Kuun kirkkaus (Otorin klaanin tarina #3) - Lian Hearn 7.60   86

Alkuteos ilmestynyt 2004. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Sidottu, kansipaperi.

"Valtakuntasi on ulottuva mereltä merelle, mutta rauhan hintana vuotaa veri. Viidellä taistelulla saat rauhan, neljällä jotka voitat ja yhdellä jonka häviät..."

Viimeinen osa lumoavassa keskiaikaiseen Japaniin sijoittuvassa Otorin klaanin tarinassa: nuoret rakastavaiset Takeo ja Kaede joutuvat jälleen eroon toisistaan kun Takeo käy sotaan täyttääkseen vihdoin kohtaloaan koskevan ennustuksen.

Maineikkaan Otori-klaanin ottopoika ja perillinen Takeo on vihdoin saanut vaimokseen rakastamansa Kaeden. Tulevaisuus on kuitenkin epävarma. Salainen avioituminen saa raivoihinsa sekä Fujiwaran, joka piti itseään Kaeden kihlattuna, että sotaherra Arain. Lisäksi Heimon lähettämät palkkamurhaajat ovat koko ajan Takeon kannoilla.

Kuohujen keskellä Takeo ja  Kaede valmistautuvat sotaan voittaakseen takaisin itselleen oikeutetusti kuuluvat maat. Tapahtumat tempaavat kuitenkin rakastavaiset jälleen eroon toisistaan. Samalla kun sodankäynnissä kokematon Takeo käy taisteluun, Kaede joutuu Fujiwaran vangiksi. Takeolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kulkea eteenpäin kohti kohtaloaan tietämättä, näkeekö hän rakastettuaan enää koskaan.

”Japanifriikin unelma.” – Me Naiset


Luokitus: Fantasia

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu tammikuu 15, 2008 (Otava)
Alkuperäinen nimi Brilliance of the Moon
Tietoja muokattu tammikuu 11, 2009

Otorin klaanin tarina

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Sarjan laajennusosia The Harsh Cry of the Heron (2006) ja Heaven's Net Is Wide (2007) ei suomennettu.

Satakielilattia (Otorin klaanin tarina #1) 7.62   172
Nurmi vuoteenaan (Otorin klaanin tarina #2) 7.52   131
Kuun kirkkaus (Otorin klaanin tarina #3) 7.60   86

Kirja-arviot & arvosanat

Shjaawen
Arvosanat 41
Kirja-arviot 21
Viestit 0
toukokuu 30, 2009
8 / 10

Pidin tästä kirjasta, ja kirjoitus tavasta. Välillä oli kyllä että jaa, ennalta arvattavaa, mutta kyllä se silti osui ja upposi, pienin puuttein tosin. Sääli kun en muistanut mitä aiemmissa osissa tapahtui, kun niiden lukemistesta on lähemmäs kahta kolmea/vuotta, mikä aiheutti välillä pieniä kysymys merkkejä, siis miten tää tähän liitty? kuka hitto tuo henkilö on? ai se onkin tuo eikä tuo... mutta alussa oli henkilö luettelo aika tarkkaan. Kirjassa varmaan parasta oli kauniit kuvailut, juonittelutkin oli onnistunu suhteellisen hyvin, niitä ei ainakaan puuttunu, ja käänteitäkin riitti. ehkä sitä juonittelua ois voinu olla kuitenki vähän nähemmän, tuntu että sitä tulee joka suunnalta ja kamalasti. En sanoisi että japsfriikin unelma, siinä suhteessä tuo on kyllä väärässä, mutta kirjana aivan mahtava, vaikka uudelleen en aio lukea. Arvosanana menisi 3½ tai 4, en tied'ä kumpi, se oli kuitenkin hyvin ja kiehtovasti kirjoitettu. (muutomia kohtia lukuun ottamatta)

samuel
samuel
Arvosanat 842
Kirja-arviot 6
Viestit 1
heinäkuu 17, 2023
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
KiLLPaTRiCK
KiLLPaTRiCK
Arvosanat 246
Kirja-arviot 2
Viestit 369
syyskuu 23, 2019
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Teirka
Teirka
Arvosanat 184
Kirja-arviot 0
Viestit 26
kesäkuu 25, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
noreen
noreen
Arvosanat 194
Kirja-arviot 0
Viestit 255
tammikuu 17, 2016
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
madilda
madilda
Arvosanat 323
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 7, 2015
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
orangejuice
orangejuice
Arvosanat 135
Kirja-arviot 0
Viestit 0
marraskuu 12, 2014
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
lilybee
lilybee
Arvosanat 241
Kirja-arviot 1
Viestit 0
elokuu 25, 2014
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Cressida
Cressida
Arvosanat 333
Kirja-arviot 3
Viestit 0
elokuu 8, 2014
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Myrsky10
Myrsky10
Arvosanat 257
Kirja-arviot 155
Viestit 0
kesäkuu 28, 2013
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle