Darlah: 172 tuntia Kuussa

---

iltana/yönä lukemista jatkaessani olin huomattavasti edellistä lukukertaa jännittyneempi), vaikkakaan täysin ennalta-arvaamaton loppu kirjassa ei ollut. Teoksen päätös sai silti odottamaan jatko-osaa, vaikka sellaista ei taida valitettavasti olla luvassa... Ihan ok lukukokemus varsinkin teini-ikäisille ja nuoremmille. Vanhempia lukijoita ei alun teinihömppä jaksa ehkä ihan yhtä paljoa kiinnostaa.

Darlahissa on todella mielenkiintoinen juoni: Nasa päättää 40 vuoden tauon jälkeen palata Kuuhun ja järjestää matkasta arvonnan, johon saavat osallistua vain 14-18-vuotiaat nuoret.

lisää)

---

Joihinkin asioihin odotin turhaan ratkaisua koko kirjan ajan (Ilmeisesti kirjailija ei jaksanut miettiä sopivaa ratkaisua, tai sitten unohti koko jutun). Välillä myös skipattiin tapahtumia ja hypättiinkin yhtäkkiä kuukausikaupalla eteenpäin. En tykännyt. Jottei tää koko viesti menisi pelkäksi valittamiseksi, niin kehun kirjailijaa hyvästä ideasta. Sen vaan olis voinut toteuttaa paljon paremmin.

---

kosketusta. En pystynyt samaistumaan kehenkään ja he jäivät aika etäisiksi, varsinkin Midori. Himmelfarbin hahmosta pidin, sillä kirjailija kuvailee hyvin hänen dementoituneita mielenliikkeitään. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä kirja ja suosittelen kaikille kiinnostuneille. Loppu oli yllättävä ja siitä jäi turhautunut fiilis - hyvällä tavalla!

Löysin tämän kirjan täältä Risingshadow:sta ja tuli heti kauhea himo lukea tämä! Enkä missään nimessä pettynyt! Meni siinä jokunen kuukausi, ennenkuin sain tän tilattua adlibristä. Kirjan alku on jokseenkin hieman tönkkö, mutta alun ainakin voi lukea ilman välitöntä vaaraa siitä, että sydän hyppäisi rinnasta ulos... Alku valmisteli lukijaa kirjan loppu puolen koitokseen, joka oli todellakin raaka ja jännittävä. Loppu puolella tosiaan kannattaa miettiä sitä "ei heikkohermoisille" -kohtaa. Joka tapauksessa kirja oli todella mielenkiintoinen ja kirjailija osasi hyvin asiansa. Monia mysteerejä jäi kuitenkin auki, kuten se, miten Mia ei ollutkaan oikea Mia Maahan palatessaan vaikka se siltä näytti. Olin ihan ällikällä lyöty ja mietin kaikkia teorioita: olisiko Mia muka voitu kolkata evakuointikapselissa ja tilalle olisikin tullut doppelgänger? Ei vaikuta todennäköiseltä, joten ainakin tämä kysymys jäi painamaan mieltäni. Alku oli todella matelevaa, vaikka teksti olikin sujuvaa ja pienet mysteerit jo alkuvaiheessa olivat jänniä. Kuvaus oli todella hyvää luokkaa mielestäni. Minun oli kuitenkin pakko vilkaista vikoja lukuja, mutta silti jännitti ja ahdisti kun pääsin sinne kohtaan luettuani alunkin kokonaan. Jännitin yhdessä päähenkilöiden kanssa. Mian ja Antoinen romanssin alku jäi jotenkin auki, kun nuorten koulutuksestakaan ei ollut juuri puhetta kirjan aikana. Nuoret viedään New Yorkiin ja sitten on koulutus, jota ei liiemmin edes kuvailla ja yhtäkkiä ollaan jo Kuussa! Tuntui kuin kirjan alku olisi kulkenut etenepäin hitaasti ja kuin sumun peitossa. Olihan sitä tietty ihan mukavakin lukea, kun ei vielä jännittää tarvinnut. Mutta kun Kuuhun asti päästiin, niin luin kirjaa aina tilaisuuden tullen. Jäin toivomaan jatko-osaa, vaikkei sellaista uskoakseni ole luvassa. Pidin kirjan henkilöistä paljon, etenkin Miasta ja Colemanista. Kirjan loppu oli surullinen ja raaka ja itsekkin tykkään enemmän onnellisista lopuista, mutta menihän se näinkin! Juoni ja kuvaus olivat aidontuntuiset ja oikeasti todella mukaansa tempaisevat. LUKEKAA IHMEESSÄ!!! Yöllä tai illalla en kuitenkaan suosittele lukemaan ainakaan kirjan loppupuolta... Darlah - 172 tuntia kuussa piti tiukasti otteessaan loppuun saakka ja se jätti monia kysymyksiä lukijan arvailun varaan, mutta loistava kirja joka tapauksessa <3

---

surullisesta lopusta, se sopi täydellisesti kirjaan. Sen teki vielä täydellisemmäksi pieni toivon pilkahdus Tokiolaisen tytön kirjeessä.

Tämä kirja oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen. Loppu oli mielestäni kamala, koska olen onnellisten loppujen ehdoton fani. Pidin silti kirjan lyhyestä rakkautarinasta, jonka Mia ja Antoine meille soivat. Kirja oli hyvin arvaamaton. Pidin silti tästä kirjasta hyvin paljon (paitsi lopusta). Kansi oli mielestäni erittäin ihana, mutta silsältöön petyin hieman. :)

---

ehdottomasti ärsyttävin. Poika ei pystynyt päästämään irti tyttöystävästään, joten päätti mennä vakoilemaan tätä Eiffel tornin huipulle. Midori oli nuorin ja samalla myös käytöksellään ehkä lapsellisin, mutta pidin hänestä. Loppua kohden se kauhu josta varoitettiin tuli hieman esille, ja loppu oli hyvin surullinen, mikä ärsytti minua hieman. Olen onnellisten loppujen ystävä, mutta menestyihän Romeo ja Juliakin. Siinä vasta surullinen loppu onkin joten... Suosittelen jos sinua ei haittaa onneton loppu ja pidät jännityksestä.

---

nopeasti, kokonainen vuosi kuluu ilman sen kummempaa kuvailua ja yhtäkkiä nuoret lennätetään kuuhun. Tytön ja pojan suhde alkaa kuin tyhjästä... Epämääräisiä ja hiukan pelottaviakin tapahtumia, jotka eivät kuitenkaan koskaan herätä suurempaa mielenkiintoa. Vilkaisin miten kirja päättyy, eikä sekään näyttänyt yhtään hyvältä. Vuosiin en ole lopettanut kirjaa kesken. Tämä kirja on yksi suuri PLÄÄH.