Kaikkien nimet (Keltainen kirjasto #325) - José Saramago 6.00   2

Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentanut Erkki Kirjalainen. Sidottu, kansipaperi.

Kaikkien nimet on vuoden 1998 Nobel-voittajan uusin, tiivis ja erikoislaatuinen romaani, joka käsittelee ihmisyyden perimmäisiä kysymyksiä identiteetin hauraudesta elämän ja kuoleman mysteereihin. Teoksen päähenkilö on hiljainen José-herra, joka työskentelee massiivisessa Väestörekisterikeskuksessa loputtomia nimiä ja lukuja sisältävien arkistolabyrinttien keskellä. Vähäisenä vapaa-aikanaan hän kerää lehtileikkeitä kuuluisista ihmisistä ja arkistoi niitä omiin kokoelmiinsa.

Eräänä päivänä sattuma ohjaa José-herran käsiin tuntemattoman naisen henkilötietokortin. Ennen niin säntillisen ja järkevän virkamiehen valtaa pakonomainen kiinnostus naisen elämänkulkua kohtaan, ja hän aloittaa monivaiheiset tutkimukset, jotka kuljettavat häntä ihmisten, kotien ja tarinoiden kautta aina hautausmaalle saakka. Tutkimusprosessi järisyttää José-herran elämää perusteellisesti, eivätkä jähmeässä Väestörekisterikeskuksessakaan elävät ja kuolleet enää pysy paikoillaan.

Mestarikirjailija Saramago kertoo José-herran tarinan ironisella huumorilla ja lempeällä pessimismillä luoden jälleen kerran uudenlaisen maailman.


Luokitus: Mainstream

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 2000 (Tammi)
Alkuperäinen nimi 'Todos os nomes'
Käännetty englanniksi The Stone Raft
Tietoja muokattu syyskuu 26, 2015

Keltainen kirjasto

Sarja sisältää 33 pääteosta ja yhteensä teoksia 80 kpl.

”Keltainen kirjasto syntyi vuonna 1954 Suomeen, jossa oli pulaa kaikesta – myös hyvästä käännöskirjallisuudesta. Niukkuuden ja epävarmuuden keskellä Keltainen kirjasto oli raikas tuuli, joka lennätti pölyä niin kirjahyllyistä kuin ajatuksista ja avasi ikkunoita ympäröivään maailmaan. Keltainen kirjasto on kasvanut yhdessä Suomen kanssa ja täyttänyt maailmankirjallisuuden ystävien hyllyt ja yöpöydät. Se on taistellut hyvän proosan, sanomisen vapauden ja ihmisyyden puolesta, naurattanut, itkettänyt, hämmentänyt, sivistänyt ja kansainvälistänyt ikäluokan toisensa jälkeen. Keltaisen kirjaston täyttäessä vuonna 2004 viisikymmentä vuotta, on se jo pitkään ollut Suomen kaikkien aikojen pitkäikäisin kirjasarja ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen ilmiö. Maailma sarjan ympärillä on nyt tietenkin täysin toinen kuin sen syntyessä. Suomi on vauras ja kansainvälinen, vaikutteet ja viettelykset virtaavat vapaasti. Mutta Keltaisen kirjaston lupaus on se mikä ennenkin: tarjota suomalaisille valikoima parasta ajankohtaista maailmankirjallisuutta. Runsauden keskellä raikkaalta tuntuu, että parhaan tunnistaa helposti ja siihen on helppo tarttua.” (Tammi)

Paroni puussa (Keltainen kirjasto #29) 7.24   21
Uljas uusi maailma (Keltainen kirjasto #40) 7.44   129
Ritari joka ei ollut olemassa (Keltainen kirjasto #41) 7.58   17
Nollapiste (Keltainen kirjasto #54) 6.00   1
Koko kosmokomiikka (Keltainen kirjasto #93) 7.20   10
Halkaistu varakreivi (Keltainen kirjasto #96) 7.78   18
Teurastamo 5 (Keltainen kirjasto #98) 7.80   95
Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater (Keltainen kirjasto #107) 7.00   17
Mestarien aamiainen (Keltainen kirjasto #117) 8.16   12
Kissan kehto (Keltainen kirjasto #124) 7.26   30
Näkymättömät kaupungit (Keltainen kirjasto #127) 8.22   18
Äiti yö (Keltainen kirjasto #134) 7.00   23
Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle (Keltainen kirjasto #140) 6.64   19
Tämä vaikea elämä (Keltainen kirjasto #152) 9.00   3
Titanin seireenit (Keltainen kirjasto #153) 7.30   26
Sähköpiano (Keltainen kirjasto #169) 6.86   15
Jos talviyönä matkamies (Keltainen kirjasto #178) 7.38   29
Kalmasilmä (Keltainen kirjasto #180) 6.38   13
Talvinen tarina (Keltainen kirjasto #192) 7.14   15
Galápagos (Keltainen kirjasto #200) 6.26   20
Rottarouva (Keltainen kirjasto #209) 7.00   3
Minun kansani, minun rakkaani (Keltainen kirjasto #219) 7.66   6
Oscar ja Lucinda (Keltainen kirjasto #230) 7.50   18
Baltasar ja Blimunda (Keltainen kirjasto #236) 6.00   1
Hokkus pokkus (Keltainen kirjasto #244) 5.64   14
Suuri lammasseikkailu (Keltainen kirjasto #267) 7.80   34
M/T ja kertomus Metsän ihmeestä (Keltainen kirjasto #285) 7.14   7
Kuvitelma 20. vuosisadasta (Keltainen kirjasto #303) 6.50   2
Timbuktu (Keltainen kirjasto #320) 7.58   7
Kaikkien nimet (Keltainen kirjasto #325) 6.00   2
Omon Ra (Keltainen kirjasto #340) 6.34   3
Luola (Keltainen kirjasto #347) 8.00   1
Pianossa (Keltainen kirjasto #365) 5.40   5
Kivinen lautta 6.00   1
Obabakoak 7.66   3
Nainen ja apina 6.26   8
Mr Vertigo 7.84   6
Kertomus sokeudesta 7.94   18
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi 8.40   5
Generation P 6.66   6
Piin elämä 7.60   46
Ole luonani aina 7.86   82
Lunar Park 7.22   14
Toinen minä 7.00   1
Hiljainen tyttö 6.82   11
Kertomus näkevistä 7.12   8
Oikukas kuolema 7.34   18
Kafka rannalla 8.74   63
Viides maailmanvalta 5.34   6
Pelon kasvot 5.80   5
Vieras kartanossa 6.70   26
Aika suuri hämäys 7.12   8
Kenraali kirjastossa 7.40   5
Ragnarök: Jumalten tuho 6.76   25
1Q84: Osat 1 & 2 7.50   48
Sydäntorni 7.30   13
1Q84: Osa 3 7.30   44
Susanin vaikutus 7.14   7
Maailmanloppu ja ihmemaa 7.68   29
Luoja lasta auttakoon 10.00   1
Ihmeiden tie 5.50   2
Haudattu jättiläinen 7.64   34
Miehiä ilman naisia 7.12   9
4 3 2 1 7.00   2
Nolla kelviniä 3.66   3
Kuunkajo 8.50   2
Komtuurin surma 8.50   6
Sinun silmiesi kautta 6.00   3
Tanssi tanssi tanssi 6.26   8
Päivien loppu 6.40   5
Vesitanssija 5.50   4
Pimeän jälkeen 7.00   16
Muistipoliisi 7.00   18
Vieterilintukronikka 7.50   8
Klara ja aurinko 7.16   19
Hiljaisuus 3.00   7
Asema 11 8.14   21
Ensimmäinen persoona 7.00   2
Lasihotelli 8.38   21
Piparkakkutalo 8.20   20