Jäämaan viimeinen taistelu
Julkaistu: lokakuu 22, 2009 (WSOY)
Alkuperäinen nimi: Last Battle of the Icemark
Alkuteos ilmestynyt 2008. Suomentanut Aila Herronen. Päällyksen kuvitus: Mel Grant ja Carol Lawson. Sidottu.
Polypontuksen Scipio Bellorumin armeija oli kukistunut Kuuranviiman tasangon taistelussa, kun Etelän aavikoilta palannut Jäämaan prinssi Charlemagne johti valtakuntansa voittoon. Vain parin rauhallisen vuoden jälkeen ihmissusien vakoojat viestivät etelän suunnasta lähestyvästä uudesta uhasta. Artemisionin hypolitaanien verenhimoinen basilea Erinor etenee kolmisarvisten hirmuliskojensa voimin ja murskaa imperiumin heikentyneitä varuskuntia yksi toisensa jälkeen.
Oskan Noitaisä saa vihiä, ettei hänen viime sodassa Pimeyteen syöksemänsä tytär Medeia, Lehmuskilven klaanin musta lammas ja velisurmaaja, olekaan kuollut. Kun pahuutta palvova Medeia yhdistää voimansa universumin mahtavimman mestarinoidan Kronoksen kanssa, Oskanin on oman henkensä uhallakin valmistauduttava teoista kaameimpaan – tuhoamaan paholaistyttärensä sielu!
Jäämaan kuningatar Thirrin joutuu vastahakoisesti myöntämään, että eilisen vihollinen saattaa sittenkin olla huomispäivän liittolainen. Tulevassa taistelussa pohjoisen valtakunnan rauha on turvattavissa kenties vain yhdistämällä voimat Polypontuksen kenraali Andronicuksen armeijan rippeiden kanssa…
Jäämaan viimeinen taistelu on englantilaisen Stuart Hillin väkivahvan, karuudessaan lumoavan fantasiatrilogian päätösosa. Jäämaan kronikassa ovat aiemmin ilmestyneet Jäämaan huuto (2006) ja Tulimiekka (2007).
Uusimmat keskustelut
| Aloita uusi keskustelu tästä kirjasta | Näytä kaikki keskustelut |
Tietoa kirjailijasta :: Stuart Hill
Stuart Hillin (Britannia, s. 1958) esikoisromaani Jäämaan huuto (2005) on käännetty viidelletoista kielelle.
Linkkejä
Stuart Hill. Wikipedia.
Mari Viertola: Jäämaan huuto. Turun sanomat 14.10.2006.
Vesa Sisättö: Jäämaan kronikka. Helsingin sanomat 6.2.2010.
Muita kirjoja joista saatat pitää
 |  |  |
Kirja-arvioita (1) |
|---|
Kirja oli tosi hyvä ja juuri sopiva päätös sarjalle. Kirjasta löytyi sekä hauskoja kohtia, että surullisiakin. Erinorin hyökkäilyn seuraaminen oli aivan mahtavaa ja muutenkin oli kiva, kun syvennyttiin joihinkin henkilöihin tarkemmin. Harmi vain, kun piikkipaatsamakuningasta ja tammikuningasta ei näkynyt melkein ollenkaan.
|