Pastellikaupunki

Aivan alkuun kesti hetken totutella Pastellikaupungin nopeaan rytmiin. Kun rytmiin tottui, oli vauhti kirjassa sopiva. Kirjoittaja osasi kertoa lyhyesti kaiken tarpeellisen eri ympäristöistä ja vaikka tapahtumapaikkoja oli monia, eivät ne tämän vuoksi tuntuneet läpijuossuilta kuten olisi voinut olla jo kirjan lyhyyden vuoksi. Harrisonin kuvailussa pidin erityisesti väreistä, joista saa mielikuvan jo kirjan nimestä. Pastellin lisäksi käytössä oli muun muassa ruostetta ja kobolttia jotka pyyhkivät pöytää tavallisemmilla värien kuvailuilla sinisine ja punaisineen. Voihan tuo piirre olla tosin tavallinenkin, mutta en ole itse aiemmin kiinnittänyt huomiota. Värien kuvailussa on ehkä yksi syy sille että kirjan lukuisat paikat saatiin eloon lyhyellä kuvailulla. Loppuun vielä lintuharrastajan kiittävä erityismaininta kirjan mielenkiintoisille mekaanisille linnuille sekä sarjakuvaharrastajan kiitos Kari Leppäsen kansikuvalle. Jälkimmäinen tosin koskee Galaxy Scifiä laajemminkin ja riittäisi jo yksin syyksi divarikierrokseen.

Pastellikaupunki on kirjoitettu kuin viimeiseksi fantasiatarinat lopettavaksi tarinaksi. Kertomus sijoittuu aikojen loppuun ja kerronta sisältää pinnan alla arvostelua oman ajan yhteiskunnan arvokäsityksiä ja alan kirjallisuutta kohtaan. Todella ajaton klassikko teos ei ole. Kirjoitusajankohta tulee liikaa esille tunnelmassa ja käsittelytavassa. 60- ja 70-luvulla oli tapana kirjoittaa järkiperäistettyä fantasiaa ja teoksen kaavan mukaisia fantasiaromaaneja. Kirjoittajan tausta uuden aallon tieteiskirjallisuudessa tulee esille kaiken ankeassa harmaasävyisyydessä ja esimerkiksi hylätyn vaimon kohtauksessa. Harrison ei ole vienyt arvosteluaan loppuun asti, teos ja sen loppuratkaisu on periaatteessa kaupallisten vaatimusten mukainen. Kirjailija ei tunnu itse uskoneen kaikkeen mitä on kirjoittanut. Myöhemmissä teoksissaan Harrison ei ole tyytynyt kompromisseihin. Kiintoisaa vanhaa scifiä julkaisevan taskukirjasarjan osana teos toimii hyvin, ja myös suoraviivaisen fantasiatarinan ystävä voi lukea teoksen mielellään. Kaksi ja puoli tähteä.

Pastellikaupunki kolahti minuun täysillä. Kirja on scifiä, mutta sen tunnelma ja rakenne tuovat mieleen fantasiaromaanit. Yhtymäkohtia näyttäisi olevan erityisesti Michael Moorcockin tuotantoon. Harrison on kirjoittanut lisää Viriconiumin kaupunkiin sijoittuvia teoksia, mutta niitä ei ole suomennettu. Pastellikaupungissa suurimman vaikutuksen teki sen tyyli, eli kuinka Harrison kertoi tarinansa. Kielenkäyttö oli erittäin kaunista, lukijan silmien eteen maalattiin vaikuttavia kuvia. Kirjailijan luoma maailma oli kiehtova, henkilöt onnistuneita ja tarinassa mukavasti toimintaa ja hienoja kohtauksia. Syvyyttäkin oli riittävästi. Juoni oli kieltämättä varsin yksinkertainen, muttei Harrisonin valitsemassa tyylilajissa oikein muuta voi odottaakaan. Leena Peltosen suomennoksesta ei minulla ole mitään valittamista. Kirja oli 175-sivuisena juuri sopivan pituinen. Suosittelen vahvasti tämän teoksen lukemista, myös niille, jotka eivät yleensä pidä tieteiskirjallisuudesta.