Uusi maailma

Swainston harrastaa kävelyä, lenkkeilyä ja muuta ulkoilmaelämää. Hän pitää eläinten tarkkailemisesta, erityisesti lintujen. Swainston tunnustaa olevansa riippuvainen kahvista ja hän rakastaa hyvää mallasviskiä. Swainston vieraili Suomessa Åconissa 2009.

Linna-sarjan juuret ulottuvat Swainstonin lapsuuteen, jolloin hän ryhtyi kirjoittamaan lyhyitä maailmakuvauksia ja keskustelunpätkiä koulun pihaleikkejä varten. Koulun piha oli roolipelin Nelimaa ja tarinoita leikittiin lelulinnassa keskiaikaisilla ja roomalaisilla pikkunukeilla. Linnan esikuvana oli koulun vieressä sijaitseva uusgoottilainen kirkko. Kun koulun pihan poikki rakennettiin muuri erottamaan ei-uskonnollinen koulu katolisesta koulusta, sen toisesta puolesta tuli tuntematon hyönteismaa, sittemmin myös uhka.

Nelimaahan hyökkäävät hyönteiset juontuvat Swainstoinin mielenkiinnosta oikeita hyönteisiä kohtaan. Roolipeli on myös taustasyy kirjojen maailman omalaatuiselle tekniikalle, jossa keskiaikaiseen ympäristöön sekoittuu esimerkiksi sanomalehtiä. Ajatus Nelimaan jättäneestä jumalasta syntyi, kun Swainston 14-vuotiaana lakkasi uskomasta katolisen kirkon jumalaan. Swainstonin kirjoissa esiintyy paljon kytköksiä vanhoihin kreikkalaisiin taruihin, joihin hän rakastui jo pienenä. ”Niissä jumalat ja puolijumalat käyttäytyivät usein kuin pilalle hemmotellut kakarat, mikä on mielestäni kiintoisaa.” Jantissa on piirteitä siivekkäästä Hermes-jumalasta, joka on myös viestinviejä sekä tekemisissä varkaiden kanssa. Kirjoissa kuvataan purjehdusta, sillä Swainston rakastaa merta.

Kuolemattomien kaartin päähenkilön Jantin hahmo on rakentunut kirjailijan omien kokemusten avulla. Kirjoihin on siirtynyt riippuliidon kaltaisen toiminnan lähes riippuvuutta aiheuttava mielihyvä ja vaikea lapsuus. Linna-maailma oli paikka, jonne saattoi paeta perheongelmien, brittiläisen luokkayhteiskunnan ja uskonnon puristusta. Kuolemattomuus on Swainstonin mukaan vertauskuva ihmisten asettamista päämääristä ja siitä keskinäisestä kilpailusta, jota siihen pääsemiseen tarvitaan. Kilpailun luoma paine tekee ihmisistä pikkumaisia ja itsekeskeisiä.

Swainston haluaa kirjoittaa asioista, jotka on itse nähnyt tai joita pitää kiintoisina todellisessa maailmassa. ”Kirjallisuuden täytyy viihdyttää”, Swainston toteaa Tähtivaeltaja-lehdessä. ”Sen täytyy kertoa jotain heistä itsestään, eli maailman on oltava jollain tavoin suhteessa todelliseen maailmaan. Minun tarinoissani tuo linkki toimii oman itseni kautta – olen kirjoittanut siitä, mikä on ollut minulle tärkeää.” Swainstonin luoma maailma perustuu todelliseen elämään. ”Kuvaan todellisia paikkoja ja henkilöitä ja laajennan ne suhteettoman suuriksi, tarkennan näkymää tiettyihin puoliin, tuolla tavoin minä kirjoitan fantasiaa”. Swainstonin mielestä hyvä valtavirran kirjallisuus ja hyvä fantasiakirjallisuus muodostavat jatkumon. Hän ei kirjoita tietoisesti fantasiaa, vaan antaa lukijan luokitella sen itse.

Kirjallisuus on Swainstonille taiteen lajeista korkein ja eniten hän pitää siinä laadusta, kauniista kirjoittamisesta. Tärkeimmiksi vaikuttajikseen Swainston mainitsee William Burroughsin, Angela Carterin ja M. John Harrisonin ja suosikkikirjailijakseen Mervyn Peaken.

Linkkejä

Steph Swainston. Wikipedia.

Tekstilähteet: Merja Polvinen: Fantasia, maailman rakentaminen ja kertomuksen kuviot. Toni Jerrman: Steph Swainston – Tähtivaeltajan kryosohvalla. Tähtivaeltaja 1/2010. Kuva: Like.