Kaukaisen Maan laulut - Arthur C. Clarke 7.38   32

Alkuteos ilmestynyt 1986. Suomentanut Matti Kannosto. Sidottu.

Tulevaisuus on huikea seikkailu.

Kun Aurinko on sammunut täysin ajallaan 21. vuosisadan tiedemiesten ennusteiden mukaisesti, jatkuu kamppailu elämästä muualla avaruudessa.

Arthur C. Clarke, tieteiskirjallisuuden valtias mielemme galakseissa, ei petä koskaan lukijaansa. Jälleen hän kertoo tarinansa seikkailun hengessä unohtamatta tiedolla ladattua taustaa.

Ihmiskunta pyrkii jatkamaan olemassaoloaan asuttamalla kaukaisia planeettoja, kunnes nekään eivät kelpaa elämälle.

Nyt on edessä avaruuslaivueen varustaminen, joka kantaisi kosmoksen ääriin syväjäädytettyä inhimillistä perintöainesta ja niitä osia Maan kulttuurista, jotka nähdään välttämättömiksi kulttuurin jatkumiselle toisessa ulottuvuudessa.

Löytyykö paratiisi sittenkin?




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 1987 (Kirjayhtymä)
Alkuperäinen nimi The Songs of Distant Earth
Tietoja muokattu maaliskuu 9, 2016

Kirjayhtymän science fiction -sarja

Sarja sisältää 47 teosta.

Sarjaan kuului myös yhteisnide H. G. Wellsin teoksista Aikakone ja Maailmojen sota sekä Isaac Asimovin kirjat Teräsluolat ja Alaston aurinko.

Alasarja Ransom-trilogia
Alasarja Helliconia-trilogia
Alasarja Xenogenesis-trilogia
Alasarja Taivaan valtiaat -trilogia

Los Angeles ei vastaa 6.20   21
Fahrenheit 451 7.58   168
2001 avaruusseikkailu 7.30   123
Kuvitettu mies 7.44   48
Lapsuuden loppu 7.60   100
Solaris 7.64   110
Uhka avaruudesta 7.68   61
Tähtiaika 7.46   26
Selene I 6.66   29
Paluu tähdistä 6.88   17
Futurologinen kongressi 7.82   32
Uhka syvyydestä 5.72   25
Yli-ihmisen aika 5.32   22
Voittamaton 7.68   31
Maailmojen sota 7.26   77
Marsin aamunkoitto 7.02   48
Paratiisin suihkulähteet 7.06   39
Nuha 5.84   26
Kyberias 8.30   60
Pimeät valovuodet 6.40   28
Kadonnut menneisyys 7.20   31
Tähtipäiväkirjat 8.44   25
2010 avaruusodysseia 6.76   52
Eeden 7.08   24
Lokakuun maa 7.30   26
Maan valo 6.12   32
Isännän ääni 6.62   26
Robotit 6.78   45
Tuomiopäivän komedia 7.20   30
Naisten planeetta 5.26   26
Tähtisumu täyttyy 7.84   51
Kaukaisen Maan laulut 7.38   32
Kuu on julma 6.76   39
Kissa muurin läpi 5.96   22
Odysseia 2061 5.56   34
Piknikki paratiisissa 5.54   13
Iltaruskon maa 7.66   45
Rauha maassa 5.16   12
Kehto 5.90   29
Mannerheim-sinfonia 4.60   22
Paheiden palatsi 6.86   23
Rama II 6.98   43
Kristalliruusu 7.38   31
Anubiksen portit 1 7.88   59
Anubiksen portit 2 7.78   51
Gilgamešin tappio 7.28   29
Pimeän pilven ritarit 7.18   27

Kirja-arviot & arvosanat

Nylkky
Nylkky
Arvosanat 824
Kirja-arviot 9
Viestit 784
tammikuu 12, 2023
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Dynierax
Dynierax
Arvosanat 518
Kirja-arviot 2
Viestit 17
toukokuu 27, 2021
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Markku Hottinen
Markku Hottinen
Arvosanat 257
Kirja-arviot 0
Viestit 0
joulukuu 31, 2020
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
ArskaShe
ArskaShe
Arvosanat 243
Kirja-arviot 1
Viestit 0
huhtikuu 6, 2019
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Eija
Eija
Arvosanat 1199
Kirja-arviot 330
Viestit 1110
maaliskuu 31, 2017
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Alaric
Alaric
Arvosanat 142
Kirja-arviot 7
Viestit 0
toukokuu 23, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
J.T. Lamminmäki
J.T. Lamminmäki
Arvosanat 179
Kirja-arviot 1
Viestit 0
maaliskuu 26, 2016
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Sons of Horus
Sons of Horus
Arvosanat 146
Kirja-arviot 0
Viestit 0
helmikuu 21, 2014
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
lovecraft78
lovecraft78
Arvosanat 21
Kirja-arviot 0
Viestit 0
joulukuu 27, 2010
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Lehar
Lehar
Arvosanat 126
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 12, 2010
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle