Tulimiekka

Ensimmäisen osan jälkeen Jäämaan kronikoiden taso tuntuu laskevan; ei sentään kuin lehmän häntä, mutta tuntuvasti kuitenkin. Olin pöyristynyt siitä, ettei Hill ollut keksinyt juoneen tai edes henkilöihin juuri mitään muuta. Pahis oli sama kuin ennenkin - häijy ja persoonaton Bellorum, nyt poikansa mukanaan. Ja hyviksetkin tietenkin olivat Thirrin ja Oskan, jos eivät he itse niin heidän verensä, Charlemagne sisaruksineen, nyt ainakin. Juonikin oli pääpiirteineen sama, ja taistelukin oli jo kerran nähty. Tämän perusteella kolmatta osaa ei liene ole tarvis lukea lainkaan. Valopilkkuina olivat ihmissudet ja jättilumimeopardit sekä Oskan, jotka kaikki ovat kiinnostavia ja hyvin luotuja hahmoja. Oli tylsää, että Medeiasta tehtiin niin mustavalkoinen henkilö, ja hänen todellinen luonteensa paljastettiin jo alussa. Siitä olisi voinut saada mukavan jännitteen loppuratkaisuun mentäessä. Ihmetytti myös, jälleen kerran, teinisankarien rohkeus. Potterkin pelkää ja Potter tekee vääriä ratkaisuja, mutta Thirrinin ja Oskanin geeneissä ei ollut näköjään mitään vikoja. Suosittelen niille, jotka pitivät ensimmäisestä osasta oikein kovasti ja niille, joita kliseet, epäaitous ja paikoin jopa koomisuus eivät haittaa. Vielä pari-kolme vuotta sitten olisin antanut tälle tuplasti nykyistä enemmän tähtiä. Nyt kävi näin.

Ihan hyvää fantasiaahan tämä on, tosin ei yltänyt läheskään suosikkeihini. :) Perustasoa, aika ennalta-arvattavaa, mutta mikäs siinä. Toisessa kirjassa Charlemagne (mikä on todella hieno nimi) on pääosassa. Hän on Oskanin ja ensimmäisen kirjan sankarittaren Thirrinin poika. (Luonnollisesti.) Tarina on erilainen, hieman syvempi ja tavallaan isompi, laajempi. Paksumpikin. ;) Kasvutarina, ja päähenkilö on kerrankin vammainen. Ei kaikkivoiva überhyvä miekkailijasoturi, vaan kampurajalkainen pikkupoika. Tosin välttämätöntä kehitystä tapahtuu, mutta alkuasetelma ei ole tavallisimpia, toisin kuin ensimmäisessä osassa. :) Pointseja siitä. Tarinana kuitenkin hieno, neljän tähden arvoinen. Parempi kuin aloitusosa. Se, mikä sarjassa kuitenkin eniten feilaa, (edelleen toisessa osassa, samaa sanoin jo ensimmäisestä) on pahikset. Scipio Bellorum kätyreineen on jotenkin perin epäuskottavaa perusfantasiavastusta; motiivi maailmanvalloitus ja perusluonteenpiirre ilkeys. Ei mitenkään omaperäistä, ei kiinnostavaa. :/ Mutta luettavaa näissä silti on, ja jos vähänkään jaksaa niin lukekaa. :p

Olin innolla odottanut Jäämaan Huuto kirjalle jatkoa enkä pettynyt ostaessani tämän. Kirja on erittäin taitavasti kirjoitettu eikä siinä ei tehdä sitä virhettä että pelastettaisiin kaikki hyvän puolen sankarit, mikä on joissain kirjoissa pieni ongelma. Suunnilleen ainoa ongelma kirjassa oli, ettei armeijoiden koosta saanut suuruuden tuntua mikä harmitti minua suuresti, koska kirjan edellistä osaa lukiessa saattoi sielunsa silmin nähdä armeijat elävinä. Erityisesti Oskan oli kuvattu taitavasti tämän käyttäessä maagisia kykyjään. Olisi suuri loukkaus jos näistä kirjoista ei tehtäisi elokuvia.