Alkuteos ilmestynyt 2005. Suomentanut Mika Renvall. Kannen kuva: J. P. Targete. Nidottu.
Sielujen sodan jälkeisinä levottomina vuosina kaaos uhkaa kerran niin mahtavaa Solamniaa. Peikot hyökkäävät jopa linnoitettuja kaupunkeja vastaan, ja rosvot hallitsevat suurta osaa maaseudusta. Hallitsevat herttuat, lordit ja ritarit vain kinastelevat ja nahistelevat keskenään.
Jaymes Markham, jonka päästä on luvattu suuri palkkio, on matkalla halki näiden levottomien seutujen. Hän yrittää vältellä vihollisiaan etsiessään salaista voimaa. Jaymesin mukana ovat sitkeä kääpiö ja kaunis velhotar. Hänen hallussaan on leimuava miekka, josta hänet on helppo tunnistaa. Jaymes kohtaa kauniin prinsessan, jonka käsissä on hänen henkensä.
Arvosana kirjalle
Douglas Niles
Douglas Niles (s. 1954) on yhdysvaltalainen pelisuunnittelija ja fantasiakirjailija. Hän oli yksi Dragonlancen maailman kehittäjistä. Niles asuu Wisconsinin maaseudulla vaimonsa Christinen kanssa. Heillä on poika David ja tytär Allison, joka palveli Irakin sodassa. Douglas Nilesin harrastuksiin kuuluvat patikointi, pyöräily, kitaran soitto sekä ajan viettäminen perheen ja ystävien kanssa.
Dragonlance: Solamnian nousu
Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.
Pääsarja Dragonlance
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 28
Viestit 1
"Ruusun herra" on legendaarisista Weisin ja Hickmanin kirjoista tuttuun pseudokeskiaikaiseen Krynnin maailmaan sijoittuva , tyypillinen miekka-ja-magia -fantasiakirja, joka avaa "Solamnian nousu" -nimisen trilogian. Aivan Weisin ja Hickmanin tasolle kirja ei kuitenkaan yllä, vaikka se monine puutteineen onkin kelpoa iltalukemistoa. Tarina alkaa vauhdikkaasti miekkamittelöllä ja klassiseen tapaan takaa-ajolla. Päähenkilö,karaistunut ex-ritari Jaymes Markham, maalataan heti alussa salamurhaajaksi, ja sillä mässäilläänkin puoli kirjaa aivan turhaan. Henkilöt kirjassa ovat sangen yksipuolisia ja pahimmillaan jopa lähestulkoon mitäänsanomattomia. Ärsyttävintä on kuitenkin henkilöiden supersankarimainen käytös ja tapa, jolla he selviävät tilanteesta kuin tilanteesta vain taikasauvan näpäytyksellä. Kertomuksen auttamattomasta kliseisyydestä kielii myös se, että sen henkilögalleriaan lukeutuu kaunis prinsessa, jörö kääpiö, kaikkivoipa velhotar ja koomisena kevennyksenä muutama hupsu maahinen. Ja sopasta löytyy ilman muuta salamyhkäinen ennustus, verenhimoinen hiisiarmeija sekä muista keskinkertaisuuksia. Välillä kirjailijan jalat eivät tunnu pysyvän maan pinnalla, siitä hyvänä esimerkkinä se, kuinka hiidet tuhoavat kokonaisen kaupungin hetkessä, mutta kärsivät rökäletappion pientä maajussilaumaa vastaan vain ja ainoastaan siksi, että päähenkilö taikamiekkoineen sattuu osumaan paikalle. Erinäisistä epäkohdistaan huolimatta Niles on onnistunut kohtalaisen hyvin, ainakin mitä tulee hänen aiempaan tuotantoonsa (vrt. esim. eeppisiin mittoihin (hohhoijaa) yltävä "Lohikäärmeet". Kirjan loppu noudattaa ennalta-arvattavuudessaan satojen edeltäjiensä klassisia ratkaisuja, ja pieni kolmiodraama romantiikanpoikasineen on kuin päälle huitaistu. Omasta mielestäni Nilesin suomennetuista romaaneista tähänastisista paras, "Viimeinen kääpiökuningas" ylittää "Ruusun herran" tason roimasti. Ja vaikka kyseinen opus ei niitä syvällisimpiä lukukokemuksia olekaan, toimii se saumattomana kokonaisuutena. Kouluarvosanana antaisin kirjalle 8-, kahdeksikon sujuvasta kerronnasta ja juonenkuljetuksesta ja miinuksen läpinäkyvästä henkilökuvauksesta. Keskivertoa fantasiaa mikäli pahimpia kliseitä katsotaan läpi sormien.
Kirja-arviot 4
Viestit 0
Takakansitekstin luettuani pidin kirjaa automaattisesti klisekimppuna, josta jäisi luettua paha maku suuhun. Toisin kävi. (Olen täsmälleen samaa mieltä Korpin kanssa.) Ostin kirjan ihan kokeilu mielessä ja huomasin - aivan oikeasti - jopa jännittäväni ajoittain Markhamin puolesta. Oli myös mukavaa huomata, että Niles oli vältellyt tavanomaista hyvä-paha-asettelua enemmän kuin Dragonlancessa yleisesti tehdään ja tuonut ritareista esiin sen synkemmän - säihkyvän ja hyveellisen haarniskan - sisäpuolen.
Kirja-arviot 1
Viestit 0
Ihan mukavaa perusfantasiaa, juoni pysyi ihan hyvin koossa ja kirja oli viihdyttävä. Kun kerran on tutustunut maailmaan niin on ihan valmis lukemaan tällaisiakin välillä välipalaksi. Se on kuin törmäisi entiseen koulukaveriin, jota ei aiemmin tuntenut kovin hyvin, mutta jonka tapaaminen pitkän ajan päästä saattaa piristää koko päivää.