Maaginen lelukauppa

@ Angela Carter
Maaginen lelukauppa - Angela Carter 7.46   11

Alkuteos ilmestynyt 1967. Suomentanut Leila Ponkala. Sidottu, kansipaperi.

Angela Carter on Englannin kiitetyimpiä nykykirjailijoita, rohkeasti omaa itsenäistä tietään kulkeva moderni kertoja, jonka kirjojen maailma on mielikuvitusta kiihottava, tunnelmaltaan ja merkitykseltään vahvasti latautunut.

Melanie on juuri neidoksi herännyt tyttö, jonka viaton elämänkäsitys romahtaa vanhempien kuollessa. Lontoossa enonsa luona hän joutuu vastakkain uuden maailman kanssa. Philip-eno on ammatiltaan leluseppä: lelujen tekijänä nero, ihmisenä lähes hirviö. Ennestään enon perheeseen kuuluvat hääpäivänä mykäksi tullut punatukkainen irlantilainen vaimo, enkelimäisen hauras ja kaunis, mutta ulkomuodostaan piittaamaton Margaret sekä tämän kaksi aikuista veljeä.
Maaginen lelukauppa on taianomainen lukukokemus; hienosti oivallettujen ihmissuhteiden ja väkevien, yllättävien tapahtumien romaani. Elämisen perustunnot, rakkaus, eroottisuus, viha, julmuus, leikki, ilo, suru, unelmat ovat saaneet upean tulkinnan.

”Angela Carter kirjoittaa kuin enkeli.” –
Auberon Waugh.

”Mahtava mielikuvitus.” Anthony Burgess.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 1984 (Otava)
Alkuperäinen nimi The Magic Toyshop
Tietoja muokattu kesäkuu 4, 2013

Otavan kirjasto

Sarja sisältää 4 pääteosta ja yhteensä teoksia 20 kpl.

”Otavan kirjasto -sarjassa on julkaistu korkealaatuista maailmankirjallisuutta jo vuodesta 1982. Sarjan kirjailijat ovat arvostettuja ja palkittuja modernin maailmankirjallisuuden mestareita.”

Alasarja MaddAddam-trilogia

Varjottomat (Otavan kirjasto #199) 6.66   3
Juhla alkakoon (Otavan kirjasto #220) 4.50   2
Seitsemän elämääni (Otavan kirjasto #245) 8.00   3
Jeesuksen lapsuus (Otavan kirjasto #246) 4.00   1
Maaginen lelukauppa 7.46   11
Henkien talo 6.34   6
Sirkusyöt 6.00   7
Dona Flor ja hänen kaksi aviomiestään 8.00   2
Ilmestys 7.00   2
Luomisen päivä 7.00   2
Eloonjääneen muistelmat 5.66   3
Ajan lapsi 4.34   3
Viides lapsi 8.00   4
Ajan suunta 7.62   8
Suuret apinat 6.34   12
Kuinka kuolleet elävät 4.00   4
Viinamaa 8.00   1
Exit West 8.18   17
Kaltaiseni koneet 5.38   8
Viimeinen valkoinen mies 4.34   3

Kirja-arviot & arvosanat

Iria
Arvosanat 88
Kirja-arviot 7
Viestit 0
syyskuu 5, 2009
8 / 10

Melanie on elänyt silkkilakanoiden, tuoksusaippuoiden, leipävanukkaiden ja unelmien keskellä koko pienen ikänsä, kunnes pam, hänen vanhempansa tippuvat lentokoneen mukana jossakin, ja pam, hänestä tulee orpo. Melanie sisaruksineen sysätään Philip-enonsa luokse Lontooseen, ja siihen loppuu ruusuilla tanssiminen. Eno on lelukauppias, mutta ei ollenkaan kiva ja sympaattinen sellainen, vaan melkeinpä paholainen. Hänellä on vaimo, Margaret, joka on tullut mykäksi hääpäivänään, ja myös Margaretin orvot veljet Finn ja Francie asuvat saman katon alla. Melanien elämä muuttuu entisen vastakohdaksi: kaikki on likaista, kurjaa ja kieroonkasvanutta. Tässä kirjassahan pohjimmiltaan pureudutaan siihen, mitä nuoren tytön päässä liikkuu, kun vanhemmat kuolevat. Aika pitkälti psykologinen lähtökohta siis. Kirjassa ei ulkoisesti tunnu tapahtuvan oikein mitään: löytyy vain sivukaupalla kuvausta lounaista, päivällisistä ja teehetkistä, arkisista askareista. Varsinaiset tapahtumat tapahtuvat Melanien ajatuksissa. Kaverini, joka suositteli [i]Maagista lelukauppaa[/i] minulle, luonnehti sitä ”täh”-kirjaksi. Kun jotain todella tapahtuu, niin se on ”täh”:n paikka. Ja siinäkin mielessä ”täh”-ainesta, että tämä todella on melko omalaatuinen kirja. Ainakin omituisin koskaan näkemäni/lukemani rakkaustarina (jos sitä nyt edes voi rakkaustarinaksi sanoa), löytyy [i]Maagisesta lelukaupasta[/i]. Carter hallitsee sanan säilällä sivaltelun. Voin sanoa, että juuri kieli on tämän kirjan onnistuneisuuden avain. Jäin suorastaan koukkuun Carterin kauniisiin sanoihin. Silti kirja ei aivan täydellisyyteen yllä. Tämä voisi olla yksi lempikirjoistani, mutta ei ole. Ehkä syynä on pieni naiiviuden ja tekotaiteellisuuden häivähdys, ja/tai se, että en pitänyt Melanien henkilöhahmosta. Päähenkilön kärsimyksiin on vaikeampi samaistua, jos ei juuri pidä hänestä. Joka tapauksessa olen kiitollinen, että tämän (loppujen lopuksi) viehättävän kirjan löysin.

ms.amadeus
ms.amadeus
Arvosanat 80
Kirja-arviot 9
Viestit 3
kesäkuu 21, 2021
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
TTK
TTK
Arvosanat 1218
Kirja-arviot 0
Viestit 0
toukokuu 12, 2011
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Hanska
Hanska
Arvosanat 70
Kirja-arviot 1
Viestit 0
tammikuu 23, 2011
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Garm
Garm
Arvosanat 71
Kirja-arviot 0
Viestit 0
marraskuu 26, 2007
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Sysikuu
Sysikuu
Arvosanat 142
Kirja-arviot 0
Viestit 0
elokuu 20, 2007
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Eija
Eija
Arvosanat 1205
Kirja-arviot 330
Viestit 1129
helmikuu 11, 2007
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle