Salamurhaajan oppipoika

(Näkijän taru, #1)

Robin Hobb
Julkaistu: 1996 (Otava)
Alkuperäinen nimi: Assassin's Apprentice

Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasia > korkea fantasia
Avainsanat: portti-palkinto
Osallistu keskusteluun (viestejä 178 kpl)

OSTA KIRJA

+ Kirjastot

Alkuteos ilmestynyt 1995. Suomentanut Sauli Santikko.

1. laitos: Otava, 1996. Kannen kuva: Michael Whelan. Sidottu.
2. laitos: Otava, 2000. Seven. Kannen kuva: Michael Whelan. Nidottu. 2. painos 2004.
3. laitos: Otava, 2018. Seven. Kannen kuva: Jackie Morris. Nidottu.

Portti-palkinto 1997 (käännösteokset, lehden lukijaäänestys). British Fantasy -palkintoehdokas 1997.

Niin kauan kuin tiedetään, Kuutta herttuakuntaa on hallinnut Näkijöiden suku. Mutta ajat ovat muuttuneet ja taistelu vallasta käynyt yhä häikäilemättömämmäksi: barbaarien punalaivat kulkevat pitkin rannikkoa tekemässä tuhojaan, ja kuningas on voimaton.

Sitten kohtalo heittää kuninkaan hoviin nuoren Fitzin, ylhäisen prinssin äpäräpojan. Kateellisten mielestä poika on uhka vallanpitäjille – mutta voisiko hän olla myös avain kuningaskunnan eloonjäämistaistelussa?

Kun kuningas saa tietää, että Fitz on saanut sukunsa perintönä telepaattisen kommunikoinnin ja ennaltanäkemisen lahjan, hän antaa salaa valmentaa poikaa tehtävään, joka vie keskelle Kuuden herttuakunnan valtajuonitteluja ja sotatantereita. Fitzistä on tuleva kaikkien aikojen taitavin salamurhaaja Hänen Majesteettinsa palvelukseen, ja monen vaativan taidonnäytteen jälkeen hän saa tehtävistä vaikeimman ja haastavimman...

Robin Hobbin kiitetyssä fantasiaromaanitrilogiassa NÄKIJÄN TARU on klassisen tarinankerronnan henkeä. SALAMURHAAJAN OPPIPOIKA, sarjan kiehtova avaus, on mukaansatempaava tarina sankaruudesta, pahuudesta ja kunniasta, uskomattomista kohtaloista ja suuresta seikkailusta maailmassa, jossa ihmeet ovat mahdollisia.

(muokattu 30.08.2018)

Uusimmat keskustelut

Aloita uusi keskustelu tästä kirjasta | Näytä kaikki keskustelut

Tietoa kirjailijasta :: Robin Hobb

Robin Hobb (Yhdysvallat, s. 1952) on fantasiakirjailija, joka on saavuttanut laajan ja uskollisen lukijakunnan. Hänen teoksiaan on käännetty yli 20 kielelle ja myyty miljoonia kappaleita.

Robin Hobbin oikea nimi on Margaret (Megan) Lindholm Ogden. Hän on naimisissa merimies Fred Ogdenin kanssa ja neljän lapsen äiti. Hobb asuu Tacomassa Washingtonissa kissojensa kanssa.

Hobb on syntynyt Kaliforniassa Yhdysvalloissa, mutta suurin osa Hobbin nuoruutta kului Alaskan Fairbanksissa, jonne perhe muutti Hobbin ollessa yhdeksänvuotias. Hän suoritti tutkinnon Denverin yliopistosta Coloradosta viestinnän alalta ja työskenteli toimittajana Kodiakissa.

Hobb oli ollut jo lapsena hyvin innostunut kirjoista ja ... (lisää)

kirjoittamisesta ja tiesi unelma-ammattinsa olevan kirjailija. Ensimmäisen tarinansa hän onnistui myymään 18-vuotiaana. Vuonna 1971 hän otti käyttöön nimimerkin Megan Lindholm. Toimittajana ollessaan hän kirjoitti satuja lasten lehtiin. Vuonna 1979 Hobb päätti, että hän haluaa kirjoittaa fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta. Hänen ensimmäinen kirjansa ilmestyi neljä vuotta myöhemmin.

Aloittaessaan Näkijän taru -sarjan (1995–97) hänestä tuntui, että eeppinen fantasia oli niin erilaista Megan Lindholmin kirjoittamaan tuotantoon verrattuna, että hän valitsi toisen nimen, Robin Hobbin. Asiaan vaikuttivat myös taloudelliset syyt. Hobbin tavoitteena oli tutkia, saisiko hän fantasian klisestä aikaan jotain uutta. Näkijän tarusta tuli Hobbin läpimurto.

Moni nykyinen fantasiankirjailija on tutustunut J. R. R. Tolkienin kirjoihin ja saanut tästä aloitteen ryhtyä fantasiakirjailijaksi – Hobb on yksi heistä. Kun hän oli noin 12 vuotta vanha hänen äitinsä antoi Tolkienin kirjoja hänelle ja se muutti hänen elämänsä: ”Huomasin Tolkienin olleen aivan oikeassa hänen trilogiastaan, se oli liian lyhyt. Kirjan loputtua olo oli täyteläinen mutta myös toivoton; Ei ollut enempää luettavaa. Pahinta oli, että olin tiennyt vuosia haluavani kirjailijaksi ja luettuani trilogian ajattelin, että Tolkien on kirjoittanut täydellisen kirjan jo kaikkine korkeuksineen ja syvyyksineen. Hänen jälkeensä, kuka pystyisi kirjoittamaan yhtä merkityksellisesti?”

Hobbin kirjoitustyylille ominaisia piirteitä ovat kuvailevuus, tarkkanäköisyys ja todenmukaisuus, vaikka hänen teoksensa ovat selkeästi fantasiaa lohikäärmeineen ja keskiaikaisine maailmoineen. Hobbin yksityiskohtainen ja paneutuva tapa käsitellä esimerkiksi nuoren miehen kasvutarinaa ja eläinten ajatusmaailmaa on saanut vastakaikua ympäri maailmaa.

Myöhemmin Hobb huomasi kiinnostuneensa uudelleen Näkijän tarun päähenkilön Fitzin kohtalosta ja päätti palata tämän pariin. Lordi Kultainen -trilogia (2001–03) jatkaa aikaisempien kirjojen tapahtumia.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ, 2003.

Kuva: Szymon Sokól.

Muita kirjoja joista saatat pitää

Kirja-arvioita (18)
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Fantasyfan (25.02.2007) Normaalin miekka&magia kirjojen jälkeen Hobbin maailmaan oli helppo sukeltaa sisään. Linnan elämä ja salaisuudesta nähtynä muille lähes näkymättömän nuoren pojan silmin on kiehtovaa. Tarinaan sisällytetty taikuus on hienovaraista, joskin tarvittaessa voimakasta. Tässä kirjassa ei kaapuun pukeutuneet velhot mumise loitsujaan samalla kun miekkamies hakkaa örkkejä.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Dark Clark (30.05.2007) Hmm. Täytyy myöntää, etten pitänyt tästä kirjasta niin paljon kuin jotkut ovat sanoneet. Mutta jännitystä löytyi, tarina oli moniulotteinen ja kiehtova, henkilöt enemmän tai vähemmän aidontuntuisia. Hobbin pahin vika on mielestäni loput - ensin kiihdytetään tunnelmaa loppuhuipennusta kohti tultaessa, ja kun se on ohitse, kaikki ongelmat hoituvat kuin itsestään. Se tulee mielestäni hyvin esille etenkin trilogian viimeisessä osassa. "Salamurhaajan oppipojan" vihoviimeinen ... (lisää) lukukin on kuin lukisi historiankirjaa, jossa luetellaan tiivistettynä luettelona tapahtumien seuraukset. Myös lukujen alut olivat osin tönkköjä - niiden tietopläjäykset olisi voinut jakaa tasaisesti tekstin sekaan ja ilmaista vaikkapa oppituntien tai keskustelun muodossa. Ja toinen asia on Uljas. Koko ajan lukiessani mietin, että kuinka toisenlainen tarinasta olisi tullutkaan, mikäli Uljas olisikin jäänyt hoviin. Burrich olisi ollut onnellisempi, Galen mukavampi jne. Lisäksi vielä Vaisto. Ensin minulla oli siitä hyvä käsitys, mutta kun kuulin Burrichin mielipiteen ja perustelut kyseisen taikuuden harjoittamisesta, aloin suhtautua siihen hieman samalla tavalla. Mutta kuitenkin, päälisin puolin hyvä kirja, nipotukset lähinnä omissa mielleyhtymissäni.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Maailmanherra (19.07.2008) Hobbin tarina vetää mukaansa. Kerronta on perin laadukasta. Alussa lukijan on Fitzin tapaan täysin tietämätön Kuuden Herttuakunnan juonitteluista, hovielämästä ja asukkaista. Fitz kuitenkin poimii ja yhdistelee tiedon palasia eri lähteistä ja samaa tekee lukija: oppii yhtä Fitzin kanssa. Vaikka kaava onkin ikivanha, niin se toimii ja tarina imee mukaansa. Hobb on myös halunnut valottaa luomaansa maailmaa enemmän kuin juonen varjolla on mahdollista ja lukujen johdantoina onkin ... (lisää) lyhyitä historiikkeja. Tarinan henkilöt ovat yhtä vahvoja persoonia kuin Mämmilän sankarit. Raymond A. Feistin tapaan ihmisillä on motiiveja ja syitä tehdä asioita, yksikään hahmo ei ole yksioikoisen "paha". Tämän lisäksi sodassa ihmisiä kuolee ja kylmässä linnassa kuumaa vettä ei tule hanasta. Pienet yksityiskohdat luovat maailmasta elävän ja totuuden mukaisen. Kaikin puolin erinomainen teos jonka paras puoli on se, että kyseessä on vasta trilogian ensimmäisen osa!
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Denizen (02.07.2008) Valtavan hyvä kirja aivan ilman arvoistaan kantta. Salamurhaajan oppipoika vetää mukaansa, sitä on pakko lukea kun on tarpeeksi pitkälle päässyt, ja yöt venyvät helposti lukiessa vielä hieman. Kirja on fantasian kentillä jotain uutta, mutta toisaalta ei niinkään uutta. Monesti tuntuu siltä, kuin nämä asiat olisi käsitelty. Se mikä kirjassa piristi, oli sen harmaus. Erityisesti Burrich oli miellyttävä hahmo karkeudessaan, siinä kuinka tätä ei voinut sanoa ... (lisää) suoranaisesti hyväksi tai pahaksi. Outoa kyllä, jopa kirjan salamurhaaja on selvemmin hyvien puolella. Jakoa ei silti ole täysin paettu, vaan se on ikävästi jätetty näkyville. Loppujen lopuksi kertojan vastustajat ovat jälleen moraalittomia hahmoja, jotka nauttivat kiduttamisesta. Jako siis on, mutta niin toisaalta kaikkialla muuallakin, pisteitä siis hyvästä yrityksestä. Hobb kirjoittaa kiinnostavasti, mutta välillä hieman jaaritellen, ja ajoittain myös epäloogisesti. Kertoja kertoo tarinaa selvästi tulevaisuudesta käsin, mutta silti usein tämä vaikuttaa unohtuvan. Kirjassa mielenkiintoista on sekin, kuinka Fitzillä ei missään vaiheessa tunnu olevan vaihtoehtoja, vaan kaikki tapahtuu tietyllä varmuudella. Hyvä kirja, ja suositeltava luettavaksi, mikäli pitää fantasiasta.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Jackalbury (01.03.2007) Mestarillisen fantasia-sarjan alkutrilogian avausosa. Salamurhaajan oppipoika oli jännittävä ja tempaisi heti alusta alkaen mukaansa. Tarina oli hienon omaperäinen, magia esiintyi vain Taitona ja Vaistona ja kirja painotti minusta suurta osaa fantasiasta enemmän inhimillisiä kamppailuja ja sielujen sisällä käytäviä taisteluja. Kuusi Herttuakuntaa muistuttaa yllättävän paljon keskiajan Englantia, valloitajakuninkaineen ja hoveineen. Kirjan kuvaama maailma on loistavasti tehty eikä ... (lisää) Hobb paljasta kaikkea tässä sarjassaan. Tarina vetää mukaansa ja koskettaa sielua sen jokaista sopukkaa myöten ehkä sen takia että kerronta tapahtuu minä muodossa. Kertakaikkiaan kirja jonka jokaisen kirjallisuudesta pitävän ihmisen tulisi lukea. Arvosana: 10.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut MustaParonitar (06.12.2015) Robin Hobb on kuolemattomien tarinoiden kynäniekka. Ymmärsin sen vasta nyt, kun luin ensimmäisen kerran hänen kirjoittamansa kirjan, Salamurhaajan oppipojan. Jo nimi sai minut valtoihinsa. Salamurhaajan oppipoika. Nimen vuoksi lainasin kirjan ja vein kotiin. Kirja vei minut tuntemattomaan, nuoren Fitz-pojan yksinäiseen maailmaan, jossa ei ole äitiä, isää, veljiä tai ystäviä. Siitä hetkestä alkaen, kun luin kirjan ensimmäiset sanat, olin kuin lumottu ja maailmaani ei mahtunut ... (lisää) muuta kuin jano lukea lisää. Ja niin luinkin, ja luin, ja pääsin yhä syvemmälle kertomukseen. Jokaisessa luvussa, jokaiselta sivulta opin jotakin uutta ja arvokasta, oli se sitten ihmisyydestä tai viisaudesta, älykkyydestä tai rohkeudesta. Hobb punoo kirjaansa taitavasti ihmisyyden perustan. Fitzin tarina on kertomus yksinäisyydestä, uskollisuudesta ja nuoren pojan ajautumisesta tekoihin, jotka saavat lukijan tulvilleen surua ja sääliä, ehkä inhoakin. Rakastin jokaista henkilöä, joka rikastutti kirjan sivuja aina omanlaisella vivahteella. Rakastin kerrontaa, joka tuntui yhtä luontevalta kuin hengittäminen ja palveli erinomaisesti teoksen juonta. Vaikka pohjimmiltaan kirja käsittelee hyvin vakavia ja jopa surullisia aiheita, se antaa lukijalle vilauksen myös tosielämän tärkeimmistä arvoista ja ystävyyden merkityksestä. Salamurhaajan oppipoika on kaikin puolin erinomainen teos, jota suosittelen kaikille fantasian ystäville. Jopa kansikuva on kiehtova ja sopii täydellisesti tämän kirjan kanneksi. En malta odottaa, että saan käsiini seuraavan osan.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut NocheStella (15.06.2012) Rohkenisin väittää että paras fantasiakirja ikinä. Minäkertoja jo itsessään oli ihanan piristävä poikkeus, ja kun tähän liitetään päähenkilön (aiheellinen) vaatimattomuus, lopputulos on loistava. Oli jo aikakin löytyä kirja jonka päähenkilö ei ole täydellinen pikkusankari, joka nöyrästi toistelee omaa vähäisyyttään. Myös sivuhenkilöihin on ihanasti panostettu, heistä löytyy erilaisia ulottuvuuksia enemmän kuin monessa muussa teoksessa. Vaikka hyvän ja pahan ... (lisää) vastakkainasettelu on hieman kliseinen, ihanat henkilöt ja uudenlainen näkökulma hovielämään kyllä korvaavat sen tuhatkertaisesti.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Kirjaneito (03.01.2013) Harmikseni täytyy sanoa, että kirja ei aivan lunastanut korkealla olevia odotuksiani. Mielestäni siitä jäi puuttumaan jotakin, tai sitten se oli minulle vain liian melankolinen. Kirja alkoi hyvin ja sen perusteella olisin tosiaan odotaanut jotain suurempaa. Jossakin puolenvälin tienoilla homma kuitenkin jauhoi paikallaan aika ansiokkaasti. Loppua kohti meni paremmaksi, mutta jännityksen ja rakaisun jälkeen seurasi mielestäni liikaa selittelyä. Fitzistä en hirveästi tykännyt, ... (lisää) eivätkä muutkaan henkilöt oikein saavuttaneet paikkaa sydämmessäni. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kirja!
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Acylyn (19.01.2012) Yllätyin alkuun kun tarina olikin minä-muodossa kirjoitettu, en tähän ole törmännyt oikein missään muussa fantasia-kirjassa. Kuitenkin se sopii todella hyvin tähän kirjaan ja tekee päähenkilöön samaistumisen helpoksi. Robin Hobb luo ympäröivän tunnelman mielestäni erittäin hyvin, tarina kulkee aika mukavan tasaisella temmolla, lähes täydellinen kirja. Kirja on hyvin melankolinen sävyltään, muttei vedä siinä vertoja trilogian toiselle osalle. Päähenkilön ... (lisää) surkuhupaista toilailua on hauska lukea, vaikka se välissä alkaa ottamaan toden teolla päähän, kun tekee jotkin asiat niin typerästi. Toisaalta se vähentää kliseiden määrää, kun tarina etenee välistä aivan erilailla mitä olisi voinut ajatella. Suosittelen kirjaa hiukan vartuneemmalle väelle, kirjailija kuvailee jotkin asiat aika raa'asti ja melankolisen sävyn takia kirja saattaa olla aika raskasta luettavaa nuoremmille.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Toyan (25.10.2008) Heti kirjaan tartuttuani olin koukussa. En sillä lailla koukussa, kuin yleensä kirjaan ollaan, vaan täysin transsissa. Tässä se nyt oli, se kirja jota olin etsinyt jo kauan! Alku kiehtoi heti, lähinnä minäkertojan ansiosta. Sellaisia fantasiakirjoja on harvassa. Lisäksi tämän kertojan äänessä oli tiettyä syvyyttä, tapahtumista kerrottiin muutakin kuin vain "sitten tuota sitten tätä sitten tuo kuoli". Kirja oli enemmän kuin todellinen, se oli vielä todellisempi. ... (lisää) Salamurhaajan oppipoika on viisitähtisen upean arvostuksensa ansainnut, ainoana haittana oli tässä ensimmäisellä lukukerralla julmuus. Ehkä 13-vuotias oli silloin vielä liian nuori lukemaan tätä. Mutta en voinut jättää keskenkään. Näin tästä sarjasta unia viikkotolkulla.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Nella (29.10.2018) Salamurhaajan oppipoika on todella monipuolinen ja kiehtova teos. Kirja etenee jännässä tahdissa ja tarina on todella koukuttava. Kirjan hahmot ovat kaikki todella moninaisia ja tekevät tarinasta entistä kiinnostavamman. Fitz on kirjan alussa kuuden vanha, mutta hän varttuu melko epätasaista tahtia kirjassa, joten Fitzin ikää ei oikein koskaan tiedä tarkkaan. Muuten kirjasta löytyy reilusti ihania ja toisaalta taas turhauttavia hahmoja. Teoksen juoni on ... (lisää) itselleni aivan uudenlainen enkä osannut odottaa tällaista tarinaa, mutta yllätyin positiivisesti. Se on koukuttava ja täynnä jännitystä ja aion ehdottomasti lukea sarjan seuraavat osa. Suosittelen.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Mirelle (02.07.2015) Pidin kovasti. Oli mukavaa taas vaihteeksi lukea sankarista joka ei ollut täydellinen vaan hänelläkin oli ihan inhimillisiä vikoja. Olihan kirja surullinen ja välillä olisi tehnyt mieli kysyä kirjailijalta että miksi näin, mutta se ei huonontanut kirjaa ollenkaan. Välillä oli hidasta kerrontaa, mutta se oli kaunista. Henkilöt olivat hyvin keksittyjä vaikkakin jotkut ärsyttäviä. Fitz on taidokkaasti luotu hahmo. Aion ehdottamasti lukea toisen osan.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Reta Anna Maria (20.06.2015) Kun on pitkään kuullut puhuttavan jostain kirjasarja, on jännittävää lopulta oikeasti tutustua siihen. Tämä oli kaikkea muuta, mitä olin odottanut (en oikeastaan edes tiedä, mitä odotin), mutta ei todellakaan negatiivisessa mielessä. Erittäin mielenkiintoinen kirja, joka palautti minut niihin kivoihin fantasiamaisemiin, joissa viihdyin lapsena.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Dint (17.04.2015) Kerran alotettuani en saanut mitenkään laskettua kirjaa kädestäni ja yöt venyivät. Aluksi kappaleiden alun historia osuudet hieman tympi mutta pidemmälle lukiessa tajusin että ne rakentavat täydellisen kokonaisuuden ja paikkaavat aukot jota kirjaa lukiessa saattaisi jäädä. Ihailen työtä jonka kirjailija on nähnyt. Todella koukuttava kirja ja vaikka etenee suht hitaasti välillä, ei missään vaiheessa tule tylsää. Hieno alku loistavalle sarjalle! Parasta! Kaikkien fantasian ystävien pitäisi ehdottomasti lukea!
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Ventovir (15.11.2014) [ Juonipaljastuksia- avaa tästä ] Salamurhaajan oppipoika yllätti minut täydellisesti. Kirja alkoin niinkuin useimmat fantasiakirjat alkaa; Kuuteen herttukuntaan sijoittuvassa tarinassa päähenkilö astuu kuvaan ja häneltä löytyy erikoisvoimia. Tässä tapauksessa päähenkilönä on nuori poika nimeltä Fitz. Fitz on kuninkaan äpäräksi syntynyt poika jolla on kahden sorttista taikuutta: Taitoa ja Vaistoa. Vaisto on kyky kommunikoida eläimien kanssa ja luoda side johonkin eläimeen. Taito taas on taas kyky päästä ihmisten pään sisälle, välittää toisille viestejä tai laittaa ihmisiä tekemään asioita. Taidolla voi jopa myös parantaa fyysisiä vammoja. Koska fitz on äpärä, hänelle piti keksiä jotain tekemistä, joten hänestä päätettiin kouluttaa kuninkaalle oma salamurhaaja. Kirjassa kerrotaan hyvin elävästi ja yksityiskohtaisesti tapahtumia ja linnan juonitteluja. Hahmoissa ilmenee heidän ominaispiirteensä ja luonteensa hyvin. Maailma sijoittuu hyvin fantasiakirjaomaisesti keskiaikaistyyppiseen maailmaan, missä on linnoja, kuninkaita, lohikäärmeitä ja supervoimia. Ainut mikä minua harmitti oli se, että päähenkilö on ehkä hieman tyhmä. Tai, no, ei hän ehkä tyhmä ole, vaan.. sanoisinko että niin tavallinen. Yleensä fantasiakirjoissa päähenkilöstä kehkeytyy jossain vaiheessa jotenkin yliveertainen muihin ihmisiin verrattuna, koska hänellä on jokin kauan kadoksissa ollut kyky tai taito. Näin ei valitettavasti ole Fitzin kohdalla. Muissa fantasiakirjoissa (kuten belgarionin taru, tai ajanpyörä) päähenkilöt kehittyvät matkan varrella. Heillä on joku kyky, josta he oppivat jatkuvasti uusia puolia jotka luotsaa heidät vaarojen ja haasteiden läpi. Fitz vaikuttaa olevan samanlainen niin kirjan alussa kuin lopussakin, niin aikuisena kuin lapsenakin. Taitoa hän ei ole oppinut käyttämään käytännössä yhtään. Vaisto hänellä vaan on. Tuntuu että hänen sutensa Yönsilmäkin on paljon fiksumpi kuin Fitz itse. ( Pahoittelut näin jyrkästä mielipiteestä :D ) Hän on aivan tavallinen poika, joka selviytyy vaaroista lähinnä tuurilla ja ystäviensä ansiosta. Mitä salamurhaamiseen tulee, olen pelannut ehkä vähän liikaa Skyrimiä, koska oletin sen olevan hiippailua paikasta toiseen, ja ampuilua myrkkynuolilla ja selkäänpuukotusta ilman että kukaan huomaa :D ( Myöskin runsas tavaran pölliminen kuuluu asiaan ^^ ) Fitz oli minusta aika huono salamurhaaja, koska hänen kaikki murhaamisjutut tuntuivat menevän penkin alle^^ Vaikka päähenkilö ei olekaan niin täydellinen kuin olisin toivonut, muitakin hyviä hahmoja löytyy. Kuten susi nimeltä Yönsilmä. Tai kuninkaan Narri, josta ei tiedä onko hän mies vai nainen, vai onko se ihminen ollenkaan. Tai Burrich, Fitzin ”kasvatti-isä”. Näijän taru kertoo tarinan nuoresta pojasta joka kasvaa aikuiseksi, hän saa kokea rakkauden ja ystävyyden. Hänen tarinansa ei lopu välttämättä kaikista odotetuimmalla tavalla, koska elämä potkii Fitziä päähän aikalailla. Tästä voi johtua se, että koska elämä on itseänikin potkinut välillä päähän, toivoisi edes kirjoissa käyvän onnellisen lopun. En tiedä, jos olisin lukenut nämä kirjat nuorempana kuin nyt, pääsisivätkö ne yhtä korkealle käsityksessäni kuin Belgarionin taru. ( Se tulee luettua läpi ainakin kerran vuodessa ) Jokaptauksessa, erittäin hyvä ja mukaansa tempaava sarja, luin ensimmäiset kolme kirjaa muutamassa viikossa. Olen tällähetkellä ahmimassa Lordi Kultaista, aloitan kolmannen ja viimeisen kirjan tuota pikaa. Saa nähdä saako meidän Fitz onnellista loppua edes vihoviimeisessä kirjassa
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Wind (24.09.2014) Näkijän taru on fantasiakirjallisuuden aatelia, ihan parhaita kirjoja mitä olen lukenut.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Luinwen (14.01.2014) Salamurhaajan oppipoika on verkkaisesti mutta kiehtovasti etenevä kirja. Tämän takia myös sivumäärä on muhkea, mutta siitä huolimatta lukiessa ei pitkästy. Kirjassa kuvaillaan yksityiskohtaisesti ja eläväntuntuisesti nuoren Fitzin elämää kuninkaan hovissa Peuralinnassa. Voisi kuvitella, että lukeminen muuttuisi tylsäksi, kun Fitzin elämää kuvaillaan niin pikkutarkasti ja täsmällisesti alusta loppuun... Sen sijaan se tuokin tekstiin elämän makua ja saa kirjan tarinan ... (lisää) kuulostamaan hyvin todentuntuiselta. Myös fantasiaelementit kirjassa ovat hyvin hienopiirteisiä ja sopivat niin muuten hyvin normaalilta, keskiaikaiselta kuulostavaan maailmaan. Loppua kohden hovin juonitteluja on yhä enemmän ja lukemista on vaikea jättää kesken. Fitzin hahmosta on helppo pitää. Hän on hahmona aito ja normaali nuori poika, joka itse sitä haluamatta kietoutuu kuninkaan ja prinssien juonien kudelmaan. Fitz ei ole perinteinen sankari, vaan pohjimmiltaan hyvin arkipäiväinen, ja hän kamppailee samanlaisten ongelmien kanssa kuin muutkin ihmiset - Fitziin on siis helppo samaistua. Kaiken kaikkiaan Salamurhaajan oppipoika on hieno kirja ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille.
(avaa kirja-arvio) Kirjoittanut Shjaawen (31.03.2009) AH! Oli ihana lukea tämän sorttinen kirja pitkästä aikaa. Sai sillä verukkeella "hiukan" vapaa aikaa itselleen. Vaikka välillä olikin hiukan sekavaa tekstiä että joutui kunnaolla ajattelemaan mitä, miksi, missä, milloin. Ei se juuri menoa haitannut. Kirjoitus tapakaan ei ollut hassumpi, osa hahmoista jäi minulle hiukan hämäräksi olemukseltaan ja moraaliltaan. Kaikista eniten pidin Narrista. Pidin myös niistä historiikki pätkistä luvun alussa, ja yllätyksistä , joista osa oli ... (lisää) kyllä odotettavissa, muttei se haitannut lukuelämystä. Tämän jälkeen moni hyväkin kirja tuntuu maistuvan puulta. Kirjastoautoa odotellessa...