Narnia: Kaikki tarinat

---

vaatekaapista sinne. Vaikka Narnia-innostukseni onkin nyt jo laantunut, muistan kyllä ne ajat jolloin ne olivat lähes koko elämäni. Raahasin tuon yhteisteoksen mökille ja höpötin noista varmaan koko ajan. Yhä vieläkin Narnian tarinoissa on jotain kaunista, lapsuudesta muistuttavaa turvallisuuden tunnetta.

---

- Opas fantasiamaailmaan -kirjan. Mummuni sanoi sen antaessaan että: "se voi sitten sytyttää sen kipinän Narnioihin". Ja niinhän siinä sitten kävi. Lempikirjani taitaa olla Hevonen ja poika. Pidän Sastrasta ja Riiasta ja heidän matkastaan Arkkimaassa. Sastran lisäksi muita suosikkihenkilöitäni Narnioissa ovat ainakin Kaspian ja Susan.

---

tajunnut kirjoista etsiä.

Edit 13.5. 2016. Oli tosi kiva lukea kaikki kirjat kerralla putkeen. Tykkäsin kyllä tosi paljon ja kokonaisuus oli parempi kuin muistin. Hopeinen tuoli on edelleen paras, mutta pidin kyllä oikeastaan kaikista muistakin. Huonoimmalta tuntui Narnian viimeinen taistelu, koska en pidä taistelukertomuksista muutenkaan ja siinä tarina päättyy.

On yllättävää, että Narnian tarinat saavat minulta loppujen lopuksi 3 ½ tähteä. Aloittaessani Narnian viimeisen taistelun olin jo mielessäni luokitellut sarjan kolmen tähden arvoiseksi. Päällekäyvä kertojaääni ärsytti minua erityisesti: esimerkkinä vaikka Hopeisen tuolin jatkuva saarnaus siitä, miten kokeilukoulussa kaikki tehtiin väärin. Samaisen kirjan loppu oli aivan raivostuttava. Tällaisia kohtauksia, joissa paha (tai "kirjailijan mielestä paha") saa palkkansa, on muissakin kirjoissa, kuten Prinssi Kaspianissa. Etenkin "pahat" hahmot olivat usein stereotyyppisiä. Hyviksetkin olivat tylsiä, kuten Edmund Kaspianin matkassa maailman ääriin. Hän oli kiinnostavampi Velhossa ja leijonassa. Hyviä henkilöitä olivat Lucy ja Kaspian, mutta Aslan ainoa todella hyvin kehitetty. Leijona piti koko tarinan kasassa. Narnia onnistuu ajan ja paikan kuvauksissa. Uudessa kirjassa kiinnostaa aina, kuinka paljon aikaa on kulunut ja miten Narnia on muuttunut. Pidin Taikurin sisarenpojan Metsästä maailmojen välillä ja Charnin kuolevasta maailmasta. Kaspianin matka maailman ääriin oli toiseksi paras osa, koska siinä ei juurikaan taisteltu, vaan seikkailu ja meren ihmeet esittivät pääosaa. Varsinkin kirjan loppu oli loistavasti kuvailtu. Mutta sarjan paras osa, joka muutti mielipiteitäni koko Narnian tarinoista, oli viimeinen kirja. Kertoja ei ollut juuri lainkaan ärsyttävä. Loppu ylitti odotukseni reilusti. Tajusin, että jokaisella sarjan osalla oli merkitys, ja yksityskohdista punottiin järisyttävä huipennus. Ihailen erityisesti sitä, että C.S. Lewis vaivautui kirjoittamaan ennen viimeistä osaa kokonaisen kirjan kalormenilaisten taustatarinaksi (Hevonen ja poika). Näin Viimeisen taistelun viholliset eivät olleet vain tyhjästä nyhjäistyjä muukalaisia, vaan oikeita ihmisiä, joilla on oikea kulttuuri. Myös Hopeisessa tuolissa esitelty Isä Aika teki vaikutuksen, kun hänellä oli kuin olikin rooli maailmanlopussa. Kaiken kaikkiaan tarinan loppu oli ihmeellisesti kuvailtu. Sen ansiosta annan anteeksi melkein kaikki aiempien osien viat, vaikka se ei koko sarjan arvosanaa nostakaan kuin puolella tähdellä.