Dyyni: Ensimmäinen osa: Dyyni

Lue lisää ...

Kirja-arvioni videona: https://youtu.be/8TQxjKeyl-s

Arvostelu:

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa -- ihmiskunta loi itselleen toimivan ja täysin loogisen jumalan tekoälyn muodossa. Ihmiset eivät kuitenkaan pitäneet luomuksestaan, joten pyhä jihad aloitettiin koneita vastaan. Skynet yritti parhaansa pitää valtaansa yllä. Kylmästi ja loogisesti laskelmoiva kone ei loppupeleissä voinut mitään ihmisen primitiiviselle vihalle pedon päästyä irti. Puhdistuksen myötä ihmiset jättivät taakseen niin pöytäkoneet kuin sosiaalisen median applikaatiot ja murhattuaan jumalansa he päättivät, ettei kone tule koskaan korvaamaan ihmistä.

Frank Herbertin Dyyni on enemmän fantasia sci-fiä kuin puhdasta tähtivaeltajan avaruusmatkailua. Teknologia on hädin tuskin rustpunkkia tehokkaampaa. Yhteiskuntaa hallitsee keisari, jonka vasalleihin kuuluvat eri aatelissuvut. Vaikka olisitkin luolassa asuva Rautamies, et pystyisi rakentamaan romuista maailmankaikkeutta johtamaa galaktista Imperiumia.  Tämän ongelman ratkaisemiseksi ihmiset ottivat menneistä esi-isistään mallia ja alkoivat käyttämään erilaisia huumausaineita, psykedeeleja, sieniä sekä rohtoja kehittääkseen mielenvoimaansa. 

Näin tähtimatkailusta vastasivat Avaruuskilta, pöytäkoneet korvattiin teknoshamaani Mentatiteillä ja ihmiskunnan jalostuksesta taas vastasivat oraakkelimaiset Bene-Gesserit -- nuo seksikkäät gootit, joihin palaan piakkoin.  Krangien, Superautistien ja rotuteorioiden myötä ihmiset pystyivät vapaasti orjuuttamaan linnunradan rautaisen nyrkkinsä alle, koska kukaan ei voinut sitä protestoida Twitterissä.

Dyynin saaga keskittyy jalon Atreudus aatelissuvun prinssi Paulin henkiseen matkaan.  Prinssi-nimikkeen lisäksi Paul on kasvatettu taitavaksi taistelijaksi, data-analytiikan asiantuntijaksi, viisaaksi diplomaatiksi ja kaiken tämän lisäksi - hän sattuu myös olemaan ennustettu kansanvapauttaja profeetta. Rikkaan monipuolisesta ansioluettelosta lukija taitaa heti kysyä, mikä voisi olla tarinan aikana paljastuva juonenkäännös pikku-Paulista. Onko Paul sittenkin tyrannikuninkaan sadistinen lapsi, pelkuri, vapauttajan sijaan orjuuttaja tai ehkäpä jopa väärä profeetta…? Voin jo nyt sanoa, että tässä kirjasta ei mitään suuria juonenkäänteitä paljastu.

Missä Frank Herbert onnistuu kirjailijana? Mielestäni suurin syy Dyynin pitkäjänteiseen suosioon sci-fi kirjallisuudessa on juuri Dyynin-maailman rakentamisessa.  Bene Gesserit ovat viehättäviä noitia, Sardukanit ovat spartalaisia sinnikkäämpiä sotilaita, hiekkaplaneetta Arrakis on asuinalueena armoton ja erämaan alkuperäiskansan fremenit timanttiakin kestävämpiä villejä.  Nämä jalot jihadistit palvovat planeettansa jättimatoja, jotka he näkevät jumalina siinä missä muinaissuomalaiset näkivät karhun. Paulin johdolla villeistä fremeneistä tulee kuin Tiibetin soturimunkkeja, jotka pystyvät tuomaan rauhanuskonnon läpi galaksin nyrkkiensä mahdilla.

Paulin äiti Jessica on hahmona rikkaan monipuolinen, koska tietenkin päähahmon mammana hän joutuu suhtautumaan ristiriitaisesti oman kullannuppunsa rooliin tässä sankarintarinassa. Jessicalla on myös mielenkiintoinen historia kirjan muiden hahmojen kanssa ja näiden suhteiden myötä opit tuntemaan lisää Dyynin maailmaa, kuten juuri esimerkiksi Bene Gesseri-sisarkuntaa. Bene Gesserit ovat oraakkeleita sekä lumoojattaria, jotka pystyvät saamaan ihmisiä tahtonsa alle mielenloitsuilla!

Mielenkiintoinen asetelma ei kuitenkaan pelasta kirjaa siltä, että se on rakenteeltaan sangen tylsä. Tarinan voi helposti tiivistää yksinkertaiseksi loruksi nuoresta prinssistä, joka menettää isänsä lisäksi hänen synnyinoikeutensa. Hyvänä aatelisena ja vapaustaistelijana Paul voittaa kansansuosion puollelleen, nostaa lopulta vallankumouksen konnia vastaan, surmaa konnat ja saa vielä kuningaskunnan lisäksi prinsessan sekä jalkavaimon lämmittämään sängynpatjaansa. Paul on hahmona pikemmin Tähtien Sodan Rey Skywalker, joka osaa jo valmiiksi kaiken ja hallitsee tilanteen kuin tilanteen vaivatta – kuin Luke Skywalker, joka kasvaa viattomasta maalaispojasta kovia kokeneeksi sotasankariksi.

Tarinan konnat esitetään kirjan ensikättelyssä ja tiedät heti, että Paroni Harkonen ja Keisari Shaddam Corrinon ovat läpeensä pahoja. Paroni Harkonen on kuitenkin hyvin kirjoitettu päävastus, koska harvoin sitä pääsee lukemaan suunnittelevasta tyrannista, joka sentään ymmärtää omat heikkoutensa ja yrittää aina soveltaa tilanteet omaksi parhaakseen, vaikka kuinka vituiksi homma menisi. Hänellä ei ole omia jälkeläisiä, joten hän on valmis pistämään koko pelisuunnitelmansa ”rakkaan” serkkupoikansa varaan, kun yleensä taas tarinoiden konnat eivät osaa ajatella omaa napaansa pidemmälle -- ja uskokaa pois -- Paroni Harkosen napa on suuri ja turvonnut.

Vaikka moitinkin tarinanrakenteen suoraviivaisuutta niin pidin kirjasta suuresti. Paul Atreuduksen hahmokehitys pelkästä viattomasta prinssistä fremenien ennustetuksi profeetaksi oli ennennäkemätön lukukokemus ja koko kirjan huipentuma. Polkunsa myötä Paul avaa kolmannen silmänsä ja kokee maailmankaikkeuden uusin tavoin. Miksi hänen pitäisi vihata Harkonneja tai Corrinojeja, jotka loppupeleissä vain yrittävät selviytyä julmassa jumalattomassa maailmassa? Voisivatko aatelissuvut hieroa sovinnon jollain tapaa, jotta yhteiskunta säästyisi vielä suuremmalta verilöylyltä? Voisiko messias Paul pelastaa kaiken vai onko hän vain kaiken lopun alku? Olisivatko hänen lähimmät liittolaisensa, kuten hänen rakas äitinsä, loppupeleissä hänen puolellaan vai onko Bene Gessereilla jotain suurempia suunnitelmia messiaan varalle? Sisarkunta haluaa saavuttaa ihmiskunnan henkisen valaistumisen, jossa messias -- eli Paul -- toisi vapauden läpi maailmankaikkeuden.

Mielenkiintoisinta tässä messiaan kertomuksessa on se pieni seikka, että jumalat ovat ihmisten luomia. Ensin ihmiskunta loi jumalansa tietokoneesta, mutta Shodanista he eivät pitäneet. Vuosituhansien myötä Bene Gessereiden sisarkunta tekee oman yrityksensä.  

Emokarhujen suunnitelmaan kuuluu niin rohtojen hyödyntäminen kuin aatelissukujen jalostaminen. Saadakseen vapaaehtoissotilaita heidän uskonkulttiin, he siittävät vapahtajamyytin alkuperäiskansa fremenien kulttuuriin.

Myytti, jonka synkkä tarkoitus oli luoda uskonlahkoiset fanaatikkosotilaat pyhää Jihadia varten…. Kaiken tämän suunnittelun ja valmistautumisen ansiosta he saattoivatkin onnistua luomaan ihka aidon jumalan……Vai vain jumalhahmon?

Mitä syvemmälle paneudun Dyynin maailmaan, sitä enemmän arvostan sen omalaatuisuutta. Tieteisromaanina Dyyni toimii suurena käyttöoppaana, miten kirjoittaa vaikuttava, monipuolinen sekä henkeäsalpaava maailma. Taru maailmasta, joka sai alkunsa tuhansia vuosia sitten ihmisten pyhästä jihadista koneita vastaan. Uusi kiinnostus jalostukseen ja alkemiaan mahdollisti ihmisen valloittamaan linnunradan ja siinä samalla luomaan oman jeesuksensa?

Jotkut väittävät, että Dyyni on kuin gooteille suunnattu Tähtien Sota tai tähtiin kirjoitettu Game of Thrones. Itse sanoisin, että se on tyypillinen sankarintarina, jonka ympärillä on teologiaan suunnattu henkinen matka, jota voisi hyvinkin verrata Jeesuksen viimeiseen kiusaukseen.

Satu tähtiä vaeltavasta Jeesuksesta, jonka tarina ja synty oli vain meidän ihmisten luoma. Näistä seikoista huolimatta, jos uskoo siihen, että jokaisen ihmisen sielussa on pala maailmankaikkeutta, ja Paul pystyy avaamaan kolmannen silmänsä. Eikö hän silloin ole vain aktivoinut jo valmiiksi sisällä olevan jumaluutensa…?

Vaikka ennuste oli ihmisten keksimä, ehkä kaiken takana oli suurempi tahto?