii myös kirjojen maailmana. Kirjailijoita on useita ja kirjoja on julkaistu lähes kolmesataa kappaletta. Vain osa suomennettiin.

Forgotten Realms -kirjoilla ei ole varsinaista lukujärjestystä, sillä monet ovat toisiinsa vain löyhästi kytköksissä.

Drizzt Do'Urden -sarjat kronologisessa järjestyksessä (R. A. Salvatore):

1. Musta haltia -trilogia
2. Jäätuulen laakso -trilogia
3. Drowin perintö
4. Pimeyden polut
5. Metsästäjän miekat
6. Murroskaudet
7. Ikikesä
8. Kumppanusten kirja
9. Homecoming-trilogia (ei suomennettu)
10. Generations-trilogia (ei suomennettu)

Maailmanjako-sarjan avausosa Kumppanukset täytyy lukea ennen Kumppanusten kirjaa. Artemis Entreristä ja Jarlaxesta kertova Palkkasoturit-trilogia kannattaa lukea ennen Murroskausien aloittamista, vaikka Drizzt tai muut Salin kumppanukset eivät esiinny Palkkasotureissa.

Forgotten Realms -romaanien suomentaminen lopetettiin vuonna 2016.

Alasarja Musta haltia -trilogia
Alasarja Jäätuulen laakso -trilogia
Alasarja Drowin perintö
Alasarja Laulut ja miekat
Alasarja Pimeyden polut
Alasarja Drowprinsessa
Alasarja Metsästäjän miekat
Alasarja Pappiskvintetti
Alasarja Elminster-saaga
Alasarja Palkkasoturit
Alasarja Kuninkaita ja neuvonantajia
Alasarja Murroskaudet
Alasarja Tymoran kivi
Alasarja R. A. Salvatoren Lukkikuningattaren sota
Alasarja Ikikesä
Alasarja Maailmanjako
Alasarja Kumppanusten kirja

Murha Halruaassa6.84
Murha Cormyrissa7.00
Drizztin legenda -antologia: Kootut kertomukset7.98

Kirja-arvioita

6/10 |
heinäkuu 17, 2008
Yllätyksellinen. Tämä kirja tarttui mukaan kirjastosta, ihan vain siksi, että kaikki muutkin suomennetut Forgotten Realmsit on luettu (paitsi tuota toista Murharomaania). Odotukset olivat varsin vähäiset. Mutta kuten sanottua, kirja oli ...