Kuin viimeistä päivää

@ Lauren Oliver
Kuin viimeistä päivää - Lauren Oliver 7.88   152

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Tero Valkonen. Sidottu.

”Ehkä sinulla on vielä huomispäiväkin. Ehkä sinulla on vielä tuhat huomispäivää tai kolmetuhatta tai kymmenen, niin paljon aikaa että siinä voi kylpeä. Mutta joillakin meistä ei ole kuin tämä päivä. Ja totuus on, että ikinä ei voi tietää.”

Samantha Kingstonilla on elämä edessään ja maailma jalkojensa juuressa; nätti naama, syntisen makea poikaystävä ja paikka koulun parhaissa piireissä. Helmikuisena perjantaina kaikki kuitenkin muuttuu silmänräpäyksessä. Lupaavasti alkaneesta päivästä tulee Samin viimeinen. Kirjaimellisesti.

Yllätyksekseen Sam herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä elämänsä viimeistä päivää loputtomana uusintojen sarjana. Yksi päivä on vastaus toiselle, kumoaa sen tai ottaa jonkin tyystin toisen suunnan. Seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka nivoutuvat sekä Samin että hänen läheisimpiensä tulevaisuuteen. Oikukas kohtalo paljastaa Samathalle asioita, jotka lyövät kaikki ällikällä – myös hänet itsensä. Eikä onnellinen loppu olekaan enää itsestäänselvyys.

Kuin viimeistä päivää on paitsi nuoren Samin kasvutarina, myös kaunistelematon ja elämää pulppuava kuvaus nuorten elämästä 2000-luvun oloissa ja kielellä. Se on herkkä ja karhea, aitoudessaan jopa julma kertomus siitä, miten pieniltä näyttävät asiat voivat kuin huomaamatta johtaa tilanteisiin, joita lehdissä tavataan myöhemmin kutsua traagisiksi.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu toukokuu 11, 2010 (WSOY)
Alkuperäinen nimi Before I Fall
Tietoja muokattu lokakuu 17, 2016
Muita teoksia kirjailijalta Lauren Oliver
Requiem: Rakkaus palaa (Delirium-trilogia #3) 7.72   154
Pandemonium: Rakkaus on kapinaa (Delirium-trilogia #2) 7.96   204
Delirium: Rakkaus on harhaa (Delirium-trilogia #1) 8.04   282

Kirja-arviot & arvosanat

Kirjakaapin tyttö
Arvosanat 165
Kirja-arviot 55
Viestit 16
lokakuu 4, 2015
6 / 10

Tämä oli hyvä kirja, mutta en lopulta oikein päässyt asiaan kiinni. Ymmärsin mitä tapahtui, mutta jotenkin se ei koskettanut minua kovinkaan syvältä. Tämä oli jo toinen kerta kun olen lukenut Kuin viimeistä päivää: kirjan, enkä edellisellä kerralla saanut tarinasta kiinni sitten yhtään. Nyt vanhempana ymmärsin paremmin, mutta en vieläkään kiintynyt hahmoihin saati tarinaan. Kenties parin vuoden päästä uudelleen.

Moonlight
Arvosanat 18
Kirja-arviot 18
Viestit 1
syyskuu 30, 2015
6 / 10

Erittäin erilainen, hieman ärsyttävä mutta kuitenkin hyvä kirja. Olen pitänyt kirjailija Lauren Oliverin tyylistä aina ja tämän Delirium-sarja onkin yltänyt suosikkeihini. Tämä teos oli sen sijaan vaikea arvioida ja siksi annoinkin kolme tähteä. Olin koukussa ja halusin jatkaa lukemista, mutta samaan aikaan ärsyynnyin pinnallisista henkilöistä, joista tekee poikkeuksen vain Kent, jonka käytöstä en kyllä myöskään aina ymmärtänyt. Jaksaa nyt roikkua sen saman vanhan tytön perässä yhdestä ala-aste "uroteosta", vaikka tämä vielä kohteleekin niin ala-arvoisesti? Hyvä juoni. Suosittelen.

darlah-01
Arvosanat 83
Kirja-arviot 22
Viestit 3
kesäkuu 20, 2015
9 / 10

Tämä kirja oli positiivinen yllätys. Kirjan päähenkilö muuttui kirjan aikana ja sita oli kiinnostavaa seurata. Kirja loppui surullisesti ja pakostikkin alkoi miettiä millaisia virheitä teemme elämämme aikana.

rahanpesukarhu
Arvosanat 76
Kirja-arviot 35
Viestit 0
tammikuu 22, 2015
9 / 10

Suosittelen tätä kirjaa kaikille! Se herätti todella paljon ajatuksia ja siinä oli kauniisti kirjoitettuja kohtia, joita piti lukea uudestaan ja jäädä kunnolla miettimään niitä sanoja. Pidin myös siitä, että tässä kirjassa kerrotaan koulumaailmasta suositun tytön näkökulmasta, jota hieman harvemmin näkee nuortenkirjoissa.

helen1
Arvosanat 110
Kirja-arviot 10
Viestit 1
tammikuu 18, 2015
3 / 10

Kirja oli vähän raaempi kuin mitä yleensä luen mutta silti todella hyvä. En tajua miten kirjailija on näin hyvin kirjoittanut niin että saa lukijat miettimään elämän tarkitusta ja pienienkin hetkien merkitystä. Loppu oli surullinen mutta en odottanutkaan että kirja loppuisi iloisesti koska tämä kirja ei ollut mitään sellaista fantasiaa että lopulta kaikki päätyy hyvin ja loppu kuvasi hyvin koko kirjaa. Mahtavasti kirjoitettu ja kunnioitan kirjailijaa joka saa ihmiset miettimään asioita kunnolla.

Nage
Arvosanat 126
Kirja-arviot 126
Viestit 0
lokakuu 13, 2014
9 / 10

Pidin tästä kirjasta, vaikka se onkin erilainen kuin mihin olen tottunut. Kirja pisti ihan kunnolla miettimään itsekkin näitä aiheita. Vaikka loppu oli surullinen oli se slti hyvä, ja se sopi hyvin kirjan koko kuvaan.

Myrsky10
Arvosanat 257
Kirja-arviot 155
Viestit 0
marraskuu 8, 2013
8 / 10

Ensin kirja vaikutti tylsältä, mutta loppua kohti kirja vain parani! Luku toisensa jälkeen oli aina hieman edellistä parempi.

Fallen angel
Arvosanat 69
Kirja-arviot 36
Viestit 1
huhtikuu 20, 2013
10 / 10

Tämä oli aivan uskomaton kirja! Siis juoni oli loistava ja piti otteessaan koko kirjan ajan. Kirja ei missään tapauksessa toistanut itseään mitenkään, vaan onnistui tuomaan aina jotain uutta uutena päivänä ja surullistahan on, ettei muut näitä päiviä tule koskaan muistamaan. Jotkut asiat kirjassa olivat tosiaan aika karuja, joita ei välttämättä halua ajatella, olsiko itse lähtenyt mukaan kiusaamiseen? Loppu oli aika surullinen sinäänsä, mutta miten se voisikaan olla kovin onnellinen, kun päähenkilö kuolee jo ensimmäisen luvun loputtua. Lauren Oliver on kyllä aivan uskomaton kirjailija, sen olen huomannut nyt kun olen muutamia hänen kirjojaan lukenut. Loistavaa!

Akvaariokala
Arvosanat 39
Kirja-arviot 32
Viestit 0
huhtikuu 6, 2013
9 / 10

Uskomatonta, että joillakin ihmisillä riittää mielikuvitus tuollaisen juonen keksimiseen. Yksi mieleenpainuvimmista kirjoista joita olen lukenut. Se tarjosi paljon mielenkiintoa ja upeita, sävähdyttäviä lukukokemuksia. Mielestäni kirjailija saa olla ylpeä kirjastaan...

skye
Arvosanat 135
Kirja-arviot 10
Viestit 0
lokakuu 17, 2012
10 / 10

Epäilemättä suosikkikirjani ! Pysäyttävä tarina joka saa todellakin miettimään.

The Big Bad Wolf
Arvosanat 484
Kirja-arviot 79
Viestit 690
heinäkuu 23, 2012
8 / 10

Yksi turhauttavimmista lukemistani kirjoista, eikä huonossa mielessä. Aiheen puolesta kirjan olisi äärimmäisen helppo toistaa itseään, mutta onneksemme niin ei (allekirjoitaneen huomioiden mukaan) käynyt. Samantha Kingstonin Henkillökohtaiseen Helvettiin en ikinä enkä misään tapauksessa haluaisi. Ennemmin rehellisesti kuollut. Ja vaikka Sam on yksi niistä ärsyttävimmistä hahmoista, hänenkin kuolemansa sattuu syvällä ja väkevästi. En varsinaisesti voi sanoa pitäväni Oliverin tyylistä, mutta koukutus onnistui hyvin. Alku meni osin ohi, sillä tunnustan tuhonneeni mikropizzzaa samanaikaisesti. Pizza ehti kuitenkin jäähtyä pahoin ennen kuudettakymmenettä sivua. Voitte varmaan kuvitella tuskan määrää, kun piti keskeyttää ja lähteä tarjoilemaan kaverin rippijuhliin. Loppu oli hyvä, ja jätti pienen tarpeen kirkua. Ajatuksia tulvi, mutta vain päällimäisen kykenin kuulemaan: MITÄ TAPAHTUI 13. HELMIKUUTA???

PerriKarhu
Arvosanat 110
Kirja-arviot 9
Viestit 2
kesäkuu 3, 2012
10 / 10

Ystäväni vinkkasi tätä minulle ja olen iloinen että luin tämän! Ei kuulu parhaimpiin kirjoihin mitä olen lukenut, mutta siltikin ropsahti viisi tähteä lokeroon. Kirja oli hupaisaa luettavaa ja pidän muutenkin Laurenista kirjailijana. Tuolla on ihana tyyli kirjoittaa. Papukaijamerkki lopetuksesta, sillä se oli hyvä, eikä töksähtävä, niinkuin olisi saattanut pelätä. Se jätti minut ainakin hetkeksi miettimään ja tuijottamaan kantta. Hyvä kirja, suosittelen (:

Nafisan
Arvosanat 665
Kirja-arviot 93
Viestit 194
marraskuu 1, 2011
8 / 10

Erilainen nuorten kirja siitä, kuinka yllättäen saat mahdollisuuden elää saman päivän uudestaan kuin Päiväni murmelina-leffassa ja kuinka se voi lyhyessä ajassa muuttaa ihmisen aivan erilaiseksi, pahemmaksi vai paremmaksi. Jos olet lukenut Eoin Colferin Toivomuslistan, saatat huomata kirjoissa jotain samankaltaisuutta: oletko hyvis vai pahis, kuulutko helvettiin vai taivaaseen, jos saan yhden päivän muuttaa kaiken, kumpaan porttiin saan pääsylipun Kirja alkaa aivan kuten mikä tahansa nuorten romaani, olin vähän pettynyt, mutta maltoin mieleni ja jatkoin lukemista, sillä olin kuullut hyvää palautetta kirjasta. Osasin odottaa tuota paikalleen juuttuneen levyn tavoin itseään toistavaa päivää, jossa kuitenkin syntyy pieniä eroja valintojen erilaisten valintojen takia. Loppua kohden kirja todella ahmaisi mukanaan. Luin koko päälle 400-sivuisen eepoksen kertaistumalta, en voinut laskea sitä kädestäni edes ruokailun ajaksi, ja ilta venähtikin aamupuolelle kirjaa ahmien ja välillä nenäliinapakettia metsästäen. Hyvin surullinen kirja, jossa on kuitenkin ripaus toivoa kuin sokerikuorrutteena. Sam seurustelee (tyypillisesti) urheilijapojan - Robin - kanssa. Koulun kaikki tytöt kuolaavat tämän perään, niin myös Sam jo monen vuoden ajan. Lopulta unelmat eivät välttämättä kohtaa todellisuuden kanssa ja myös Sam alkaa huomata Robissa ja jopa ystävissään asioita, jotka ärsyttävät. Aiemmin ärsyttävistä asioista puolestaan alkaakin löytyä kaikkea hyvää. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. äiti, isä ja pikkusisko Izzy (Elizabeth). Tämä on yksi hyvä esimerkki kirjan kasvutarinasta!

rudi92
Arvosanat 241
Kirja-arviot 189
Viestit 6
syyskuu 12, 2010
10 / 10

Kirja oli monella tapaa sekä hyvä, että ärsyttävä. Siinä oli monta hyvin ärsyttävää kohtaa, koska siinä kiusattiin luokkatovereita, josta mä en itse pidä. Mutta kirja oli hyvin kirjoitettu ja pidin siitä, että päähenkilö kasvoi henkisesti paljon. Pidin myös samalla kertaa synkästä että onnistuneesta lopusta. Se oli juuri sellainen millainen hyvän kirjan lopun täytyykin olla, eli pysäyttävä.

Pennywere
Arvosanat 188
Kirja-arviot 43
Viestit 0
kesäkuu 27, 2010
10 / 10

Kuin viimeistä päivää on kirja, joka antaa ajattelemisen aihetta ja herättää paljon tunteita, itselläni eniten raivoa ja surua. Teos on kirjoitettu niin realistisesti ilkeällä tavalla. Suosittujen ja vähemmän suosittujen kuilu tulee tässä esille aivan mielettömällä tavalla - pöyristyttävintä on se, että kaikki saattaisi oikeasti tapahtua. Pidän kirjasta silti, itselläni oli kirjan loppupuolella koko ajan sellainen pakahtumisen tunne. Kirjailija tuo todella taitonsa esille, ja jos tätä pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin se olisi koskettava. Ehdottomasti viiden tähden kirja jota suosittelen ihan kaikille.

emmazki
Arvosanat 99
Kirja-arviot 9
Viestit 3
joulukuu 21, 2013
10 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
Dark Angel
Arvosanat 19
Kirja-arviot 21
Viestit 0
elokuu 1, 2013
8 / 10
Sisältää juonipaljastuksia