Pastellikaupunki

@ M. John Harrison
Pastellikaupunki (Galaxy Scifi #13) - M. John Harrison 6.96   46

Alkuteos ilmestynyt 1971. Suomentanut Leena Peltonen. Kannen kuva: Kari T. Leppänen. Nidottu.

Etäisessä tulevaisuudessa, aikojen lopussa, kukoistaa Viriconium, Pastellikaupunki, maan viimeisen kulttuurin keskus, jota nuori kuningatar Jane, Methvet Nian, hallitsee ja jonka viimeiset sankarit valmistautuvat epätoivoiseen puolustukseen tuhon ja kaaoksen voimia vastaan. Taistelua käydään kauan sitten kadonneiden sivilisaatioiden raunioilla jo ammoin menetetyn teknologian tuottamin asein joiden toimintaperiaatteet on kauan sitten unohdettu ja toisaalta miekoin ja keihäin, jousin ja nuolin.

Pastellikaupunki on kirjoittajansa, vuonna 1945 syntyneen M. John Harrisonin, nuoruudentyö mutta yhä yksi hänen muistettavimmista romaaneistaan. Se on yksi modernin brittiläisen tieteiskirjallisuuden keskeisistä teoksista ja sen vaikutus näkyy selkeänä useimpien 1970- ja 1980-luvulla aloittaneiden brittikirjailijoiden sf-tuotannossa.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 1996 (Book Studio)
Alkuperäinen nimi The Pastel City
Tietoja muokattu joulukuu 29, 2014

Galaxy Scifi

Sarja sisältää 17 pääteosta ja yhteensä teoksia 17 kpl.

Sarjan numerointi menee kaksi kertaa väärin numeroiden 16 ja 18 kohdilla. Kyseisiä numeroita on molempia kaksi kappaletta eli sarjassa on ilmestynyt kaksi kirjaa enemmän kuin numerointi osoittaa.

15. osa: Michael Moorcock: Viimeisten aikojen valtiaat.

16. osa: Michael Moorcock: Viimeisten aikojen valtiaat II: Outo kiihko.

16. osa: Michael Moorcock: Viimeisten aikojen valtiaat III: Laulun loppu.

Sarja loppui kun Book Studio myytiin Gummerukselle, vaikka oli puhetta että se jatkuisi.

Alasarja Viimeisten aikojen valtiaat
Alasarja Dorsai-trilogia

Rengasmaailma (Galaxy Scifi #1) 7.52   52
Loputon sota (Galaxy Scifi #2) 8.16   52
Purjehdus Bysanttiin (Galaxy Scifi #3) 7.74   19
Kujanjuoksu (Galaxy Scifi #4) 6.60   37
Aikakoneen saaga (Galaxy Scifi #5) 6.16   30
Taivaan työkalu (Galaxy Scifi #6) 7.46   60
Kasvihuone (Galaxy Scifi #7) 5.52   35
Vaeltaja (Galaxy Scifi #8) 6.08   34
Nova (Galaxy Scifi #9) 6.38   31
Yhteyksiä (Galaxy Scifi #10) 5.84   13
Yösiivet (Galaxy Scifi #11) 7.92   24
Pastellikaupunki (Galaxy Scifi #13) 6.96   46
Aika pettää (Galaxy Scifi #14) 6.64   14
Mielenvaihto (Galaxy Scifi #16) 4.64   17
Kapina 2100 (Galaxy Scifi #20) 5.96   21
Synergisti (Galaxy Scifi #21) 4.26   15
Galaksin kansalainen (Galaxy Scifi #22) 7.00   32

Kirja-arviot & arvosanat

haplotus
Arvosanat 587
Kirja-arviot 11
Viestit 629
joulukuu 28, 2012
9 / 10

Aivan alkuun kesti hetken totutella Pastellikaupungin nopeaan rytmiin. Kun rytmiin tottui, oli vauhti kirjassa sopiva. Kirjoittaja osasi kertoa lyhyesti kaiken tarpeellisen eri ympäristöistä ja vaikka tapahtumapaikkoja oli monia, eivät ne tämän vuoksi tuntuneet läpijuossuilta kuten olisi voinut olla jo kirjan lyhyyden vuoksi. Harrisonin kuvailussa pidin erityisesti väreistä, joista saa mielikuvan jo kirjan nimestä. Pastellin lisäksi käytössä oli muun muassa ruostetta ja kobolttia jotka pyyhkivät pöytää tavallisemmilla värien kuvailuilla sinisine ja punaisineen. Voihan tuo piirre olla tosin tavallinenkin, mutta en ole itse aiemmin kiinnittänyt huomiota. Värien kuvailussa on ehkä yksi syy sille että kirjan lukuisat paikat saatiin eloon lyhyellä kuvailulla. Loppuun vielä lintuharrastajan kiittävä erityismaininta kirjan mielenkiintoisille mekaanisille linnuille sekä sarjakuvaharrastajan kiitos Kari Leppäsen kansikuvalle. Jälkimmäinen tosin koskee Galaxy Scifiä laajemminkin ja riittäisi jo yksin syyksi divarikierrokseen.

Thialfi
Arvosanat 1007
Kirja-arviot 51
Viestit 326
marraskuu 19, 2009
4 / 10

Pastellikaupunki on kirjoitettu kuin viimeiseksi fantasiatarinat lopettavaksi tarinaksi. Kertomus sijoittuu aikojen loppuun ja kerronta sisältää pinnan alla arvostelua oman ajan yhteiskunnan arvokäsityksiä ja alan kirjallisuutta kohtaan. Todella ajaton klassikko teos ei ole. Kirjoitusajankohta tulee liikaa esille tunnelmassa ja käsittelytavassa. 60- ja 70-luvulla oli tapana kirjoittaa järkiperäistettyä fantasiaa ja teoksen kaavan mukaisia fantasiaromaaneja. Kirjoittajan tausta uuden aallon tieteiskirjallisuudessa tulee esille kaiken ankeassa harmaasävyisyydessä ja esimerkiksi hylätyn vaimon kohtauksessa. Harrison ei ole vienyt arvosteluaan loppuun asti, teos ja sen loppuratkaisu on periaatteessa kaupallisten vaatimusten mukainen. Kirjailija ei tunnu itse uskoneen kaikkeen mitä on kirjoittanut. Myöhemmissä teoksissaan Harrison ei ole tyytynyt kompromisseihin. Kiintoisaa vanhaa scifiä julkaisevan taskukirjasarjan osana teos toimii hyvin, ja myös suoraviivaisen fantasiatarinan ystävä voi lukea teoksen mielellään. Kaksi ja puoli tähteä.

Jussi
Arvosanat 1132
Kirja-arviot 109
Viestit 1691
heinäkuu 29, 2009
10 / 10

Pastellikaupunki kolahti minuun täysillä. Kirja on scifiä, mutta sen tunnelma ja rakenne tuovat mieleen fantasiaromaanit. Yhtymäkohtia näyttäisi olevan erityisesti Michael Moorcockin tuotantoon. Harrison on kirjoittanut lisää Viriconiumin kaupunkiin sijoittuvia teoksia, mutta niitä ei ole suomennettu. Pastellikaupungissa suurimman vaikutuksen teki sen tyyli, eli kuinka Harrison kertoi tarinansa. Kielenkäyttö oli erittäin kaunista, lukijan silmien eteen maalattiin vaikuttavia kuvia. Kirjailijan luoma maailma oli kiehtova, henkilöt onnistuneita ja tarinassa mukavasti toimintaa ja hienoja kohtauksia. Syvyyttäkin oli riittävästi. Juoni oli kieltämättä varsin yksinkertainen, muttei Harrisonin valitsemassa tyylilajissa oikein muuta voi odottaakaan. Leena Peltosen suomennoksesta ei minulla ole mitään valittamista. Kirja oli 175-sivuisena juuri sopivan pituinen. Suosittelen vahvasti tämän teoksen lukemista, myös niille, jotka eivät yleensä pidä tieteiskirjallisuudesta.

samuel
samuel
Arvosanat 838
Kirja-arviot 6
Viestit 1
heinäkuu 17, 2023
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
jmi
jmi
Arvosanat 146
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 16, 2023
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
japperwok
japperwok
Arvosanat 54
Kirja-arviot 0
Viestit 0
kesäkuu 6, 2021
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Carthanie
Carthanie
Arvosanat 505
Kirja-arviot 7
Viestit 6
kesäkuu 22, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Alaric
Alaric
Arvosanat 142
Kirja-arviot 7
Viestit 0
lokakuu 18, 2015
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Wicked-Willie
Wicked-Willie
Arvosanat 319
Kirja-arviot 12
Viestit 67
toukokuu 31, 2015
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Jeremias Bonaparte
Jeremias Bonaparte
Arvosanat 534
Kirja-arviot 0
Viestit 0
marraskuu 17, 2012
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle