Orrin ja Sydänkivi

@ Margi McAllister
Orrin ja Sydänkivi (Usvasaari #2) - Margi McAllister 7.46   51

Alkuteos ilmestynyt 2006. Kansi: Gary Blythe. Kuvittanut Omar Ryann. Suomentanut Helene Bützow. Sidottu.

Vallanhaluinen kapteeni Husk kannattajineen on kukistettu, Usvasaaren elämä on palannut omaan rauhalliseen uomaansa, ja eläimet valmistautuvat kruunaamaan maanpaosta palanneen Crispinin kuninkaakseen. Juuri juhlan edellä saarta suojaavan usvan läpi saapuu laivalla lähetystö, joka kertoo etsivänsä merkittyä oravaa. Merkitty orava on ennustuksen mukaan Valkosiipien saaren pelastaja, ja tuntomerkit sopivat epätavallisen vaaleaan Orriniin, mutta Orrinin uusi ystävä Juniper vaistoaa vaaran.

Orrin joutuu ansaan ja päätyy oikullisen ja arvaamattoman kuningas Hopeakoivun vangiksi kauaksi kotoa. Crispinin lähettämä retkikunta ei onnistu pelastamaan Orrinia, mutta kuningas Hopeakoivun neuvokkaat vastustajat eivät jätä häntä oman onnensa nojaan. Häikäilemätön noita Savu vaatii Orrinia itselleen, ja Hopeakoivu lupaa luovuttaa vangin hänelle ensilumen aikaan. Aika kuluu pelottavan nopeasti, ja Orrin joutuu käyttämään kaiken nokkeluutensa ja rohkeutensa päästäkseen takaisin Usvasaarelle.

Samaan aikaan Usvasaaren veli Fir havaitsee mittaamattoman arvokkaan Sydänkiven jäljennökseksi, ja aito kivi on kadonnut jäljettömiin. Usvasaaren kohtalo on jälleen vaakalaudalla, ja oikeamieliset eläimet joutuvat taistelemaan pahuuden ja ahneuden voimia vastaan.

Jatkoa teokselle Orrin, Usvasaaren sankari. Lumoava, lämmin ja jännittävä saturomaani inhimillistetyistä eläimistä ja heidän valtakunnastaan. Omar Ryannin mustavalkoinen piirroskuvitus. Trilogian käännösoikeudet on myyty lukuisiin maihin ja tarinasta on tekeillä myös animaatioelokuva.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu huhtikuu 12, 2007 (Tammi)
Alkuperäinen nimi Urchin and the Heartstone
Tietoja muokattu joulukuu 21, 2014

Usvasaari

Sarja sisältää 4 pääteosta ja yhteensä teoksia 4 kpl.

Sarjan suomenkielinen nimi ei ole tiedossa. Viidettä eli viimeistä kirjaa Urchin and the Rage Tide (2010) ei suomennettu.

Orrin, Usvasaaren sankari (Usvasaari #1) 7.52   80
Orrin ja Sydänkivi (Usvasaari #2) 7.46   51
Orrin ja Usvasaaren perillinen (Usvasaari #3) 7.56   45
Orrin ja korppisota (Usvasaari #4) 8.26   23

Kirja-arviot & arvosanat

Sopu
Arvosanat 18
Kirja-arviot 14
Viestit 0
maaliskuu 30, 2017
9 / 10

Pidin tästä kirjasta. Juoni oli jännittävä ja vaihtelua ensimmäisestä kirjasta, Orrin, Usvasaaren sankari. Oli toki mukavaa, että kirja oli saman päähenkilön näkökulmasta, (en pidä siitä kun päähenkilöt vaihtuvat) mutta oli myös hyvä, ettei itse Orrin ole aina se päivän pelastaja. Kirjan tunnelma oli hyvä ja siihen saattoi eläytyä ja mennä mukana. Orrin oli kuitenkin erittäin pitkään vangittuna samassa paikassa ja se pitkästytti, tosin oli tylsillä hetkillä muidenkin kiinnostavien hahmojen näkökulmaa. Hyvä, että kirjasarjaa on vielä osia, joita en ole lukenut. Jos pidät ihmisten lailla käyttäytyvistä eläimistä, seikkailuista ja arvoituksista, tämä kirja sopii sinulle. Suosittelen lukemaan!

Soturiorava
Arvosanat 207
Kirja-arviot 63
Viestit 96
joulukuu 30, 2014
9 / 10

Ihana kirja. Alku oli tylsä, mutta loppua kohden alkoi tapahtua. Erityistä plussaa kirjalle Juniperistä ja Setristä. Pidin paljon kirjasta. Suosittelen tätä kaikille, jotka tykkää eläimistä ja erityisesti oravista, siileistä, myyristä ja saukoista.

Jackalbury
Arvosanat 845
Kirja-arviot 179
Viestit 0
heinäkuu 30, 2009
8 / 10

Luin Orrinit hieman väärässä järjestyksessä, 'Usvasaaren sankarit' ensin, sitten 'Usvasaaren perillisen' ja vasta nyt viimeisenä 'Sydänkiven'. 'Sydänkivi' jatkaa tuttua eläinfantasiasaagaa Orrin-oravasta, joka nyt kaapataan Usvasaarelta kauas mielipuolisen kuninkaan hallitsemalle Valkosiipien saarelle, missä Orrinin kuolemaa janoaa yhtä sekopäinen nekromantti. Samaan aikaan Usvasaarella kruunajaisiin tarvittava maaginen Sydänkivi on kadoksissa ja vangitut Valkosiipien saaren lähettiläät aiheuttavat omia ongelmiaan Crispinille ja muille. 'Sydänkivi' on synkempi kuin 'Usvasaaren perillinen' ja hiukan synkempi kuin 'Usvasaaren sankari'. Nytkin Orrin taistelee omalla tavallaan mielipuolta tyrannia vastaan vapauden puolesta. Miljöö ja ilmapiiri on surumielisempi kuin aiemmin ja samalla Orrinin hahmo syvenee hänen saadessaan tietää alkuperästään. Uusi hahmo Juniper esitellään ja hänkin paljastuu myöhemmin traagisemmaksi hahmoksi kuin luulisi. 'Sydänkivi' syventää 'Usvasaaren sankarista' alkanutta tarinaa ja hahmoja, kutoen siihen uusia lankoja. Noukki, Lady Aspen vainajan hieman seonnut kamarineito säälitti minua, minusta McAllister ei ole vielä ratkaissut hänen tarinaansa, epäilenkin Noukin vielä ilmaantuvaan uudelleen. Suosittelen 'Sydänkiveä' kaikille, jotka pitivät Redwallista ja ovat lukeneet 'Usvasaaren perillisen'. Arvosana: 7.

Lupus
Lupus
Arvosanat 687
Kirja-arviot 4
Viestit 116
toukokuu 14, 2020
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
PercyJacksonfani
PercyJacksonfani
Arvosanat 260
Kirja-arviot 25
Viestit 39
toukokuu 29, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Sanja
Sanja
Arvosanat 62
Kirja-arviot 0
Viestit 0
toukokuu 17, 2018
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Linnunlento
Linnunlento
Arvosanat 368
Kirja-arviot 4
Viestit 3
maaliskuu 31, 2017
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Laomedeia
Laomedeia
Arvosanat 336
Kirja-arviot 0
Viestit 0
joulukuu 29, 2015
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
uneksijatar
uneksijatar
Arvosanat 264
Kirja-arviot 0
Viestit 0
syyskuu 20, 2015
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Aani
Aani
Arvosanat 38
Kirja-arviot 0
Viestit 0
lokakuu 16, 2014
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle