Metro 2033

Erinomainen videopeli iski aikanaan sen verran kovaa, että lähdemateriaalikin alkoi kiinnostaa. Ei tosin niin paljon, että olisin tarttunut kirjaan välittömästi pelin lopputekstien jälkeen, vaan aikailussa meni hulppeat pari vuotta ja kauemminkin. Ehkä niin oli hyväkin, jotta pelin tapahtumat ehtivät vaipua unohduksiin ja tehdä tilaa alkuteokselle. Vertailut kahden varsin erilaisen tuotteen välillä jäivätkin melko vähäisiksi, enkä lukemisen aikana muistellut peliä oikeastaan ollenkaan. Vain joidenkin yksittäisten tapahtumien ja paikkojen kohdalla tuli tunne, että olen kokenut tämän ennenkin, mutta pääosin kirja pääsi vaikuttamaan käytännössä neitseelliseen maaperään.

Haluan sanoa heti aluksi, että Metro oli minulle erittäin mielenkiintoinen ja koukuttava lukukokemus. Jotain tällaista olen aina tietämättäni etsinytkin, sillä tässä oli kaikkea, mikä tekee mielestäni tarinasta hyvän tarinan. Löytyy vahvaa tunnelmaa, jännitystä, toimintaa, filosofista pohdiskelua elämästä ja kuolemasta sekä kevyttä huumoriakin silloin tällöin. Päähenkilö Artjom on samaistuttava ja moniulotteinen hahmo, jonka tekemisistä ja kohtalosta välittää oikeasti. Moskovan metrotunnelit muodostavat kiehtovan miljöön, joka on luotu tarkasti ja uskottavasti. Juoni itsessään on varsin suoraviivainen ja yksinkertainen, mutta sen tarkoitus onkin lähinnä esitellä ydinsodan jälkeistä elämää, joka on siirtynyt maanpinnalta metron tunneliverkostoon. Oikeastaan voisi sanoa, että Artjomin matka tämän synkän ja vaarallisen maailman halki on kuin pitkä ja perusteellinen turistikierros. Kaikki tuskin ovat tästä pitäneet, mutta minulle tällainen kerrontatyyli toimi erittäin hyvin. Postapokalyptisessa maailmassa parasta on mielestäni juuri itse maailma, sen ihmiset ja heidän tapansa elää ja selviytyä.

Kirja oli enimmäkseen melko helppoa ja sujuvaa luettavaa, kiitos hyvän suomennoksen, mutta välillä eteneminen oli myös melko raskasta ja vaivalloista. Päähenkilö kohtaa vaelluksellaan suuren joukon ihmisiä, joiden kanssa pysähdytään usein keskustelemaan syvällisiä. Monet keskusteluista ovat mielenkiintoisia, mutta tylsänpuoleistakin jaarittelua on mukaan mahtunut. Maailman ja tapahtumien loputon synkkyys ja masentavuus kävi välillä turhankin suureksi, vaikka ahdistava tunnelma onkin kirjan suurimpia vahvuuksia. Pimeät tunnelit sulkivat sisäänsä ajoittain todella tiukasti ja jonkinlainen pakokauhu meinasi joskus iskeä päälle minullakin. Tunneleiden ja asemien lisäksi poiketaan myös maanpinnalla ja nämä vierailut ulkomaailmassa toivat hyvää vaihtelua metron klaustrofobiaan.

Pienine puutteineenkin Metro 2033 on erinomainen selviytymistarina, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti. Joissakin kohdissa olisi varmasti ollut tiivistämisen varaa, mutta toisaalta olisin lukenut metron elämästä ja kulttuurista mielelläni enemmänkin. Tämä oli minulle selkeästi parhaimpia lukukokemuksia viime vuosilta.

Hauskaa lukea joskus venäjästäkin käännettyä kirjallisuutta, johon ei paljoa klassikoitten lisäksi tule törmättyä. Metro 2033 on klaustrofobista dystopiaa, jonka lupaus pitkästä kirjasta, tuhoutuneesta sivilisaatiosta ja morsoista (ystäväni käyttämä sana hirviöistä) saivat myös kiinnostuksen teosta kohtaan lisääntymään. Paljon morsoja pelottavampia olivat kuitenkin fasistit. Pahuus ihmisessä onkin minusta aina tuntemattoman pelkoa pahempi. Tämän vihollisen kaikki tuntevat. Teoksessa seurataan protagonisti Artjomia Moskovan metrotunneleissa. Asemat muodostavat yksittäisiä kaupunkeja tai laajempia liittoutumia, joista osa keskittyy maatalouteen, toiset kaupankäyntiin - toiset taas ovat sissisodassa keskenään. Kaikki tunnelit eivöt ole turvallisia, vaan vaara voi vaania kaikkialla. Alle kolmessakymmenessä vuodessa maailma metrotunneleiden ulkopuolella on muuttunut asuinkelvottomaksi, mutanttien leikkikentäksi. Ulos ei ole asiaa, ellei satu olemaan sankari, stalker, eräänlainen arkeologia muistuttavan ammattiryhmän jäsen, joka erikoisvarusteissaan noutaa hyödykkeitä maan pinnalta. En tiedä, kuinka uskottavaa on säteilyn aiheuttamien mutanttien syntyminen tuossa ajassa - eihän Tšernobylin onnettomuuskaan aiheuttanut vastaavia olentoja. Uskottavuuden taso vaihtelee pitkin kerrontaa uskottavasta uskomattomaan. Etenkin ennalta arvattavuus Artjomin suhteen oli välillä ärsyttävää: hänelle ei koskaan käynyt liian huonosti, vaan hän pelastuu tilanteesta kuin tilanteesta, niin kuin todellisen sankaripäähenkilön kuuluukin. Gluhovski esittää teoksessaan paljon mielenkiintoisia näkemylsiä uskonnoista ja pelottavista ideologioista. Teoksen vahvinta ainesta ovat pohdinnat siitä, kuinka sukupuuton partaalla olevat ihmiskunnan rippeet rakentavat uutta maailmaa ja yrittävät selvityä uusilla ehdoilla. Onneksi metron kartta on kuvattu kirjan etukannen lieppeeseen, sillä tarinan seuraaminen muutoin on varsin vaivalloista. Viimeisten kolmen sivun juonikäänne on todella loistava, sillä en odottanut sitä ollenkaan. Hienosti päätetty teos! Gluhovski kuvaa hienosti ihmisyyden monimuotoisuutta, niitä rumiakin puolia ja esittelee samalla venäläisen näkökulman lähimenneisyyden taoahtumiin. Suosittelen teosta dystopian ja kauhun ystäville, joita ahtaat metrotunnelit, pimeä ja epävarmuus eivät ahdista. Liikaa.

"Sanokaahan, toveri komissaari, mitä marxismi-leninismi sanoo päättömistä mutanteista?" Ydinasein käyty kolmas maailmansota on pistänyt paikat Venäjällä pahemman kerran remonttiin ja tappava säteily on pakottanut ihmiskunnan viimeiset rippeet pakenemaan Moskovan metroverkostoon, jonka asemille on rakentunut erilaisten uskonnollisten kulttien ja poliittisten yhteisöjen muodostama pienoismaailma. Nuoren Artjomin VDNH-kotiasema on joutunut salaperäisten mustien olentojen toistuvien hyökkäyksien kohteeksi. Tilanteen alkaessa käydä sietämättömäksi lähtee päähenkilömme hakemaan apua metroverkoston keskuksesta, Poliksesta. Siitä saa alkunsa helkkarinmoinen savotta läpi vaarallisten metrotunnelien. Matkallaan Artjom törmää muun muassa Suuren Madon kulttiin kuuluviin kannibaaleihin, Neljännen valtakunnan perustaneisiin natseihin, petomaisiin kirjastonhoitajiin, Interstationaalin nimiin vannovaan trotskilaiseen taisteluryhmään, säteilyn luomiin hirviöihin ja muihin enemmän tai vähemmän miellyttäviin tuttavuuksiin. Kremlissäkin pistäydytään ja opitaan jotakin pentagrammin ja punatähden välisestä yhtäläisyydestä. Dmitri Gluhovskin "Metro 2033" (Like, 2010) -romaanin suosio on maailmalla ollut ilmeisen suurta, ja Internetissä alunperin julkaistun romaanin pohjalta on tehty myös ilmeisesti kohtalaisen suosittu konsolipeli. Ja mikäs siinä, Gluhovski onkin kirjoittanut varsin viihdyttävän scifi-romaanin, jonka post-apokalyptiset visiot jaksavat viihdyttää. Välillä tulee tosin mieleen, että kustannustoimittajasta olisi ollut apua sillä pientä tiivistämistä tarina olisi kaivannut. Juonen pointti tahtoi aika ajoin hukkua. "Metro 2033" on viihdyttävä romaani vähän kevyemmän scifin ystäville. Yläkoululaisillekin tätä voisi suositella.

Metro 2033 on kerrassaan viihdyttävä tieteisfantasia alusta loppuun. Vaikka kirja oli paksu, lukeminen ei tuntunut missään vaiheessa tylsältä. Ei häirinnyt myöskään se, että alussa joutui usein metrokarttaa vilkuilemaan, että tiesi missä mennään. Kirjassa kuvattiin hyvin metron elämää, jossa on yhtäläisyyksiä vaikkapa lähimenneisyyden Venäjän oloihin – kirja tuntuikin hyvin venäläiseltä (no tietenkin… Moskovassa ollaan). Kirja on oikeastaan matkakertomus – siirrytään paikasta toiseen ja matkalla kohdataan esteitä ja uhkia. Pidin kirjan kauhutunnelmasta, mitä esiintyi pimeissä tunneleissa matkaamisessa, eri ihmisryhmittymien kohtaamisissa ja ei vähäisimpänä ollenkaan maanpäällisten jaksojen hirviöiden muodossa.

Olen aivan mykistynyt kirjan mahtavuudesta ja Gluhovskin nerokkuudesta. Juoni oli mahtava ja vei heti mukanaan. Kirjailija osasi kirjoittaa hyvin todentuntuisesti. Kirjan loppu oli kyllä jotain aivan uskomatonta. Se oli niin yllättävä, ettei voinut muutaa kuin tuijottaa eteensä sen luettuaan. Aivan nerokas kirja, täytyy sanoa.