Vampiraatit: Kirottujen laiva

Merirosvojen ja vampyyreiden yhdistäminen on mielenkiintoinen ajatus, mikä ei olisi itselle ihan heti tullut mieleen. Kirja oli nopealukuinen ja piti otteessaan loppuun saakka. Loppua kohden tosin Connorin näkökulma rupesi käymään tylsäksi. Vampiraattien laiva sekä Gracen elämä siellä oli niin paljon mielenkiintoisempaa. Hahmoina juurikin Grace ja Lorcan miellyttivät eniten.

Yhdyn tässä nyt Rinjaan, joka kuvasi oikeastaan kaiken sen mitä itsekin ajattelen kirjasta. Se olisi kaivannut enemmän kuvailua, että kirjaan pääsee oikeasti mukaan eikä vain puoliksi hapuilemaan. Juoni oli suhteellisen selkeä, ja loppu harvinaisella tavalla erikoinen, mutta olisin odottanut kirjalta enemmän. Vampiraatit ovat perus ajatukseltaan mielenkiintoisia ja erilaisia, ja tuovat enemmän mukaan sitä kaivattua tunnelmaa ja saavat omalla tavallaan niskavillat nousemaan.

Tää oli todellakin yks mun lapsuuteni suosikeista. Rakastin koko tarinaa ja taisimpa tehä siitä joskus jonku krijavinkkauksenki. Nyt lähiaikoina luin sen uudestaan, ja vaikka teksi on selvästi suunnattu vähän nuoremmille lukijoille, löysin siitä hirveesti uusia puolia. KAikkia sellasia merkityksia, mitä ei ollu aikasemmin ollenkaan huomannu tai tullu ajatelleeks.

Olen lukenut kirjan monenmoista kertaa, enkä ikinä tunnu kyllästyvän. Enemmän pidin Gracesta ja vampiraattilaivasta, ja sen kapteeni oli todellisen salaperäisyyksien huipentuma, hän oli yksi lempihahmoistani. Ja ei Molucconkaan laivalla tylsää ollut. Cheng Li oli itsevarmuuden ja ilkeyden perikuva, mutta paikoitellen ihan mukava. Tästä kirjasta ei voi todellakaan olla pitämättä.

Tätä kirjaa ei vain voi laskea kädestään! Tätä on fantasia parhaimmillaan. Suosittelen tätä kirjaa kaikille!

Heti kun aloin lukea kirjaa en malttanut laskea sitä kädestäni hetkeksikään! On purjeet laivan revenneet,ne yössä lepattaa on kapteenina kammotus, hän kasvot verhoaa..

Tämä kirja on kliseyden, kaupallisuuden ja ennalta-arvattavuuden huipentuma, mutta silti... Tästä ei vaan voi olla pitämättä!

Ihana kirja, joka kannattaa aivan ehdottomasti lukea. Myös myöhemmätkin osat ovat aivan ihania. Tästä ei oikein mitään kummempaa sanoa, sillä omasta mielestäni jo sana "ihana" riittää kuvaamaan sitä tarpeeksi. Tosin olisin ja toivon edelleen jotain romanttista Cracen ja Lorcanin välille. Kaikkein kamalinta on, että sarjan suomentaminen on toistaiseksi jäädytetty... =(

Tämä kirja oli mahtavaa.Siinä oli romantiikkaa ilmassa ja se oli mukaansa tempaileva, mutta jossai vaiheessa tylsistyin mutta ei siinä muuta.

Tämä on erittäin jännittävä ja mielenkiintoinen sarja! Tässä on juuri sopivasti romantiikkaa, seikkailua, huumoria, mystiikkaa ja kaikkea siltä väliltä! Kirjassa on todella mukava seurata tarinaa molempien osapuolten Gracen ja Connorin kannalta. Kirja saa minut myös lumoihinsa siitä syystä, että tässä on yhdistetty kaksi minulle erittäin kiinnostavaa aihetta; merirosvous ja vamppyyrit. Ja taitavasti onkin! Kolmannessa kirjassa olisin toivonut ehkä hieman enemmän romantiikkaa Gracen ja Lorcanin välille.. Toivottavasti juttu hieman syvenee neljännessä kirjassa, jos sitä nyt koskaan edes suomennetaan. Sitä odotellessa!

Jännitävä tarina ja miellyttävät hahmot, mutta minua ainakin jäi vaivaamaan sellaiset pikkuseikat kuin jos eletään 2500-lukua, miksi merirosvot tappelee vieläkin miekoilla ja minulle jäi ainakin sellainen mielikuva, että laivat ovat vanhan aikaisia purjelaivoja (en tiiä miksi niitä sanotaan). Tarina itsessään oli kyllä mukaansa tempaava ja suosittelen kaikille niille, joilla ei ole taipumusta pilkun viilaukseen.

Viihdyttävä lukukokemus, itse olen enemmän vampyyrien kuin merirosvojen perään, tässä ne oli yhdistetty. Aiemmin on jo tullut sanotuksia että kirjoitus oli sujuvaa, no sitä se todellakin oli. Melkein jäi jopa ärsyttämään kaikki ne asiat jotka jäivät salaan Gracelta, hänen elämänsä oli yhtä mysteeriä ja paikoillaan junnaamista samalla kun Connor opetteli täysillä merirosvoelämää. Sisarusten tekemisissä oli liian suuri kuilu välissään. Silti kirja oli ehdottomasti mielenkiintoinen, ja salaperäinen, joka on hyvä asia, mutta omasta mielestäni asioita olisi saanut paljastua hiukan enemmän. Noo, kakkososaa lueskellessa..

Kirja tempasi mukavasti mukaansa ja oli suorastaan herkullisen helppo- ja nopealukuinen. Kirjan alku oli hieman tökerö - taas orpoja! Takakannen tekstissä myös sanotaan, että lapset pakenivat orpokodista, vaikkeivat nuoret vielä olleet sinne menneetkään. Ristiriitoja oli enemmänkin: kenties laulut ovat aina hieman liioittelevia, mutta miksi laulussa liioitellaan vampiraatteja niin paljon? Loppujen lopuksihan vampiraatit olivat aika mukavia Sidoriaa lukuunottamatta. Kirjan piti tapahtua tulevaisuudessa, mutta ehkä kirjalija oli unohtanut tämän, kun siihen ei kerran viitattu sanallakaan minun nähdäkseni. Luvut oli kerrottu suurimmaksi osin Gracen ja Connorin näkökulmista, mutta ratkaisu ei ollut erityisen toimiva - Connorin tarina tuntui pelkältä turhalta sivukertomukselta, kun taas Gracen seikkailu tempasi heti mukaansa (Lorcanilla taisi olla näppinsä pelissä siinä, ihana henkilö). Juoni oli sujuva, mutta toivottoman ennalta-arvattava. Teksti oli sujuvaa ja soljuvaa, kirjoitustyyli miellyttävää (vaikka henkilöistä olisin kaivannut enemmän tietoa) ja muutenkin kaikki tapahtui helposti. Kumminkin ihan mukavaa luettavaa, ja loppu jäi niin häiritsevästi kesken, että jatko-osat tulee takuulla luettua.

Kirja alkoi hyvin ja mukaansa tempaavasti. Tosin minusta Connorin idea merelle karkaamisesta tuntui jotenkin tekaistulta. Mutta siitä eteenpäin kirja kulkee hyvin. Tosin Gracen jahkailu ja tahtojen taistelu Lorcan Fureyn kanssa tuntui minusta hiukan pitkitetyltä, koska melkein alusta alkaen sitä arvasi, minkälaisen venhon kyydissä Grace oli. Kirjassa ei ollut kovinkaan paljon kliseitä ja siinä oli herkullisia kirjailijan omia ideoita. Kuten esimerkiksi byrokratisoitu merirosvous, jota Cheng Li edustaa. Kirja loppui minusta töksähtäen, sillä Sidorion muodostava uhka kaksosille ja merirosvoille jäi leijumaan ilmaan. Fureyn sokeutuminen oli yllättävä käännös. Jotenkin kummallisesti minusta tuntuu, että Tempestien isä ja Vampiraattilaivan kapteeni liittyvät toisiinsa. Kirja oli minusta aivan sujuva, tosin hieman minua häiritsi taas se, miten Connor oli synnyinen miekkamestari. Aika kliseistä, mutta onneksi kirjan ainoa klisee. Juoni kulki minusta hiukan tökerösti, ei mitenkään sulavasti kuten mestarillisempien kirjailijoiden teoksissa. Kirja on keskitasoinen ja suosittelen sitä jokaiselle omalaatuista nuortenfantasiaa etsivälle. Arvosana: 8-.

Kirja oli aika simppeliä tavaraa, jokseenkin tyypillinen nuortenkirja. Miljöö on sekoitus 1700-luvun merirosvoromantiikkaa ja tulevaisuutta (jälkimmäinen on tosin toteutettu sangen kömpelösti). Kieli oli nykyaikaista mutta taipuisaa, henkilöt eläviä, joskaan eivät kovin räväköitä persoonallisuuksia. Eniten minua häiritsivät itse merirosvot, jotka oli kuvattu naiivin toverillisiksi ja ritarillisiksi. Kaiken huippu oli se, että toinen päähenkilöistä (Connor) jopa toivoi edesmenneen isänsä olevan pojastaan ylpeä, tämän osallistuttua laivan valtaukseen. Rehti majakanvartija olisi kääntänyt pikemminkin kylkeä haudassaan mikäli olisi nähnyt poikansa moisessa puuhassa. Loppuhuipennuksesta olisi saanut vaikka mitä irti, mutta ilmeisesti kirjailija päätti säästää sen enemmän jännityksen trilogian seuraaville osille.

Lukaisinpa tuon tuossa viimein. Totesin sen olleen hiukkasen vähemmän kuin odotin, muttei silti oikeastaan huonokaan. Kuten Camaro sanoikin, kirjan kieli oli vähän liiankin sujuvaa luettavaa. Kuvailua olisi kaivattu ihan vain tunnelman luonnin avuksi – yksityiskohtia mm. ympäristöstä, henkilöiden reaktioista (muidenkin kuin päähenkilöiden), ilmeistä, laivoista johon hyökättiin… Kyllä, kaikki tuollainen vaikuttaa paljonkin lukijan eläytymiseen. Kirjan kyllä luki helposti ja kevyesti, mikä ei ole huono juttu, mutta kaikki oli vähän liiankin riisuttua. Eräs asia oikeastaan erottaa tämän kirjan muista johon olen törmännyt: läheskään kaikki uhkaavat fifty-fifty-tilanteet eivät kerrankaan paljastuneet one-ninetynine-tilanteiksi, joissa asiat menevät joka tapauksessa lopulta päin prinkkalaa ja ihmisiä kuolee ja päähenkilö on taas lähtöpisteessä ja entistä pahemmassa pulassa. Kerrankin uhkaavat vaikeudet saattoivat jäädä toteutumatta, mikä tuntui jo niin kummalliselta että jokaisen vältetyn uhan jälkeen jäin vain toljottamaan kirjaa, ja kaikki alitajuntaan pesiytyneet pelot haihtuivat hiljalleen ja helpottavasti pois. Harvinaista, harvinaista. Haluaa jatko-osan tänne. Kiteytys: Tämän voi lukea. Ei välttämätöntä, mutta ihan hyvin tämän lukea voi.

Vauhdikas tarina, joka tuntuu takakannesta luontaan työntävältä, koska vaikuttaa kovin kaupalliselta. Kirjassa on kaikki myyvät aiheet, vampyyrit, merirosvot, magiaa ja vielä orvot kaksoset. Kuitenkin tarina imi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta, kirjoitusasu on naurettavan sujuvaa ja dialogit napakoita. Henkilöhahmot herkullisia, vaikkakin melko tyypillisiä... Hyvä juoni, joka jätti kysymyksia sen verran auki, että täytyy varmasti lukea myös seuraava osa.