Anni Unennäkijä

Ritva Toivola
fantasia > historiallinen fantasia, nuoret, seikkailu
Anni Unennäkijä (Tuomas Karhumieli ja Anni Unennäkijä - trilogia #2) - Ritva Toivola6.34

Kansi: Jussi Kaakinen. Sidottu.

Löytävätkö Anni ja Tuomas Kurmon kuuluisan aarteen? Huima tarina kahdesta nuoresta jotka uhmaavat virvatulia ja Kurmon loitsuja.

Kellojärven kievarin Anni on jo viisitoistavuotias ja hän on päässyt palvelustytöksi kaupunkiin. Anni näkee öisin merkillistä unta, jossa hän ratsastaa hevosellaan vuoren seinään avautuvan oven läpi ja löytää valtavan kulta-aarteen.

Hän kertoo unestaan Tuomaalle, joka tunnistaa unen polun ja vuoren. Tuomas muistaa kierrelleensä niillä seuduin karhun hahmossa ollessaan. Kuuluisan Kurmo-noidan mökki sijaitsee juuri siellä, keskellä korpea. Huhun mukaan Kurmo kätki ennen kuolemaansa mökkinsä lähelle kultaa, mutta asetti aarteen vartijoiksi niin väkevät loitsut, että ihmisten on mahdoton saada sitä haltuunsa.

Anni ja Tuomas lähtevät juhannusyönä yhdessä etsimään aarretta, mutta he eivät aavista millaisiin vaaroihin palavat virvatulet ovat heitä johdattamassa…

Anni Unennäkijä on odotettu, itsenäinen jatko-osa kirjalle Tuomas Karhumieli, joka sai lapsiraadin myöntämän LukuWarkaus-palkinnon v. 2010.

Arvosana kirjalle

Kirjan tilaus
Kampanja: Kokeile 30 päivää ilmaiseksi BookBeat

Julkaistu: kesäkuu 2011
Kustantaja: Tammi
Tyylit: fantasiahistoriallinen fantasia, nuoret, seikkailu
Avainsanat: kotimainen, suomalainen kansanperinne
Arvosanalla: 6.34/10
Arvosanoja: 6
Muokattu: huhtikuu 26, 2017

Tuomas Karhumieli ja Anni Unennäkijä - trilogia -kirjasarja

Sarjalla ei ole virallista nimeä.

Tuomas Karhumieli (Tuomas Karhumieli ja Anni Unennäkijä - trilogia #1)6.78
Anni Unennäkijä (Tuomas Karhumieli ja Anni Unennäkijä - trilogia #2)6.34
Lumottu lehmus (Tuomas Karhumieli ja Anni Unennäkijä - trilogia #3)