Callan sudet

Ihan kirjan alussa ei vielä tajua että Callan Sudet on melkeimpä yksi yksittäinen oma tarinansa keskellä varsinaista pääjuonta, mikä se Musta torni sitten onkaan. Vasta tarinan loppu sitoo kirjan kunnolla pääjuoneen. Piristävä tarina matkalla tornia kohti

Kahden edellisen osan ollessa lähes yksinomaan pelkkää takaumaa, - eeppinen ja intensiivinen Velho, järkälemäinen eepos, sekä Kingin myöhemmin kirjoittama pienehkö lisäosa tarinalle, eräänlainen ylimääräinen välipala faneille - niin tässä viidennessä osassa palataan takaisin Säteen polulle ja tuolle Rolandin ja kumppanien muodostaman ka-tet:in yhä mahtipontisempiin mittasuhteisiin kasvavalle ja kaikkien kannalta jollain tapaa kohtalokkaalle matkalle kohti mystistä Mustaa tornia. Mutta kuten takakansitekstistäkin käy ilmi, tällä kertaa joukkiomme päätyy matkallaan pieneen rajaseudun kylään, Calla Bryn Sturgisiin, jonka asukkaat ovat pahassa pulassa ja joita auttamaan revolverimiehemme (ja tietenkin Oi-mäyriäinen) päätyvät matkallaan auttamaan. He siis keskeyttävät matkanteon joksikin aikaa ja asettuvat aloilleen, mikä saattaisi helposti kuulostaa siltä, että tällä episodilla nyt ei ole paljoakaan tekemistä itse pääjuonen ja Tornin etsinnän kanssa, vaan King on ideoiden puutteessa päätynyt pitkittämään tarinaa yhdellä keksimällä keksityllä "väliosalla", jolla ei juuri ole tekemistä Mustan tornin kanssa. Mutta mitä vielä. Melko nopeasti käy harvinaisen selväksi, että myös tämän osan tapahtumilla ja henkilöillä (ja esineillä!) on oma merkittävä roolinsa koko kirjasarjan juonikuviossa. Myös aiempia tapahtumia kuvataan uusista näkökulmista, joka luo ennennäkemätöntä syvyyttä koko tarinaan. Mitä edemmäs kirjasarja etenee ja mitä lähemmäs huipennusta päästään, sitä tiiviimmäksi tunnelma käy, eikä tätäkään järkälettä kovinkaan helposti halua laskea käsistään, kun sen on kerran aloittanut. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kiehtovasti King on saanut kiedottua erinäisiä tapahtumia, paikkoja ja henkilöitä omalla, persoonallisella tavallaan yhteen ja paketti pysyy silti hallitusti kasassa. Tornin lähestymisen saattaa melkein aistia, eikä matka suinkaan käy tästä helpommaksi saati yksinkertaisemmaksi - päinvastoin.

Callan sudet oli ihan kelvollista luettavaa, kyllä sille uskaltaa kolme tähteä antaa. Suurin ongelma minulla oli siinä, etten enää muistanut edellisten osien tapahtumia. Luin neljä ensimmäistä Musta torni -kirjaa putkeen noin viisi vuotta aiemmin, enkä ollut edes selaillut niitä uudestaan. Onneksi King laittoi kirjan alkuun lyhyen kertauksen aiemmista tapahtumista. Suosittelen romaanin Painajainen lukemista ennen Callan susia, sillä yksi sen päähenkilöistä saa suuren roolin tarinassa. Callassa häiritsi aivan liian suuri pituus tapahtumien määrään nähden: yli 800 sivua kovakantisena. Kirjaa olisi voinut tiivistää huomattavasti. Oli tämä sentään lyhyempi kuin neljäs osa, eikä aikaa käytetty ainoastaan menneiden tapahtumien kertomiseen. Juoni jopa eteni. Kirjan päätös oli myös onnistunut ja toi mieleen Sofian maailman. Lopetus antoi hyvät lähtökohdat viidenteen osaan, joka on onneksi selvästi lyhyempi.

Yllättävän hyvä ollakseen melkein pelkkää odottelua. Siinä odotellessa kyllä ehti tapahtumaan yhtä sun toista. Torni lähenee ja koko tarina menee entistä hullummaksi. Minä kuitenkin tykkäsin. Kingiä on joskus kiva lukea senkin tähden, että sitä tuntee itsensä huomattavasti vähemmän hulluksi kuin noiden kirjojen kirjoittajan täytyy olla.