Veli Eesau - Douglas Orgill, John Gribbin 5.00   4

Alkuteos ilmestynyt 1982. Suomentanut Aarne T. K. Lahtinen. Sidottu, kansipaperi.

Ensin tiedemiehet löytävät Himalajalta kaksi samanlaista kalloa.

Löytö on sensaatio ja suuri voitto retkikunnan johtajalle Liliane Erckmannille, joka on olettanut ihmissuvun alkukodin sijainneen keskellä Aasiaa.

Mutta todellinen šokki paljastuu laboratoriossa: toisella kallolla on ikää yli miljoona vuotta, toisella tuskin pari sataa.

Pitääkö joku Lilianea pilkkanaan? Retkikunnassa on osanottajia monista maista – kuka sabotoi?

Tai sitten: outo apinaihminen on elänyt vielä aivan äskettäin. Ehkä elää yhä.

Äkkiä tapahtuu jotain käsittämätöntä, väkivaltaista. Ikivanhat tarinat Lumimiehestä tuntuvat muuttuvan todellisuudeksi.

Kuudennen talven kirjoittajaparivaljakko jatkaa kaksitehoisella linjallaan. He tuntevat tarkkaan ihmisen alkuperää koskevan tieteellisen tutkimuksen – ja väittelynkin – mutta osaavat samalla säilyttää sykkivän jännityksen viimeiseen saakka, hyytävään, veriseen epätoivoiseen kilpajuoksuun Himalajan rinteillä.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 1983 (Otava)
Alkuperäinen nimi Brother Esau
Tietoja muokattu lokakuu 15, 2015
Muita teoksia kirjailijalta John Gribbin
Kuudes talvi 8.00   3

Kirja-arviot & arvosanat

FreakyMike
FreakyMike
Arvosanat 1363
Kirja-arviot 2
Viestit 383
heinäkuu 21, 2016
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
TTK
TTK
Arvosanat 1218
Kirja-arviot 0
Viestit 0
toukokuu 14, 2011
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle