Cloomber Hallin salaisuus

@ Arthur Conan Doyle
Cloomber Hallin salaisuus - Arthur Conan Doyle 8.18   17

Alkuteos ilmestynyt 1895.

1. laitos: Cloomber Hallin salaisuus. Pohjalainen, 1900.
2. laitos: Cloomberin salaisuus eli astraalikello. Suomentanut Väinö Nyman. Kirja, 1922.
3. laitos: Cloomber Hallin salaisuus. Toimitus ja jälkisanat: Reijo Valta. Jyväs-Ainola, 2017. Nidottu.

Cloomber Hallin salaisuus (The Mystery of Cloomber) on Arthur Conan Doylen (1859–1930) ensimmäinen julkaistu romaani. Vuonna 1882 kirjoitettu teos julkaistiin 1888 jolloin Conan Doyle tunnettiin jo Sherlock Holmesin tekijänä.

Vuosien 1888–1912 välisenä aikana julkaistuja seitsemää romaania yleisesti pidetään tekijän parhaina saavutuksina. Ponnistelu maksoi siis vaivan.

Syystäkin Cloomber Hallin salaisuutta on pidetty Conan Doylen vähiten tunnettuna salapoliisikertomuksena. Siitä puuttuu tunnettu salaisuuksien ratkoja ja kertomuksessa on science fictionin piirteitä.

Heti ensimmäisillä riveillä esitelty päähenkilö James Fothergill West on amatöörisalapoliisi, jonka metodeista voi löytää jotakin Sherlock Holmesissa täyteen kukkaan noussutta.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 1922 (Kirja)
Alkuperäinen nimi The Mystery of Cloomber
Tietoja muokattu elokuu 16, 2017
Muita teoksia kirjailijalta Arthur Conan Doyle
Hopeakirves ja muita kummallisia kertomuksia 6.00   3
Polestar-laivan kapteeni 5.50   6
Kun Maa kirkui ja muita epätavallisia tarinoita 6.92   25
Hämärätarinoita (A. Conan Doylen kootut teokset #4) 5.00   1
Pelko- ja kauhutarinoita (A. Conan Doylen kootut teokset #3) 5.76   4
Myrkkyvyöhyke 6.00   5