Yöpartio (Varjojen valtakunta #1) - Sergei Lukjanenko7.52

Alkuteos ilmestynyt 1998. Suomentanut Arto Konttinen. Kansi: Tex Hänninen / BunnyDuck Grafiks. Sidottu.

Moskovassa elää ihmisten joukossa Muita – noitia, velhoja, vampyyreja ja ihmissusia – jotka kuuluvat Valon tai Pimeyden voimiin. Ne ovat riippuvaisia ihmisistä ja toistensa vihollisia, mutta tulevat toimeen, koska noudattavat Sopimuksen ehtoja. Sopimus laadittiin pitkän, tuhoisan sodan päätteeksi. Sen noudattamista valvomaan perustettiin kaksi partiota: Valon palvelijoiden Yöpartio ja Pimeyden palvelijoiden Päiväpartio.

Anton Gorodetski on keskitason velho, Yöpartiossa työskentelevä Valon palvelija, joka osaltaan pitää yllä maailman tasapainoa. Eräänä iltana Anton havaitsee metrossa nuoren naisen, jonka päälle on langetettu niin voimakas kirous, että se uhkaa koko Moskovaa. Anton joutuu mukaan Valon ja Pimeyden valtataistelun ytimeen, peliin, joka ylittää hänen kykynsä.

Yöpartio on ensimmäinen osa viisiosaisesta sarjasta, joka on omaperäinen sekoitus vampyyritarinaa, fantasiaa ja kauhua. Sarja on Venäjällä kulttimaineessa – suositumpi kuin Taru sormusten herrasta tai Harry Potter.

”Yöpartio on poikkeuksellisen vahva eepos.” – Quentin Tarantino

"Ainutlaatuinen! Häkellyttävä sekoitus Dostojevskia ja Dawn of the Deadia!" – New Statesman

”Tähtien sota kohtaa Moskovan vampyyrit… sen pirulliset käänteet pursuavat sairasta, lihanhimoista riemua.” – New York Times

Keskustelua: Sergei Lukjanenko :: viestejä 22 kpl
Arvosana kirjalle

Kirjan tilaus
Kampanja: Kokeile 30 päivää ilmaiseksi BookBeat

Julkaistu: huhtikuu 10, 2012
Kustantaja: Into
Tyylit: fantasiaurbaani fantasia
Avainsanat: elokuva, vampyyrit
Alkuperäinen nimi: Notšnoi Dozor
Käännetty englanniksi: The Night Watch
Arvosanalla: 7.52/10
Arvosanoja: 107
Muokattu: helmikuu 07, 2016

Varjojen valtakunta -kirjasarja

"Varjojen valtakunta -fantasiasarja on noussut Venäjällä kulttimaineeseen, kirjat ovat suositumpia kuin Harry Potterit."

Yöpartio (Varjojen valtakunta #1)7.52
Päiväpartio (Varjojen valtakunta #2)7.72
Hämärän partio (Varjojen valtakunta #3)8.10
Viimeinen partio (Varjojen valtakunta #4)8.26
Uusi partio (Varjojen valtakunta #5)7.66
Kuudes vartio (Varjojen valtakunta #6)7.60

Kirja-arvioita

6/10 |
syyskuu 21, 2020
Mielenkiintoinen, mutta ei erityisen koukuttava kirja. Kirja on jaettu kolmeen osaan ja tuntuukin, kuin olisin lukenut juuri kolme kirjaa. Juoni pysyy arvoituksellisena loppuun saakka, enkä lopussakaan ollut ihan varma mihin tämä seikkailu ...
7/10 |
lokakuu 30, 2013
Minulla oli aika korkeat odotukset tämän kirjan suhteen. Tykkäsin tosi paljon siitä, että kirjassa tuotiin esille valon palvelijoiden kaksinaismoraliisuutta, joten kirja tuntui hieman todellisemmalta eikä niin kliseiseltä hyvä vs paha ...
5/10 |
huhtikuu 04, 2013
Pettymys suoraan sanottuna. Pidin ensimmäisestä osasta, mutta toinen osa ei sytyttänyt ja sen takia jätin kirjan kesken. En tykkää siitä, että ensin on joku pääosassa ja sitten kesken kirjan vaihtuu pääosat. Olisi varmaan pitänyt lukea ...
6/10 |
heinäkuu 16, 2012
Kirja koostuu kolmesta lyhyemmästä tarinasta. Tarinat eivät ole erillisiä ja ne tulee lukea järjestyksessä, sillä aina jälkimmäisessä viitataan edellisiin tapahtumiin. Tarina kertoo hyvän ja pahan välisestä taistelusta ja toisaalta ...
4/10 |
toukokuu 18, 2012
Pitihän se mielenkiinnosta tämäkin varata kirjastosta vaikka vähän epäilinkin että pidän tästä. Ja oikeassa olin. Ehkä minä olen vain totaallisen jähmettynyt romanttiseen fantasiaan kun taas tässä romanssi mainittiin vain joissakin ...
10/10 |
huhtikuu 22, 2012
Ehdottomasti yksi parhaista kevään 2012 kirjoista. Juoni oli mahtava ja hahmot tosi kivoja (varsinkin Anton ja Semjon) Mä oon tosi innoissani kun tää on viisiosainen. Odotan innolla sarjan toista osaa.