Jumala - Erik Wahlström 6.58   7

Suomentanut Leena Vallisaari. Sidottu, kansipaperi.

Jumala on romaani paitsi Jumalasta myös ihmisistä. Jumala on uhkarohkea komedia, jonka pohjavire on vakava. Se tapahtuu taivaassa ja maan päällä.

Raamatun ensimmäisissä kirjoissa kuvattu Jumala on ihmisille erittäin läsnä. Hän jopa omakätisesti ompelee Aatamille ja Eevalle vaatteet ajettuaan heidät ensin pois paratiisista. Toisaalta hän on laskelmoiva ja julma. Eikä hän valitettavasti pidä ollenkaan naisista. Hän puhuu paljon. Mutta Jumala muuttuu ja alkaa vetäytyä ihmisten keskuudesta. Viimeiset sanansa hän osoittaa Job-raukalle, jonka hän on tuhonnut ilman mitään syytä. Tästä lähtien Jumala suostuu puhumaan vain edustajansa välityksellä – kunnes vaikenee kokonaan. Erik Wahlström selittää Jumalan muuttuvan käytöksen yksinkertaisesti sillä, että tämä vanhenee. Se Jumala joka loi maailman ja ompeli vaatteet Aatamille, oli nuori ja täynnä energiaa. Mutta hän kasvaa aikuiseksi, saa pojan, tulee keski-ikäiseksi. Lopulta Nietzsche jopa väittää Jumalan olevan kuollut.

Erik Wahlström uskaltautuu jälleen tulkitsemaan tuttua hahmoa kuvia kumartamatta ja taitavasti. Kirjailijan omin sanoin: ”En itse voi mitenkään uskoa, että Jumala koskaan kuolisi. Kirjassani hänestä tulee vanha ja väsynyt. Lopulta hän vetäytyy aktiivisesta toiminnasta maailmassa ja katoaa lopulta kuvasta. Mutta että kuolisi? Se ei olisi ollenkaan hänen kaltaistaan.”



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 2006 (Schildts)
Alkuperäinen nimi 'Gud'
Tietoja muokattu tammikuu 4, 2015
Muita teoksia kirjailijalta Erik Wahlström
Siipien kansa 6.00   3

Kirja-arviot & arvosanat

EveMoon
EveMoon
Arvosanat 170
Kirja-arviot 6
Viestit 0
tammikuu 16, 2021
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Murtunut Varjo
Murtunut Varjo
Arvosanat 264
Kirja-arviot 6
Viestit 2
lokakuu 28, 2015
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Yoana
Yoana
Arvosanat 44
Kirja-arviot 12
Viestit 0
huhtikuu 20, 2013
Antoi 3 / 10 arvosanan kirjalle
Resurr
Resurr
Arvosanat 970
Kirja-arviot 11
Viestit 0
elokuu 10, 2011
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Labarum
Labarum
Arvosanat 125
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 11, 2011
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Lehar
Lehar
Arvosanat 126
Kirja-arviot 0
Viestit 0
lokakuu 18, 2009
Antoi 4 / 10 arvosanan kirjalle
Pisania
Pisania
Arvosanat 1021
Kirja-arviot 0
Viestit 1532
lokakuu 18, 2009
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle