Reginan laulu

Reginan laulu on todella hyvä kirja. Sen tapahtumat tempaisivat minut heti mukaansa, eikä kirjaa meinannut haluta laskea käsistään edes töihin mennäkseen. Juoni on todella upea, mutta toteutus on välillä aika heppoista. Kirjoitustyyli oli paikoitellen ärsyttävää, ja kirjassa oli ehkä liikaa huumoria näin synkkäjuoniseen kirjaan. Tai ei se ainakaan minuun uponnut.

Hahmoista James ja Erika olivat ainoat, jotka eivät olleet ärsyttäviä. Mark, Trish ja Mary olivat ihan kelpoja, mutta aina välillä heidän ajatuksensa ja puheensa alkoivat ärsyttää minua. Charlie ja Sylvia oli kaikkein ärsyttävimmät, enkä pitänyt heistä. Ja kaikkein eniten minua tympi se, että Renataa pidettiin yleisesti ottaen todella suloisena ja ihanana tyttönä, silloin kun hän oli "normaali". Mielestäni hän oli erittäin ärsyttävä, eikä tippaakaan suloinen.

Näin Belgarionin/Mallorean tarun vannoutuneena fanina Reginan laulusta tulee mieleen, että se on Belgarion siirrettynä nykyaikaan. Ei varsinaiseti tarinan pohjalta, mutta henkilöhahmoista tulee mieleen tietyt hahmot kyseisistä sarjoista.

En tiedä oliko kirjan varsinainen juonenkäänne tarkoitus olla yllätys lukijalle vai oliko sen tarkoitus tulla yllätyksenä vain kirjan henkilöille, mutta henkilökohtaisesti se oli selvillä jo kauan ennen kirjan puoltaväliä. Tämä ei kuitenkaan vähentänyt varsinaista lukunautintoa.

Oli omasta mielestä hyvin loistava kirja vaikka muuta odotinkin. Plussaa siitä että oli todella tarkat kuvaukset. Miinusta siitä että kirja kävi pitkäveteiseksi.

Pidin kirjasta - yllättävänkin paljon! Itseäni ei haitannut juonen itsestäänselvyys ja se että murhaajan henkilöllisyys oli niin helposti arvattavissa. Mutta kerronta oli, varsinkin lopussa vähän hidasta, mikä antaa paljon miinusta. Mitä ei pidä kuitenkaan unohtaa, on se fakta että teos on Eddingsejä parhaimmillaan. Juoni on uniikki, tai ainakaan itse en ole samanlaiseen törmännyt. Sivuhahmot ovat mielenkiintoisia, eivätkä vain puusta veistettyjä. Suosittelen kaikille kiinnostuneille - kannattaa lukea!

Itseään toistava rikosromaani, josta ei löydy niin yllätyksiä kuin juonenkäänteitäkään. Murhaajan henkilöllisyyden arvaa jo parin murhan jälkeen ja sitten lukeminen muuttuu pelkästään hahmojen puusilmäisyyden äimistelyksi. Asiaa ei auta kankeat puujalkavitsit tai paperiset sivuhahmot, joita kirjan sivuilla vilisee kyllästymiseen saakka. Ainoa positiivinen asia oli jännittävä idea, mutta teksti olisi vaatinut paljon tiivistämistä. Varsinkin keskipaikkeilla kun ruumiita alkaa pinoutua, kirja on kaikkein jaanaavimmillaan. Murhat eivät tuo tekstiin mitään jännitystä tai kauhun elementtejä, mikä on suuri sääli. Vasta loppua lähestyttäessä kirja muuttuu hetkeksi jännittäväksi, kun vihdoinkin murhaaja "paljastetaan", mutta sen jälkeen hukutaan uudelleen tylsyyden mereen, kun alkaa pitkitetty oikeudenkäynti, jonka aikana kerrataan kirjan tapahtumat vielä kerran. Ihan vain varmuuden vuoksi. Itse asiassa jos harkitset tämän kirjan lukemista, kannattaa selata suoraan loppuun ja lukea vain sellaiset sata viimeistä sivua. Siellä kerrotaan koko juoni alusta loppuun, mutta paljon tiivistetymmässä muodossa.

Kerronta on jaarittelevaa ja tapahtumia toistavaa. Lukeminen on todella puuduttavaa ja lukiessa toivoo kirjan jo loppuvan. Juoni on ennalta arvattava ja siinä ei ole mitään yllätyksellisyyttä, mitä kirjassa pitää edes hitusen olla. Kirjassa ei ole paljon fantasia aineksia. Arvosana 1½.

Olen tykännyt todella paljon Eddingsejen tavasta kirjoittaa, mutta tämä kirja ei oikein iskenyt. Kirjaan ei päässyt sisälle ollenkaan. Se on kirjoitettu liian selittävästi, lukija jää auttamatta ulkopuoliseksi. Aihekaan ei sinänsä ollut erityisen mukaansatempaava, koska murhaajan pystyi päättelemään aivan kirjan alussa, ja loppu kirja olikin murhaajan selvittelyä.