Myytillisiä tarinoita

@ Lauri Simonsuuri
Myytillisiä tarinoita (SKS:n toimituksia #229) - Lauri Simonsuuri 8.00   3

Toimittanut Lauri Simonsuuri. Kuvittanut Erkki Tuomi. Neljäs painos 1999.

Siihen aikaan ei osattukaan iltaisin puhua muusta kuin hiisistä, metsänhaltijoista, tontuista, ennuksista eli kuolleitten kulkemisista, piruista ja muista semmoisista. Näistä isojen ihmisten jutuista tulimme me lapset sangen aroiksi. Kun ei ollut muuta ajanvietettä ihmisillä siihen aikaan, puhuttiin semmoisia hirveitä asioita.

Näin muisteli valistunut perinteenkerääjä joskus vuosisadan vaihteessa. Mutta yliluonnolliset asiat kiinnostavat meidänkin aikamme ihmisiä. Samat tarinatyypit elävät nykyisin viihdekirjallisuudessa – vain selitysmallit ovat muuttuneet.

Lauri Simonsuuren toimittama antologia johdattaa lukijansa maailmaan, jossa kummitukset, haltiat, peikot, jättiläiset, noidat ja muut yliluonnolliset olennot olivat osa ihmisten jokapäiväistä arkielämää.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 1947 (Suomalaisen kirjallisuuden seura)
Tietoja muokattu heinäkuu 5, 2017

SKS:n toimituksia

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 8 kpl.

Salonkien aaveet: Varhainen kauhuromantiikka Suomen kirjallisuudessa (SKS:n toimituksia #114) 7.00   2
Kaarlo Bergbomin kirjoitukset 1: Näytelmät ja kertomukset (SKS:n toimituksia #119) 8.00   1
Myytillisiä tarinoita (SKS:n toimituksia #229) 8.00   3
Mellastavat pirut 8.50   2
Keijujen kuningas ja musta Akhilleus 7.00   1
Suomennoskirjallisuuden historia 1–2 9.00   2
Päätön ritari: kauhutarinoita keskiajalta 6.80   5
Leena Krohn ja allegorian kaupungit 9.00   2

Kirja-arviot & arvosanat

Dynierax
Dynierax
Arvosanat 518
Kirja-arviot 2
Viestit 17
elokuu 2, 2013
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
sterle
sterle
Arvosanat 1601
Kirja-arviot 2
Viestit 11
huhtikuu 24, 2013
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle