Aamunkoi

Stephenie Meyer
fantasia > urbaani fantasia, paranormaali romantiikka, nuoret
Aamunkoi (Houkutus #4) - Stephenie Meyer7.64

Alkuteos ilmestynyt 2008. Suomentanut Pirkko Biström. Sidottu.

”Älä pelkää”, kuiskasin. ”Me kuulumme yhteen.” Äkkiä minut valtasi tunne, että sanani olivat totisinta totta. Tämä hetki oli niin virheettömän oikeanlainen, ettei vähintäkään epäilyksen sijaa jäänyt. Hänen kätensä kietoutuivat ympärilleni, puristivat minut häntä vasten... Tuntui, kuin jokaista hermoani kihelmöisi. ”Ikuisesti”, hän myönsi.

Suunnaton intohimo Edwardia kohtaan ja syvä yhteys Jacobiin ovat repineet kahtia Bellaa, joka on nyt elämänsä äärimmäisessä käännekohdassa. Hänen edessä oleva valintansa joko liittyä kuolemattomien viettelevään perheeseen tai jatkaa ihmiseloa määrää kahden heimon kohtalon.

Kun Bella on tehnyt valintansa, alkaa ennennäkemätön tapahtumien vyöry, joka johtaa käsittämättömiin seurauksiin. Juuri kun Bellan elämän langat ovat kutoutumassa yhteen kuin kaunein silkki, ne uhkaavatkin tuhoutua yhdessä hetkessä ikuisiksi ajoiksi.

Hämmästyttävä, odotettu Aamunkoi on Houkutus-sarjan huikea päätösosa.

Arvosana kirjalle

Kirjan tilaus
KAMPANJA: Storytelissä pidennetty ilmainen kokeilujakso 30 päiväksi!

Julkaistu: lokakuu 22, 2009
Kustantaja: WSOY
Tyylit: fantasiaurbaani fantasia, paranormaali romantiikka, nuoret
Avainsanat: elokuva, ihmissudet, vampyyrit
Alkuperäinen nimi: Breaking Dawn
Arvosanalla: 7.64/10
Arvosanoja: 686
Muokattu: tammikuu 27, 2016

Houkutus -kirjasarja

Tunnetaan suomeksi myös nimellä Twilight-saaga.

Houkutus (Houkutus #1)7.82
Uusikuu (Houkutus #2)7.28
Epäilys (Houkutus #3)7.64
Aamunkoi (Houkutus #4)7.64
Bree Tannerin lyhyt elämä7.28
Houkutus: Kuvitettu opas vampyyrisaagaan7.60
Houkutus / Elämä ja kuolema: Twilight kymmenvuotisjuhlakirja6.50
Keskiyön aurinko6.42

Kirja-arvioita

8/10 |
syyskuu 05, 2019
Tässä teoksessahan tapahtui vaikka ja mitä, kerrassaan koukuttavaa! Tykkäsin kirjasta paljon ja jännitys säilyi loppuun asti. Täytyy todeta, että kirjat ovat paljon parempia kuin näistä tehdyt elokuvat. Elokuvien tyyli on jotenkin liian ...
7/10 |
syyskuu 24, 2018
Kirja on periaatteessa jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen ja viimeinen on kirjoitettu Bellan näkökulmasta ja keskimmäinen taas Jacobin. Oma suosikkini on kirjan kolmas osa. En itse pitänyt kovin paljoa Jacobin näkökulmasta kirjoitetusta ...
8/10 |
lokakuu 03, 2015
756:ssä sivussa on paljon asiaa. Siihen mahtui monia tunteita: ärtymystä, iloa ja tusina muita. Kirja oli pysäyttävä ja jätti lukijan, minut ainakin, sanattomaksi, vaikken mikään twilightin suurin fani olekkaan. Ihan jees päätös ;D
3/10 |
elokuu 09, 2015
Twilight oli niitä ekoja sarjoja joita luin. Palvoin sitä mutta parin vuoden päästä en voinut sietää koko sarjaa. Yökk. Bella Swan ja Edward. Romanssi vaikuttaa ekaksi söpölltä ja kaikkea, mutta sittenkun luet epäilystä niin aivasi ...
6/10 |
heinäkuu 12, 2015
Huikea päätösosa? Ollaanko tässä nyt ihan varmoja? Ei minun mielestäni. Ainoa hyvä puoli KOKO kirjassa on Jake, eipä tässä muuta ollutkaan kuin sitä että palvotaan Renesmeeta. Mutta ei se mitään. Näkemykseni Edwardistä on ...
10/10 |
huhtikuu 06, 2014
Mahtava lopetus Houkutus-sarjalle. Tärkeintä oli loppu, kun Bella pystyi näyttämään ajatuksensa Edwardille. Kirja oli hyvä, enkä muuttaisi siinä yhtään mitään.
9/10 |
maaliskuu 22, 2014
Rakastan twilight sarjaa
6/10 |
marraskuu 26, 2013
Ihan jännittävä päätös sarjalle. Jacobin osuus oli parempi, mutta muutkin menetteli. Bellan raskaudessa oli tosi järkyttäviäkin kohtia mutta pääasiassa ihan hyvää settiä. Kannattaa tämäkin lukea jos muut on jo lukenut :D
8/10 |
marraskuu 21, 2013
Pidin! Tämä kirja oli todella mukavasti toteutettu sillä tykkäsin myös lukea Jacob:in ajatuksia. Hyvä päätös sarjalle, vaikkakin hieman ennalta arvattava alusta. Loppua kohden jännitys tiivistyi ja no tykkäsin!
10/10 |
kesäkuu 28, 2013
Hyvä kirja. Sopiva päätös sarjalle.