Teemestarin kirja

Tämä kirja ei ollut niin hyvä kuin oletin. Teemstarin kirjasta on puhuttu paljon hyvää ja kehuttu kirjan kieltä, mutta minuun se ei uponnut, vesikuvaukset tulivat ulos korvista ja tarinassa edettiin liian hitaasti. Välillä oli kiva lukea pelkkää tunnelmointia ja kuvailua, mutta pidemmän päälle se oli pitkästyttävää. Olin myös pettynyt Noriaan, hänessä ei ollut tunnetta ja ääretön rauhallisuus oli raivostuttavaa. Sanja oli paljon mielenkiintoisempi hahmo aitoine tunteenpurkauksineen ja sepäntaitoineen. Hän puolusti Noriaa useissa tilanteissa, joissa tavallisella ihmisellä menee hermot, mutta Noria oli vain vaiti, ihan kuin hän ei kykenisi suuttumaan. Kuitenkin kirjan maailma oli hyvin rakennettu ja melko todenmukainen tulevaisuuden kuvaus öljysotineen ja ilmastonmuutoksineen. Veden rajoitus näkyi mm. muovin lisääntyneenä käyttönä eikä vain veden säätelyän. Maailmaa ei oltu selvästikään vain hutaistu kuten joskus nuorten kirjoissa on.

Omaan makuuni kirja on kirjoitustyyliltään vähän turhan runollinen. Loppu oli myös pettymys. Tuntui, että juuri kun tarina lähti kehittymään mielenkiintoiseen suuntaan, se jo yllättäen päättyikin, ja potentiaali kiinnostavalle tarinalle jäi käyttämättä. Kirjan maailma on tosin hyvin rakennettu ja sen kuvailu on onnistunutta.

Vau, mikä tunnelma! Pidin tästä kirjasta kovasti. Itse juonesta jäi mielestäni jotain puuttumaan, mutta rakastin kirjan käsinkosketeltavaa tunnelmaa. Kuvailua ei ollut liikaa, ja se oli jaoteltu kappaleisiin, eikä tungettu joka väliin. Se jätti paljon lukijan oman tulkinnan varaan, mutta matkalta sai poimia vihjeitä, palapelin paloja kokonaiskuvaa tukemaan. Kirjassa oli apokalyptinen tunnelma, joka tuntuu ainakin minussa itsessäni ihan omalla tavallaan. Noria oli hahmona mielenkiintoinen ja harvinaisen realistinen. Ylistän vielä kerran tunnelmaa: jos haluaa uppoutua - siis todella elää tulevaisuuden maailmassa, toivon, että poimit tämän kirjan käteesi! 

Tästä kirjasta jäi ristiriitainen vaikutelma. Toisinaan hiukan pitkäpiimäisen unnuttavaa kuvailua, jossa tarina etenee hitaasti kuin siirappi tammikuussa, ja toisin paikoin koukuttavan hyvä.

Juoni kulki sujuvasti ja loogisesti läpi koko kirjan. Kirjailijan mielikuvitus oli riittänyt erinomaisesti tulevaisuuden erilaisen maailman arkipäiväisten, meille outojen tai vähintäänkin eksoottisten härveleiden ideoimiseen. Tämä ympäristö ja tarinan taustamaailma erilaisella, enemmän seikkailu- tai toimintahenkisemmällä juonella pääsisi helposti Hugh Howeyn Hiekka-sarjan tasolle.

Dystopia Suomesta, jossa väki kärsii vesipulasta ja veden piilottelusta rankaistaan kuolemalla. Noria opettelee isänsä johdolla Teemestariksi, mikä antaa hänelle pääsyn suvun kätkettyyn salaisuuteen. Mikä on oikein tilanteessa, jossa on vain huonoja vaihtoehtoja? Kirja tarjoilee erittäin ahdistavan kuvauksen tulevaisuudesta, joka voi ilmastonmuutoksen edetessä muuttua todellisuudeksi Suomessa. Siinä sekoitellaan myös suomalaista ja japanilaista kulttuuria keskenään, mikä tuo mielenkiintoisen vivahteen tarinaan. Siinä mielessä muutama vuosi sitten julkaistu Sensored Reality -trilogia on jatkanut samantyylisissä jalanjäljissä. Suomen jakaminen kiellettyyn / mystiseen pohjoiseen ja sallittuun / elettävissä olevaan etelään on myös useammassa suomalaisessa kirjassa käytetty idea (esim. Suomea lohikäärmeille -duologian kirjat). Tämä kirja vaikuttaakin innostaneen monia sen jälkeen tulleita kirjailijoita. Kirja on kestänyt hyvin aikaa, siitä ei mitenkään pysty kuulemaan yli vuosikymmenen vierähtäneen sen kirjoittamisesta. Mikä kamalinta, kirjassa esitelty mahdollinen tulevaisuudenkuva on vain tullut lähemmäs toteutumista tänä aikana.

Surumielinen kuvaus rappeutuvasta maailmasta, jossa enää muutamat harvat yrittävät pitää yllä muistoa vanhasta, paremmasta ajasta. Teemestarin kirja on kansanvälisen tason huippuromaani, jonka juoni pitää otteessaan, kieli on runollista ja hahmot on rakennettu taitavasti. Spekulatiivisen fiktion alueella tämä on ehdottomasti yksi viime vuosien parhaista suomalaisista teoksista.

Teemestarin kirja yllätti minut kauneudellaan. Maailma, joka tarinan ympärille on rakennettu, on loistava ja tempaisee hyvin mukaansa, ja kirjan kaikki keskeiset hahmot ovat pidettäviä (muita sivuhahmoja lukuun ottamatta, mutta heidän roolinsa onkin olla epämukavia). Kirjan lopetus ei ollut minulle kaikista mieluisin, mutta se oli joka tapauksessa sopiva juoneen verrattuna. Olisin itse kaivannut siihen vähän enemmän toivoa, mutta hei, kaikkea ei voi aina saada.

Lyhyesti sanottuna suosittelen Teemestarin kirjaa jokaiselle, joka on kiinnostunut dystopisista kirjoista ja upeasti punotuista tarinoista, joita ei tule luettua aivan jokainen päivä. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin Emmi Itärannalta, mutta viimeinen se ei tule olemaan. 

Todella kaunis kirja, vaikka kaikki kirjan tapahtumat eivät tietenkään ole mitään kovin kauniita, niin teksti jo itsessään on.

Tykkäsin tarinasta ja se vei hienosti eteenpäin. Onpa mielenkiintoista, jossain vaiheessa lukea lisää Emmi Itärannalta, sillä tämä oli vasta ensimmäinen kirja mitä häneltä olen lukenut.

Kannattaa kyllä lukea tämä, jos ei ole vielä lukenut. Voisin itsekin lukea tämän jossain vaiheessa vielä uudelleen.

Hieman tylsästi alkavan ja loppua kohden lässähtävän dystopiakuvauksen paras puoli on sen pähkähullu juoni teemestareista pohjois-Suomessa maailmassa, jossa vedestä on krooninen pula. Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.com/2020/01/kirja-arvostelu-emmi-itaranta.html

Tämä oli todella hyvä ja olisi kannattanut lukea jo paljon aiemmin, mutta siitähän ei voinut olla etukäteen varma. Tarina vei mukanaan ja harmitti, kun kirja loppui liian aikaisin. Tässä olisi ollut aineksia pidempäänkin kirjaan, kun joitakin asioita olisi voinut käsitellä tarkemminkin ja joistakin sivujuonteista saada enempi irti. Tätä voi kehua myös kielellisistä ansioista. 

Koskettava, mahtava ja paljon ajatuksia herättävä. Tämä nousi yhdeksi suosikkikirjakseni. Vaikka alku onkin hitaanpuoleinen niin suosittelen jatkamaan lukemista, sillä ainakin minut tämä kirja yllätti täysin. Kirja sai pohtimaan paljon sitä miltä tulevaisuus näyttää ilmastonmuutoksen jälkeen ja mitä sen ajan ihmiset tulevat ajattelemaan meistä. Sen takia minulle onkin jäänyt mieleen kohta, jossa Noria seisoo kaatopaikan vierellä ja ajattelee "Ei heitä kannata ajatella. Eivät hekään ajatelleet meitä".

Olen varma, että tämän kirjan tulen lukemaan vielä uudestaankin.

Tämä on erilainen kirja, joka ei asetu mihinkään muottin vaan se on kuin omanlaisensa yksilö. Lukeminen vaati aika paljon keskittymistä, ja varsinkin runolliset kielikuvat ovat jotenkin tosi omituisia, mutta eivät kuitenkaan tökeröitäkään. Enimmäkseen kirja herätti kysymyksiä kuin antoi vastauksia, ja moneen asiaan olisin halunnut lisätietoa. Lisäksi olisin mielenkiinnosta kaivannut karttaa liitteeksi.

Teemestarin kirjassa on paljon hyvää, mutta se jäi silti kohdallani tasolle "ihan kiva". Päähenkilö on hieman etäinen, eikä hän reagoi dramaattisiin tapahtumiin kovinkaan dramaattisesti. Kerronta on paikoitellen hyvinkin lyyristä, mutta tämä ei mielestäni tee kirjasta varsinaisesti parempaa. Pidin kuitenkin kirjan juonesta ja erittäin paljon myös loppuratkaisusta. Myös dystopia-yhteiskunnan kuvaus oli itselleni mieluisa: karu, mutta ei toivoton ja synkkyydellä mässäilevä. PS. Kirjasta on olemassa painos, jossa on huomattavasti kauniimpi kansi kuin tässä...

Nousi suosikkeihin. Todella kaunista, runollistakin, kieltä, ja rauhallinen tunnelma. Ei ollut pakottavaa tarvetta lukea putkeen, niinkuin joissain kirjoissa, mutta tiesin heti, etten tule jättämään kesken. Voin kuvitella, että joku pitäisi vähän tylsänä luettavana, mutta omasta mielestäni ehdottomasti lukemisen arvoinen. Herätti tunteita ja ajatuksia. Vaikea kuvailla kirjaa niin, että tekisin sille oikeutta. Suosittelisin ehdottomasti.

Kirja kertoo Noria nimisestä teemestarin tyttärestä tulevaisuuden maailmassa, missä puhtaasta vedestä on puutetta ja veden käyttöä valvoo sotapoliisi. Kerronnassa on seesteisyyttä ja rauhallisuutta ihan kuin teeseremoniassa itsessään. Teksti on paikoin runollisen kaunista. Tarina, joka onnistui liikuttamaan.

Itärannan teoksen kieli on paikoin hyvin runollista ja teksti virtaa kuin vesi. Kirjailija on onnistunut löytämään zeniläisen tietoisen läsnäolon ja kirjoittamaan sen rivien väliin. Se tulee esiin muun muassa hiljentymisenä teeseremoniaan, sen arvokkuudessa ja rauhallisuudessa. Kyseessä on siis kertomus ajasta sen jälkeen, kun ihmiset haavoittivat maailmaansa ja menettivät sen. Kertomus, joka voi sijoittua joko muutaman sadan tai tuhannen vuoden päähän. Itäranta kertoi kerran haastattelussaan, että tämä valinta on tarkoituksellinen, jotta jokainen lukija voi itse päättää kuinka kauaksi tulevaisuuten tapahtumat sijoittaa. Kuinka pian todellisuus saavuttaa fiktiossa esitetyn tilanteen? Teoksessa esitellään armeijan ankaran valvonnan alaisena elävä pieni kylä. Päähenkilönä seurataan noin vuoden ajan 17–vuotiasta Noriaa, jonka isä on Teemestari. Teemestari on veden vartija ja teeseremonian suorittaja. Teemestarin asema periytyy yleensä isältä pojalle, mutta Noria on perheen ainoa lapsi ja perii isänsä tittelin ja aseman, vaikka nainen Teemestarina jakaakin mielipiteitä. Norian edeltäjät ovat piilotelleet sukupolvien ajan salaisuutta, joka voi paljastuessaan vaaraantaa useammannkin ihmisen hengen. "Perinteisestä" dystopiatarinasta poiketen, teoksen viimeinen lause antaa lupauksen paremmasta ja synnyttää pienen toivon lipinän "Tänä aamuna maailma on tomua ja tuhkaa, mutta ei toivosta tyhjä." (s. 266)

Tämä kirja oli minulle valitettavasti melko suuri pettymys. Ehkä odotin liikaa tuon valtavan hehkutuksen johdosta, jota kirja on monilta tahoilta saanut. Minuun tämä ei purrut. Ensinnäkin aloitus oli hyvin hitaanpuoleinen ja vähän kömpelö. Kerronta ei ollut minun makuuni mitenkään lentävää, ja kuvailut olivat toisinaan liian pitkäpiimäisiä ja ylisyvällisiä. Paikkojen ja tilanteiden kuvailut, henkilöjen väliset siteet, päähenkilön tuntemukset: kuvailua on, mutta se hairahtuu sivupoluille, eikä onnistu elävöittämään paahdettua ja kuivaa maanpintaa sillä tavalla kuin olisi toivonut. En täysin ymmärrä suomalaisten kirjailijoiden ihannetta väkipakolla sijoittaa tapahtumat Suomeen. Tämä kirja olisi voinut tapahtua missä tahansa muuallakin maailmassa. Silti uskon palkintoja myöntäneiden tahojen arvostaneen juuri teoksen suomalaissidonnaisuutta, vaikka se etäisessä tulevaisuudessa onkin puettu aivan toisenlaiseen vaateparteen ja periaatteessa kyse on ihan eri maailmasta. Itäranta esittää mielenkiintoisen näkökannan tulevaisuuteen, jossa jääkauden sijasta Suomessa kärsitäänkin kuivuudesta ja kuumuudesta. Myös se, että aasialainen kulttuuri on Itärannan tulevaisuudessa vallannut nämä pohjoisen leveysasteen tienoot nykypäivän yhdysvaltalaistumisen sijasta, on hyvä oivallus. Suomalainen melankolia paistaa kerronnasta, minkä vuoksi ihmettelinkin sitä, että kaamosajalla ei herkuteltu lainkaan. Erittäin positiivista oli se, että Teemestarin kirjaan ei ole ängetty rakkaushömppää. Toisaalta myös päähenkilön rakkauselämän, tai edes kiinnostuksen osoittaminen samaa tai toista sukupuolta kohtaan, puuttuminen herättää kysymyksiä tämän itsekkyydestä ja tunteettomuudesta. Kirjassa ei varsinaisesti ole mitään kovin hyvää tai hienoa kohtaa. Ei siinä tosin ole mitään kovin huonoakaan. Mielestäni se on aika tasapaksu, eikä onnistunut yllättämään, mikä johtuu varmaan siitä, että odotin jonkinlaista tajunnan räjäyttävää lukukokemusta.

Nuoret naiskirjailijat näyttävät ponnistavan pinnalle, myös tieteiskirjallisuuden ja fantasian puolella. Yksi heistä on Emmi Itäranta, jonka Teemestarin kirja ylittää genrekirjallisuuden rajat. Itärannan teos kertoo nuoren Norian kautta ihmisyyden selviytymisestä diktatuuriin vaipuneessa maailmassa, josta vesi on käynyt vähiin. Noria asuu jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa maassa, joka ennen oli Suomi. Monet asiat ovat toisin kuin tuntemassamme maailmassa. Suurta osaa siitä näyttää hallitsevan aasialaisvaikutteinen kulttuuri. Niinpä entisessä Suomessakin on Norian aikaan tullessa ehtinyt olla jo monta sukupolvea teemestareita, joiden sukua sankarittaremmekin on. Emmi Itärannan kieli on enemmän kuin sujuvaa; sen runollinen kauneus on harvinaista scifi-kirjallisuudessa. Tähän teokseen tarttumista voi suositella muillekin kuin tieteiskirjallisuuden ystäville.

Emmi Itärannan tulevaisuusvisio on häikäisevä teos, kieleltään suvereeni, maailmaltaan persoonallinen ja hahmoiltaan kiehtova. Vielä dystooppista yhteiskuntakuvausta vahvempia ovat terävät ja kauniisti loihditut tunteiden kuvaukset sekä älykkäät havainnot menetyksestä ja ihmisyydestä. Ennen kaikkea Itärannan esikoisromaani on kielellinen mestariteos, maailmankirjallisuuden korkeinta tasoa.

Luulin joskus, että en pidä dystopiasta. Tämä teos kuitenkin osoittaa toista. Itäranta on saanut kirjoitettua realistisen tulevaisuuskuvan maapalloltamme. Hän ottaa kantaa niin kiinalaiseen invaasioon, ilmaston lämpenemiseen kuin öljyn ja muiden luonnonvarojen loppumiseenkin. Sotilasdiktatuurin johtamassa maailmassa tietoa menneestä historiasta voi yrittää muutaa tuhoamalla kaiken paperille kirjoitetun. Ja kun historiankirjoitukset ovat sähköisenä, on niiden muuttaminen helppoa. Suosittelen, kirja avartaa maailmankuvaa ja tulevaisuus-skenaarioita taas hieman.