Isaac Asimov (1920–1992) oli amerikkalainen kirjailija ja
biokemisti. Hänet tunnetaan tieteisromaaneistaan ja kansantajuisista
tiedekirjoistaan. Asimov oli Robert A. Heinleinin ja Arthur C. Clarken ohella yksi kuuluisimmista
tieteiskirjailijoista 1900-luvulla. Vuonna 1986 Yhdysvaltain tieteis- ja
fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi Asimoville tieteiskirjallisuuden
suurmestaripalkinnon.
Asimov syntyi pienessä
Petrovitšin kylässä Moskovasta lounaaseen. Hänen vanhempansa olivat
maallistuneita juutalaisia. Vuonna 1923 Asimovin perhe
muutti Yhdysvaltoihin 1923 ja asettui asumaan New Yorkiin. Heillä oli
kaupungissa sukulaisia, jotka auttoivat heidät alkuun. Vuonna ... (lisää)
1926
perheen isä
osti Brooklynista pienen tupakka- ja makeiskaupan, jonka suku omisti
seuraavien 40 vuoden ajan.
Nuori Asimov työskenteli
kaupassa iltaisin ja tutustui siellä
yhdeksänvuotiaana tieteislukemistoihin. Hän innostui ja luki alalta kaiken, minkä sai käsiinsä ja alkoi yksitoistavuotiaana
itsekin kirjoitella
pöytälaatikkoon. Myöhemmin hän solmi yhteyden science fictionin
fandomiin, etenkin newyorkilaiseen kirjoittajaryhmään nimeltä The
Futurians.
Asimov valmistui Columbian yliopistosta vuonna 1939. Ensimmäiset tieteistarinansa Asimov sai julkaistua samana vuonna. Varhaiset
novellit herättivät vain vähän huomiota ja vasta novelli ”Yö saapuu”
(1941) kohotti hänet yhdeksi tuolloisten pienten science fiction -piirien
tähdistä.
Novelli julkaistiin ajan tunnetuimmassa tieteislukemistossa
Astounding Science Fiction, jonka päätoimittaja John W. Campbell
oli
muutaman edellisen vuoden aikana nostanut alan kärkijulkaisuksi.
Campbellin toimittajakauden varhaisvuosia on Yhdysvalloissa ollut tapana
kutsua tieteiskirjallisuuden kulta-ajaksi. Campbell kasvatti kokonaisen
kirjoittajakunnan: Clifford D. Simak, A. E. van Vogt, Lester del Rey,
L. Sprague de Camp, L. Ron Hubbard, Theodore Sturgeon ja Isaac Asimov.
Robottinovelleissaan Asimov esitteli kuuluisat robottien kolme lakia.
Innoitusta robottitarinoihin Asimov oli saanut muun muassa Otto
Binderin tarinoista, joita julkaistiin Amazing Stories -lehdessä 1930-luvun lopulla.
Tyylillisesti Asimov kirjoitti selkeän konstailematonta, juonikeskeistä
tekstiä, jonka vaikuttajaksi hän mainitsi Clifford D. Simakin.
Kun Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan, Asimov meni töihin
kemistiksi Philadelphian laivastotelakalle. Siellä hänen työtovereinaan
sattuivat olemaan L. Sprague de Camp ja Robert Heinlein. Sodan jälkeen Asimov
opiskeli biokemiaa Bostonin yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna
1948. Hän sai biokemian professuurin Bostonin yliopiston lääketieteellisestä koulusta vuonna 1949.
Asimovin varhaistuotannon pääteos on alun perin lehdessä jatkokertomuksena vuosina 1942–1950 julkaistu Säätiö-sarja,
joka julkaistiin kirjamuodossa kolmena osana 1951–1953.
Säätiö-tarinoissa Asimov uudisti 1920-luvulta periytyvää
tieteisseikkailun perustyyppiä avaruusoopperaa. Sarjan mallina oli
Edward Gibbonin Rooman valtakunnan rappio ja tuho (1776–1788)
kohotettuna Linnunradan mittoihin. Esimerkiksi kenraali Bel Riosen
mallina Asimovilla oli keisari Justianuksen kuuluisa kenraali
Belisarius. Taustaa tarinan historiankäsitykselle hän
ammensi Arnold Toynbeen teoksessaan Historia uudessa valossa (1934–1939)
esittämistä ajatuksista.
Vuosikymmenien kuluessa Säätiö-trilogia vakiinnutti asemansa yhtenä
tieteiskirjallisuuden klassikoista, vaikka sitä ei voikaan pitää
kirjallisesti korkeatasoisena teoksena, kuten Juhani Hinkkanen toteaa
kirjassa Science fiction. ”Se on rakenteellisesti hatara, sen
henkilöt yksiulotteisia ja tarjottu historiankuvakin vähintäänkin
epätodennäköinen. Sen, kuten monien muidenkin varhaisten
tieteisromaanien ja -novellien arvostus johtuu maineesta, jonka se sai
julkaisuaikansa innokkaiden tieteiskirjallisuuden harrastajien
keskuudessa. He eivät etsineet science fictionista kirjallisia arvoja,
vaan uusia ideoita, irtautumista arkitodellisuudesta ja yksinkertaisesti
hyvää viihdettä, ja näitä asioita Säätiö-kirjoista löytyy.”
Asimov
julkaisi lähes kaikki tunnetuimmat romaaninsa 1950-luvulla. Muutamaa
vuotta aikaisemmin tieteiskirjallisuutta oli pidetty pelkkänä
kioskiviihteenä. Kun sota toi esiin ydinvoiman ja raketit,
alettiin tieteiskirjallisuuteen suhtautua muunakin kuin haaveiluna.
Aiemmin tieteisromaaneja olivat julkaisseet Yhdysvalloissa lähinnä
harrastajien pienkustantamot, mutta nyt kaupallisetkin toimijat alkoivat
kiinnostua.
Asimovin ensimmäisen vaiheen romaanit Pebble in the Sky (1950), Tähdet kuin tomua (1951) ja Avaruuden merivirrat (1952) olivat Asimoville vielä romaanimuodon harjoittelua. Romaanikaksikko Teräsluolat (1953) ja Alaston aurinko (1956) kuuluvat sen sijaan Asimovin tunnetuimpiin. Niissä Asimov
onnistui yhdistämään science fictionin ja salapoliisiromaanin
lajityypit.
Rikostarinan muoto antoi myös Asimoville tilaisuuden kuvata kirjojensa
yhteiskuntia
päähenkilöinä olevien etsivien, Elijah Baleyn ja R. Daneel Olivawin,
tavallisen tiedustelutyön ohessa.
Ikuisuuden loppu (1955) jäi edellä mainittuja teoksia vähäisemmälle huomiolle, mutta on
joidenkin mielestä Asimovin parhaimpia romaaneja. Teos on
aikamatkustustarina ja juoneltaan Asimoville poikkeuksellisen mutkikas.
Asimov työskenteli opettajana ja tutkijana yliopistossa, kunnes
vuonna 1958 ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi. Vuosien 1958 ja 1972
välillä Asimov piti taukoa
tieteiskirjallisuuden kirjoittamisessa, tällöin ilmestyi lähinnä
muutama novelli. Science fictionin sijaan Asimov omistautui tieteen
kansantajuistamiselle. Asimov julkaisi satoja teoksia ja on maailman parinkymmenen käännetyimmän kirjailijan joukossa. Asimovin tietokirjoista on suomennettu Maailmankaikkeuden mitat (1983).
Vuonna 1972 Asimov palasi tieteiskirjallisuuden pariin romaanilla Itse jumalat, jolla hän voitti sekä Hugo- että Nebula-palkinnon. Sitä on pidetty Asimovin viimeisenä tärkeänä teoksena.
Myöhempinä vuosinaan Asimov kirjoitti vanhoille teoksilleen useita
jatko-osia ja pyrki yhdistämään sarjansa samaan kaikkeuteen, mutta nämä
teokset eivät yltäneet hänen aikaisempien teostensa tasolle.
Asimov
oli naimisissa vuosina 1942–1970 Gertrude Blugermanin, Säätiö-sarjan
Bayta Darellin esikuvan, kanssa. Vuonna 1973 hän avioitui Janet
Jeppsonin kanssa. Asimov oli suosittu puhuja ja hän osallistui mielellään
sf-coneihin. Tuhansiin fanikirjeisiinsä hän vastasi kärsivällisesti
postikorteilla. Asimov osallistui myös Nero Wolfe- ja Sherlock Holmes
-kerhojen toimintaan. Poliittisesti Asimov kannatti demokraatteja. Hän
tuki naisten oikeuksien liikettä ja puhui syntyvyyden säännöstelyn
puolesta.
Asimov oli ateisti ja toimi uskonnottomien järjestön Amerikan
humanistiyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1985. Hän vastusti
taikauskoisia ja näennäistieteellisiä uskomuksia, jotka halusivat
esiintyä tieteenä. Asimov oli vuonna 1976 mukana perustamassa
CSICOP-skeptikkojärjestöä (Committee for the Scientific Investigation of
Claims of the Paranormal). Järjestön tavoitteena on tutkia
paranormaaleja ilmiöitä koskevia väitteitä, julkaista
näiden tutkimusten tuloksia Skeptical Inquirer -lehdessä ja näin
saada laajempi yleisö arvostamaan tieteellistä tutkimusta. Suomessa
vastaavaksi järjestöksi perustettiin myöhemmin Skepsis ry.
Asimovin nuortenkirjoja oli muun muassa yhdessä puoliso Janet
Asimovin kanssa kirjoitettu Norby-sarja vuodesta 1983. Isaac Asimovin
nimeä kantaa edelleen tieteislehti Asimov's Science Fiction. Hänen mukaansa on nimetty myös asteroidi 5020 Asimov, kraatteri Marsissa sekä peruskoulu Brooklynissa.
Keskeisiä teoksia
Säätiö (1942–44)
Säätiö ja imperiumi (1946)
Toinen säätiö (1948–50)
Teräsluolat (1954)
Ikuisuuden loppu (1955)
Alaston aurinko (1957)
Itse jumalat (1972)
Lähteitä
Juhani Hinkkanen: Isaac Asimov. Teoksessa Science fiction. Kirjastopalvelu, 1990.
Juhani Hinkkanen: Isaac Asimov. Teoksessa Ikuisuuden loppu. Ursa, 1987.
Antti Oikarinen: Isaac Asimov. Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.
Linkkejä
Leena Peltonen: Miten tästä eteenpäin? Historialliset tulevaisuusspekulaatiot. 1994.
Pertti Avola: Säätiö. Helsingin sanomat 22.2.2010.
Sanna Pudas: Tähdet kuin tomua. Risingshadow.net 8.10.2011.
Marja Sinkkonen: Robotit ja imperiumi. Aikakone 4/1989.
Leena Peltonen: Säätiö ja Maa. Aikakone 2/1991.
Petri Immonen: Säätiö ja Maa. Helsingin sanomat 20.5.1991.
Leena Peltonen: Norby, seonnut robotti. Aikakone 2/1991.
Juhani Hinkkanen: Yö saapuu. Aikakone 1–2/1994–95.
Eija Elo: Kohti Säätiötä. Aikakone 1995.
Juhani Hinkkanen: Nemesis. Aikakone 2/1992.
Kuva Asimovista valtaistuimellaan: Rowena Morrill. Lähde: Wikimedia Commons.