Varjottomat (Otavan kirjasto #199) - Hasan Ali Toptas 6.66   3

Alkuteos ilmestynyt 1994. Suomentanut Tuula Kojo. Kansi: Emmi Kyytsönen. Sidottu, kansipaperi.

Oudot katoamiset varjostavat maalaiskylän elämää palkitun turkkilaisen prosaistin surrealistisessa mestariteoksessa.

Pienessä kylässä alkaa kadota ihmisiä kuin maan nielemänä: muun muassa kylän kaunein tyttö Kyyhky sekä tyttöä etsimään lähtenyt Pormestari, ja nyt – kesken parranajon – Parturi oppipoikineen. Tästä katoamisesta alkaa tarina, jossa itämainen satuperinne limittyy unenomaiseen surrealistiseen maailmaan. Sen paremmin romaanin henkilöt kuin lukijakaan eivät tiedä, mitä milloinkin todella tapahtuu. Romaani tiivistyy hurjaksi kirjalliseksi seikkailuksi, jossa ajan ja paikan rajat menettävät merkityksensä.


Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu elokuu 2008 (Otava)
Alkuperäinen nimi 'Gölgesizler'
Tietoja muokattu syyskuu 27, 2015

Otavan kirjasto

Sarja sisältää 4 pääteosta ja yhteensä teoksia 20 kpl.

”Otavan kirjasto -sarjassa on julkaistu korkealaatuista maailmankirjallisuutta jo vuodesta 1982. Sarjan kirjailijat ovat arvostettuja ja palkittuja modernin maailmankirjallisuuden mestareita.”

Alasarja MaddAddam-trilogia

Varjottomat (Otavan kirjasto #199) 6.66   3
Juhla alkakoon (Otavan kirjasto #220) 4.50   2
Seitsemän elämääni (Otavan kirjasto #245) 8.00   3
Jeesuksen lapsuus (Otavan kirjasto #246) 4.00   1
Maaginen lelukauppa 7.46   11
Henkien talo 6.34   6
Sirkusyöt 6.00   7
Dona Flor ja hänen kaksi aviomiestään 8.00   2
Ilmestys 7.00   2
Luomisen päivä 7.00   2
Eloonjääneen muistelmat 5.66   3
Ajan lapsi 4.34   3
Viides lapsi 8.00   4
Ajan suunta 7.62   8
Suuret apinat 6.34   12
Kuinka kuolleet elävät 4.00   4
Viinamaa 8.00   1
Exit West 8.18   17
Kaltaiseni koneet 5.38   8
Viimeinen valkoinen mies 4.34   3

Kirja-arviot & arvosanat

Pakkis
Pakkis
Arvosanat 683
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 9, 2022
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Murzim
Murzim
Arvosanat 102
Kirja-arviot 1
Viestit 0
helmikuu 15, 2009
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
sterle
sterle
Arvosanat 1604
Kirja-arviot 2
Viestit 11
joulukuu 13, 2008
Antoi 4 / 10 arvosanan kirjalle