Ristiretki farkuissa

@ Thea Beckman
Ristiretki farkuissa - Thea Beckman 8.14   15

Alkuteos ilmestynyt 1973. Suomentanut Mervi Pöntinen. Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä Crusade in Jeans. Sidottu.

Kultainen kynä -palkinto 1974, Paras eurooppalainen historiallinen nuortenkirja 1976.

”Ristiretkethän on tarkoitettu vain aikuisia miehiä varten vai ovatko?”

15-vuotias Rudolph suostuu testaamaan vapaaehtoisena aikakonetta. Hän luulee pääsevänsä keskiaikaisten ritareiden turnajaisiin. Tietokonevirhe aiheuttaa kuitenkin sen, että Rudolph päätyy Reinin laaksoon, kun lasten ristiretki kulkee sen läpi. Hän päättää liittyä mukaan auttamaan lasten armeijaa, koska tietää, että ristiretkillä joutuu kohtaamaan hevosilla ratsastavia haarniskoin varustautuneita miehiä. Seikkailussa Rudolph käyttää hyväkseen 2000-luvulla oppimiaan tietoja. Hänestä kasvaa jännittävien ja hurjien tapahtumien keskellä tietämyksensä vuoksi joukon johtaja, joka yrittää luoda ympärillä vallitsevaan kaaokseen järjestystä.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 2004 (Sley-kirjat)
Alkuperäinen nimi 'Kruistocht in spijkerbroek'
Tietoja muokattu maaliskuu 14, 2016

Kirja-arviot & arvosanat

EveMoon
EveMoon
Arvosanat 170
Kirja-arviot 6
Viestit 0
tammikuu 13, 2021
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Pisania
Pisania
Arvosanat 1007
Kirja-arviot 0
Viestit 1460
heinäkuu 2, 2018
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
zuze
zuze
Arvosanat 26
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 14, 2016
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
darlah-01
darlah-01
Arvosanat 83
Kirja-arviot 22
Viestit 3
marraskuu 22, 2015
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Tom
Tom
Arvosanat 185
Kirja-arviot 0
Viestit 1
tammikuu 5, 2014
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Jaragil
Jaragil
Arvosanat 349
Kirja-arviot 3
Viestit 566
lokakuu 11, 2013
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Halla
Halla
Arvosanat 439
Kirja-arviot 26
Viestit 0
tammikuu 15, 2013
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Darknikato
Darknikato
Arvosanat 475
Kirja-arviot 2
Viestit 0
kesäkuu 13, 2011
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
twirl
twirl
Arvosanat 57
Kirja-arviot 0
Viestit 0
elokuu 26, 2009
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
alchemized
alchemized
Arvosanat 578
Kirja-arviot 0
Viestit 2
joulukuu 19, 2008
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle