Eräänä päivänä tyhjä taivas

@ Tiina Raevaara
Eräänä päivänä tyhjä taivas - Tiina Raevaara 6.78   27

Kannen suunnittelu: Timo Ketola. Kannen kuva: Timo Sälekivi. Sidottu, kansipaperi.

Tiiliskivi-palkintoehdokas 2008.

"Olemme isäni talossa, muurin sisällä, veljeni ja minä, mutta turvaa täällä ei ole."

Tyttö on elänyt perheestään erossa maailmassa, joka on tuhoutunut elinkelvottomaksi. Ympäristö tuntuu täysin vieraalta: kaupungit ja kylät ovat kadonneet, ainoastaan eräs metsä näyttää vielä olevan ennallaan.

Vanhan miehen opastamana tyttö löytää metsän keskeltä syntymäkotinsa, joka ei kuitenkaan tarjoa turvaa – vaan järkyttäviä yllätyksiä. Epämuotoisen rakennuksen uumenista löytyy outo veljessarja sekä isä, jota kaikki pelkäävät.

Mitä on tapahtunut? Tyttö vedetään mukaan sokkeloisen talon kummalliseen elämään. Vähitellen paljastuvat salaisuudet eivät jätä yhtäkään talon asukasta ennalleen.

Tiina Raevaaran esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas on painajaismainen satu ja nurinkurinen kehitystarina, jossa luonto ja eläinten maailma limittyvät ihmisten maailman kanssa. Unenomaiset kuvat ja tuhoutuvan maailman maisema luovat kerrontaan lohduttoman mutta kauniin tunnelman, joka pitää lukijan otteessaan loppuun saakka.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu elokuu 13, 2008 (Teos)
Tietoja muokattu tammikuu 7, 2015
Muita teoksia kirjailijalta Tiina Raevaara
Uinuva solu (Eerika Hämeranta #4) 7.62   8
Sielujen syöveri (Eerika Hämeranta #3) 7.50   4
Polaaripyörre (Eerika Hämeranta #2) 5.66   3
Kaksoiskierre (Eerika Hämeranta #1) 6.50   6
Veri joka suonissasi virtaa (Johannes #3) 7.50   6
Korppinaiset (Johannes #2) 7.14   7
Yö ei saa tulla (Johannes #1) 7.00   14

Kirja-arviot & arvosanat

Dyn
Arvosanat 542
Kirja-arviot 51
Viestit 4081
marraskuu 18, 2012
8 / 10

Raevaaran surumielinen ja synkeä maailma on kiehtova. Symbolismi tekee kirjasta vaikean, mutta haasteista nauttivalle kirja sopii! Lyhyeen mittaan on saatu paljon asiaa.

Eija
Arvosanat 1187
Kirja-arviot 330
Viestit 1058
syyskuu 10, 2009
7 / 10

Lyhyet lauseet ja luvut toimivat kirjassa erinomaisesti. Ne toivat kirjaan keveyttä lohduttoman, jopa karmean aiheen vastapainoksi. Kirja oli helppo lukuinen, kieli kaunista ja sujuvaa. Se oli tunnelmaltaan hyvä ja kirjaa ei tehnyt mieli laskea käsistään vaan lukea yhtäsoittoa. Sanomaakin sisällöstä löytyi ja hyvin oli saatu kuvattua synkkiä ihmiskohtaloita sodan jälkimainingeissa. Arvosana 3½

Salka
Salka
Arvosanat 684
Kirja-arviot 0
Viestit 1
huhtikuu 3, 2020
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Nafisan
Nafisan
Arvosanat 665
Kirja-arviot 93
Viestit 192
tammikuu 15, 2020
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Gespenst
Gespenst
Arvosanat 254
Kirja-arviot 0
Viestit 81
tammikuu 29, 2016
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
lilybee
lilybee
Arvosanat 240
Kirja-arviot 1
Viestit 0
lokakuu 12, 2014
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
Pakkis
Pakkis
Arvosanat 683
Kirja-arviot 0
Viestit 0
syyskuu 27, 2014
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
Vierran
Vierran
Arvosanat 246
Kirja-arviot 0
Viestit 1
marraskuu 4, 2013
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Vanamo
Vanamo
Arvosanat 156
Kirja-arviot 5
Viestit 306
huhtikuu 14, 2013
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Jeremias Bonaparte
Jeremias Bonaparte
Arvosanat 534
Kirja-arviot 0
Viestit 0
syyskuu 26, 2012
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle