Elonmerkit - M. John Harrison 5.82   27

Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentanut Hannu Tervaharju. Kansi: Minna Rask. Nidottu.

James Tiptree, Jr. -palkintoehdokas 1997, BSFA-palkintoehdokas 1998, British Fantasy -palkintoehdokas 1998.

Maagisen realismin kaunistamaa scifiä.

Isobel tahtoo lentää. Hän seurustelee lain rajoilla liikuskelevan Mick Rosen kanssa, mutta hän on tyytymätön, hän tahtoo enemmän. Hän on kaunis, mutta hän tahtoo olla kauniimpi. Hän on maahan sidottu, mutta hän tahtoo siivet. Niinpä hän päättää hankkia geneettistä apua uudesta dna:sta ja alkaa muuttua.

Harrison on mestari rakentamaan syviä ihmishahmoja ja pysäyttäviä hetkiä. Elonmerkeissä hän on luonut ilmapiirin, joka tihkuu saavuttamattomia unelmia. Kirja tuo lukijan eteen tulevaisuuden, joka on jo ulottuvilla, sekä haaveet, jotka pysyvät ulottumattomissa. Harrison havainnoi modernia maailmaa terävin, anteeksiantamattomin silmin.

Vuonna 1945 syntynyt M. John Harrison on brittikirjallisuuden omaperäisimpiä visionäärejä. Harrisonin harvalukuinen romaanituotantonsa on aina kulkenut rohkeasti omia polkujaan. Hän on kirjallinen vaikuttaja, jonka ajatukset ovat vahvasti ohjanneet englantilaisen kirjallisuuden suuntaa ja päämääriä aina 1960-luvun lopulta lähtien.

Like on julkaissut häneltä aiemmin romaanit Eilisen mystinen sydän ja Valo, joka voitti Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden 2004 parhaana scifikirjana.

”Huomion arvoinen... Elonmerkit on loistava hybridi, joka sekoittaa scifiä ja korkeakirjallisuutta lumoavaan satuun. Harrisonin dystopinen näkemys Britanniasta hallitsemattoman bioteknologian varjossa on pelottava.” – Sunday Times

"Vahvasti kirjoitettu Eilisen mystinen sydän on ihmeellinen, synkkä sairaskertomus. Välillä lähes unenomainen kuvaus todellisuuden ja kuvitelmien risteämisestä. Tähän kirjaan voi jäädä pahasti koukkuun." – Toni Jerrman, Tähtivaeltaja

"Elonmerkit on romaani, joka muuttuuu sitä paremmaksi, mitä pitemmälle sitä lukee." – Erkki Widenius, Portti Science Fiction

"Elonmerkkien ilmaisu ja kerronta on taidokkaan omalaatuista, mutta eispekulaatiivinen aihe pitää romaanin jalat maankamaralla." – Oskari Rantala, Kiiltomato.net


Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu huhtikuu 12, 2007 (Like)
Alkuperäinen nimi 'Signs of life'
Käännetty englanniksi Signs of Life
Tietoja muokattu maaliskuu 9, 2016

Like-scifi -kirjasarja

Sarja sisältää 26 teosta.

Alasarja Bill – Linnunradan sankari
Alasarja Hyperion
Alasarja Ruostumaton teräsrotta
Alasarja Ilmestysten avaruus
Alasarja Ajattelun Vyöhykkeet
Alasarja Across Realtime
Alasarja Poseidonin lapset
Alasarja Helvetin piirit
Alasarja Kostaja
Alasarja Alshain-pentalogia

Apinoiden planeetta 7.32   25
Murskattu mies 7.24   30
Palmer Eldritch – kolmesti merkitty mies 6.68   46
Lies, inc. 5.74   34
On aika sijoiltaan 6.50   26
Jääristi 6.16   13
Haudasta kohtuun 6.52   45
Timothy Archerin sielunvaellus 7.26   24
Jack Barron 5.76   12
Vuosi nolla 6.16   49
Tokio ei välitä meistä enää 5.90   39
Super-Cannes 6.84   33
391 5.54   33
Valo 7.24   82
Elonmerkit 5.82   27
Nedut 6.40   44
Muuntohiili 7.72   86
Nova Swing 6.72   37
Jäänpuskijat 8.14   98
Karsta 7.78   28
Aurinkojen huone 8.18   94
Musta mies 7.42   45
Pääteasema 7.82   64
Tyhjyys 5.82   11
Hitaat luodit 6.84   36
Ikirouta 6.80   35

Kirja-arviot & arvosanat

Spaced_out
Arvosanat 84
Kirja-arviot 7
Viestit 0
kesäkuu 15, 2020
4 / 10

Harrisonin kaksi kirjaa, jotka olen lukenut, ovat kyllä hassuja tapauksia. Ei nämä mitään scifiä ole, vaikka elementtejä kyllä löytyy. Molemmista jäänyt höntti olo jälkeenpäin, silleen hyvällä tavalla. Ensin vähän ärsyttää, sitten hahmot rupeavat kiinnostamaan (kai tämä on pakko katsoa loppuun), ja kun on lukenut kirjan valmiiksi, huomaa viikon kuluttua harmittelevansa että olisipa ollut pitempi. Vaikka ei tajua ollenkaan mitä Harrison on yrittänyt sanoa. Häh?

Eija
Arvosanat 1161
Kirja-arviot 330
Viestit 975
heinäkuu 16, 2012
6 / 10

Elonmerkit kuuluu samaan kategoriaan Eilisen mystisen sydämen kanssa (josta muistaakseni pidin enemmän kuin tästä kirjasta). Elonmerkeissä on yhtä vähän scifiä kuin Eilisen mystisessä sydämessä on fantasiaa. Kirjan tunnelma toi mieleeni Simon Ingsin Rautakalan kaupungin tai Donna Trattin Jumalat juhlivat öisin. Juonissa ei niinkään ole samankaltaisuuksia, mutta kaikissa näissä kirjoissa on sellainen vahva elämisen maku. Elonmerkit kertoo neljän ihmisen elämästä ja kerronta on välillä hyvin pikkutarkkaa ja huomioivaa. Teksti on laadukasta ja sujuvasti luettavaa, mutta en oikein tiedä... ei tällaiset ihmissuhde tragediat ole ihan mun juttu kuitenkaan, vaikka ei missään vaiheessa tullut tunnetta, että olisi pitänyt lukeminen jättää kesken.

kesäkuu 10, 2021
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
kesäkuu 22, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
huhtikuu 21, 2015
Antoi 4 / 10 arvosanan kirjalle
tammikuu 12, 2015
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
elokuu 8, 2014
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
kesäkuu 3, 2014
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
lokakuu 11, 2013
Antoi 3 / 10 arvosanan kirjalle
elokuu 2, 2012
Antoi 4 / 10 arvosanan kirjalle