
Alkuteos ilmestynyt 2000. Suomentanut Erkki Kirjalainen. Kansi: Markko Taina. 2. painos 2004. Sidottu, kansipaperi.
Luola on klassinen allegoria ajallemme hyvin tyypillisestä ilmiöstä ja samalla lämmin, täyteläinen kertomus pienestä perheyhteisöstä.
Cipriano Algor on iäkäs savenvalaja, joka asuu pienessä kylässä kaupungin laidalla tyttärensä Martan ja vävynsä Marçalin kanssa. Vävy työskentelee vartijana läheisessä Keskuksessa, valtavassa kolossissa, joka sulkee sisäänsä kaikki mahdolliset inhimillisen elämän muodot: siellä on kauppoja, asuntoja, toimistoja, huvittelumahdollisuuksia, krematorio ym. Keskus on myös ottanut myyntiin Ciprianon savipajan tuotteita, mutta eräänä päivänä sieltä ilmoitetaan, että hänen tavaransa eivät enää käy kaupaksi ja ne pitäisi hakea pois. Cipriano ja Marta keksivät tarjota myyntiin pieniä keramiikkanukkeja, mutta sekin hanke raukeaa tyhjiin.
Kun Marçal saa ylennyksen ja samalla asunnon Keskuksesta., Marta ja työttömäksi jäänyt Cipriano muuttavat sinne hänen mukanaan. Jonkin ajan kuluttua Keskuksen uumenista tehdään kuitenkin outo löytö: luola jossa on kahlehdittuja ihmisruumiita. Kun Cipriano ja Marçal ovat sen nähneet, heidän on pakko ottaa elämälleen uusi suunta.
Arvosana kirjalle
José Saramago
José Saramago (1922–2010) oli Nobel-palkittu portugalilainen kirjailija. Hän syntyi maanviljelijäperheeseen pienessä Azinhagan kylässä Lissabonista pohjoiseen. Saramago vietti lapsuutensa pääasiassa lukutaidottomien äidinpuoleisten isovanhempiensa luona, kun vanhemmat kiersivät työnhaussa. Saramago on kertonut lukeneensa F. E. Sillanpään romaanin Hurskas kurjuus ollessaan nuori ja ihmetelleensä, kuinka tarkasti kirja kuvasi hänen omaa elämäänsä Portugalin maaseudulla ja myöhemmin Lissabonissa.
Keltainen kirjasto
Sarja sisältää 33 pääteosta ja yhteensä teoksia 80 kpl.
”Keltainen kirjasto syntyi vuonna 1954 Suomeen, jossa oli pulaa kaikesta – myös hyvästä käännöskirjallisuudesta. Niukkuuden ja epävarmuuden keskellä Keltainen kirjasto oli raikas tuuli, joka lennätti pölyä niin kirjahyllyistä kuin ajatuksista ja avasi ikkunoita ympäröivään maailmaan. Keltainen kirjasto on kasvanut yhdessä Suomen kanssa ja täyttänyt maailmankirjallisuuden ystävien hyllyt ja yöpöydät. Se on taistellut hyvän proosan, sanomisen vapauden ja ihmisyyden puolesta, naurattanut, itkettänyt, hämmentänyt, sivistänyt ja kansainvälistänyt ikäluokan toisensa jälkeen. Keltaisen kirjaston täyttäessä vuonna 2004 viisikymmentä vuotta, on se jo pitkään ollut Suomen kaikkien aikojen pitkäikäisin kirjasarja ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen ilmiö. Maailma sarjan ympärillä on nyt tietenkin täysin toinen kuin sen syntyessä. Suomi on vauras ja kansainvälinen, vaikutteet ja viettelykset virtaavat vapaasti. Mutta Keltaisen kirjaston lupaus on se mikä ennenkin: tarjota suomalaisille valikoima parasta ajankohtaista maailmankirjallisuutta. Runsauden keskellä raikkaalta tuntuu, että parhaan tunnistaa helposti ja siihen on helppo tarttua.” (Tammi)