Yösirkus

Erin Morgensternin Yösirkus on älykkäiden romantikkojen kirja. Se on kieltova matka ajan eri tasoille ja maailman jokaiseen kolkkaan; uneen, todellisuuteen ja taas uneen. Se on myös kaunis rakkaustarina, joka saattaa vaikuttaa irralliselta ja muihin henkilöihin sekoittuvalta, jos kirjaa ei näe kokonaisuutena. Sirkus on pääosassa; se kannattelee kirjaa. Se, mikä sirkusta kannattelee, on kuitenkin - kuten kirjassakin todetaan - Celian ja Marcon toisilleen luomat, ehdottoman ainutlaatuiset rakkauskirjeet. Rakkautta on sekin, että lapsuuden unelma saapuu keskelle tyhjää arkea tuoden mukanaa odottamattoman, mutta ehdottomasti toivotun tulevaisuuden. Jos eläisin kirjan maailmassa, kaulassani olisi varmasti tälläkin hetkellä pinainen huivi. Yösirkus on valehtelematta yksi parhaista lukemistani kirjoista. Se on matka paikkoihin ja tuntemuksiin, joiden luulin löytyvän vain unistani. Luettuani kirjan tunsin hyvästeleväni vanhan, hyvän ystävän, jota tuskin tapaisin enää koskaan täysin samanlaisena.

---

hallintaa pystyy arvostamaan. Mutta siitä lisää edempänä. Kirjailijoilla on nykyään todella haastava tehtävä keksiä tarinoita, joita ei ole vielä kertaakaan kirjoitettu. Oikeastaan mahdoton. Jokainen tarina (öisin auki oleva sirkuskin ja sen oheinen rakkaustarina) on jo varmasti useaan kertaan kerrottu, joten on vaikea tehtävä kirjoittaa oma tarinansa niin, että se erottuu massasta. Juuri siinä Erin Morgernstern on kuitenkin onnistunut. Heti ensimmäisestä luvusta lähtien olin lumoutunut maailmasta, jonka hän lukijalleen loihti. Yllättävän vähällä kerronnalla Morgernstern kykenee kuljettamaan lukijansa mustavalkoiseen sirkukseen 1800-1900 -lukujen taitteeseen ja tuomaan tämän eteen kaikki sen ihmeet. Yösirkuksen elegantti, hienovarainen ja ennen kaikkea täysin ainutlaatuisen tuntuinen kerronta tekevät kirjasta, ainakin minun mielestäni, kuolemattoman. Morgernsternin kirjoitustyyli on siitä erikoinen, ettei se pakota lukijaa ymmärtämään mitään mitä tämä itse ei ole valmis sisäistämään, vaan hienovaraisesti ja melkein huomaamatta tuo lukijan tietoon lisää yksityiskohtia sirkuksesta ja lopulta pelistä, jonka näyttämönä se toimii. Tyyli on samanlainen kuin sirkus itse; pinnalta unelmointia ja hienovaraisuutta. Vain kaunis sirkus joka lumoaa kävijänsä antamatta tälle mitään sen ihmeempää mieltä järkyttävää kokemusta. Mutta jos osaa katsoa pinnan alle, löytää kokonaan toisen maailman, joka on täynnä merkityksiä ja yksittäisiä tarinoita. Tätä tarkoitin, kun puhuin "kokemuksesta". Ilman sitä, et näe muuta kuin kauniin ja lumoavan pinnan ymmärtämättä tarinan varsinaista sisältöä ja huomaamatta eri kerroksia, joita on yhtä paljon kuin tasoja pilvisokkelossa (lue kirja, niin käsität mitä tarkoitan). Siksi kirjaa tuleekin lukea tietyn etäisyyden päästä hahmoihin tai sirkukseen itseensä kiinnittymättä, jotta huomaa että jokaisen hahmon tarina erikseen on oikeastaan vain pala yhteistä suurempaa, koko Yösirkuksen tarinaa, joka samalla kertoo jokaisen hahmon oman tarinan. Ympäri käydään ja yhteen tullaan, niin sanotusti. Pieni miinus täytyy silti mainita. Yösirkuksen loppuratkaisu ei ole aivan niin mieltä mullistava kuin se voisi olla, mutta minun vaa'assani se ei paljoa paina kirjan hyviin puoliin verrattuna. Et välttämättä ymmärtänyt puoliakaan siitä, mistä kirjoitin tuossa ylempänä. Saatat ajatella, että tämä on vain jonkun hienostelijan yritys tehdä vaikutusta sinuun, lukijaan. Vasta luettuasi ensimmäisen kolmanneksen Yösirkuksesta saatat hiukan aavistella mitä tarkoitan. Toisaalta, et välttämättä ymmärrä vielä silloinkaan kun olet lukenut koko kirjan. En minäkään ymmärtänyt ennen kuin luin teoksen uudelleen. Vasta kuin sain perusjuonen selville, pääsin tutustumaan itse Yösirkuksen maailmaan kunnolla. Tämä kirja katsos vain paranee jokaisen lukukerran jälkeen. Aina löytyy uusi teltta, jossa et olekaan vielä käynyt.

Tämä kirja vie todellakin mukaansa. Sitä ei voi kylliksi ylistää taikka kehua, vaikka olisi lukenut kirjan tuhannesti. Monet ovat sanoneet, että kirjan takakantta ei saa/ kannata lukea etukäteen. Itsekkin jätin sen lukematta, mikä aiheutti suuria vaikeuksia, sillä minun on hankala päästä kirjaan sisälle, jos en tiedä kirjasta mitään. No pääsin kuin pääsinkin nopeasti jyvälle juonesta ja jäin koukkuun ihan ensimmäisistä luvuista lähtien. Kirjoitus tyyli oli ihanan sujuvaa ja sai minut sukeltamaan täysin kirjan maailmaan. Tuntui, että olin itsekkin sirkuksessa. Jotkut ovat sanoneet, että koska kirja ei edennyt kronologisessa aikajärjestyksessä, oli luku into mennyt. Itseäni ei vuosiluvuissa hyppiminen häirinnyt ollenkaan. Minusta oli itseasiassa tosi mielenkiintoista, että kirjaa kerrottiin siitä ajasta, kun sirkus oli ollut pystysstä jo monta vuotta, ja siitä ajasta, kun sirkusta oltiin vasta rakentamassa. Lisäksi oli ihanaa, että lopussa kaikki nitoutui yhteen. Tietenkin kirjan romantiikka puoli ei jättänyt kylmäksi. Pidin siitä, että kesti aikansa ennen kuin Marco ja Celia rakastuvat. Monissa kirjoissa tehdään niin, että päähenkilö näkee ihanan pojan ja alle viikon sisällä ollaan jo niin rakastuneita että! Se ärsyttää, koska minun mielestäni rakkauden kuuluu tapahtua hiljalleen. Ensin tutustuaan, ihastutaan ja sitten vasta rakkaus. Mutta siitä Marcosta ja Celiasta, he olivat niin suloinen pari ja se, että he käyttivät voimiaan näyttäen tunteensa oli vaan niin suloista! Kirjan loppu oli jollain tavalla tosi haikea, mutta samalla se päätti kirjan juuri oikein. Jokaisen tarina sai lopun. Jokaiselle alkoi uusi alku. En voi muuta sanoa kuin, että lukekaa. Lukekaa ihmiset tämä kirja, jos suinkin pidätte lukemisesta, fantasiasta ja romantiikasta!

---

erilailla mitä yleensä kirjoissa. 

Yösirkuksessa pystyy aistimaan koko sirkuksen taian ja ymmärtää hyvin, miksi ihmiset ovat niin lumoutuneita siitä. Sitä itsekin alkaa jo miettiä, että voisi käydä tuollaisessa kauniissa musta-valkoisessa sirkuksessa, missä kaikki on mahdollista. 

---

häiritsevämpiä; suurin tällaisista ongelmista ovat vaihtoehtohistorian genrestä juontuvat aukot. 1800-luvulla eläviksi ihmisiksi hahmot ovat kovin moderneja ja yhteiskunta heidän ympärillään aikaansa nähden äärimmäisen liberaali. Syytä tähän ei koskaan selitetä, mikä luo vaikutelman, että kirjailija ole tullut asiaa edes ajatelleeksi. Edes ripaus 1800-luvun ajatusmaailmaa tai käytöstä olisi tuonut hahmoihin ja koko tarinamaailmaan mehevyyttä. Tällaisenaan teos ei oikein osaa väistää luomasta vaikutelmaa, että joukko 2000-lukulaisia ihannoi maanisesti viktoriaanista estetiikkaa ja on päällystänyt nykymaailman steampunk-henkisellä ulkokuorella - etenkin, kun hahmojen kiiltokuvamaisuus ei aina onnistu toimimaan satumaiseen tunnelmaan sulautuvana elementtinä vaan taantuu turhan usein saippuasarjatasolle. Jonathan Strange ja herra Norrell -tyyppisestä mestariteoksesta jäädään siis kauas jälkeen. Harmi, sillä muuten Yösirkuksessa on potentiaalia: se on oma persoonallinen unimaailmansa, johon lukija mielellään tuudittuu toistekin. Suosittelen Yösirkusta jokaiselle fantasian ystävälle.

---

saumattomasti. Tunnelmapalana tämä on todella mukavaa luettavaa: itsekin hotkaisin kirjan yhdessä iltapäivässä. Ongelmaksi omalla kohdallani kuitenkin koituivat henkilöt. Yhtä hahmoa (joka oli kyllä sitten erityisen mielenkiintoinen, mutta en voine kertoa, kenestä on kyse, etten spoilaa mahdollisia uusia lukijoita) lukuun ottamatta kaikki olivat mustavalkoisesti hyviä ja pahoja. Päähenkilöillä ei ollut lainkaan virheitä, heidän rakkaustarinansa oli tylsä ja ennalta-arvattava ja kolmiodraamakin aivan löperö. Kirjaa lukiessani turhauduin jatkuvasti siihen, että aivan loistavasta alkuasetelmasta ja miljööstä olisi saanut irti todella hyvän fantasiakirjan - mutta kirja ei toimi, jos sen hahmoista ei välitä tipan tippaa. Enkä minä oikeastaan välittänyt. Loppuratkaisu oli ihan hauska ja osoitti kekseliäisyyttä, mutta hieman ohueksi se silti jäi. Ylipäätään kirjaa kuvaa juurikin tuo: kun kirjailija on kirjoittanut suurista tunteista ja dramaattisista tapahtumista, ne eivät kuitenkaan pääse lukijan ihon alle. Siksi Yösirkus oli minulle pettymys - mutta jokaisen kannattanee silti lukea se läpi itse, koska varsin monet ovat kirjaan ihastuneet.

---

halusi vain olla Marcon kanssa. Marco kohteli häntä liian julmasti. Ylipäätänsä en pitänyt kovinkaan paljon Marcon hahmosta. Celiassa oli enemmän luonnetta. Marco on ehkä liian imelä minulle. Eli jos menee helposti hermot kirjoissa, joissa kuvaillaan kauheasti päähenkilöitten rakkautta, niin kannattaa valita tämä kirja. Ei liikaa rakkautta.

---

kuvitella hänestä kasvavan angstisemman/kyynisemmän. Bailey oli Yösirkuksen hahmoista ainoa, joka sai sympaniani. Saatan lukea Yösirkuksen vielä joskus uudelleen, sillä kerronta ei etene täysin kronologisesti ja luulen, että kirjasta saa enemmän irti toisella lukukerralla.

---

halunnut päästäkin tuollaiseen taianomaiseen paikkaan, jossa kaikki on täydellisen mystistä ja jossa on maailman parhainta omenamehua ja suklaarottia, joilla on lakritsihäntä. Sirkuksen kuvailu oli totaalisen upeaa! Kaiken takanahan on tietenkin Celia ja Marco, joiden pelikenttänä toimii juuri tämä mystinen sirkus. Heidän eräänlainen rakkaustarinansa tosin jää ihan sivuun minusta, koska kirjassa on paljolti myös muiden hahmojen tarinoita. Tämän tarinan pääosassa on enemmänkin itse sirkus ja sirkuslaisten elämä. Tarina oli kiehtova, mutta samalla se jäi hiukan mustavalkoiseksi kuten sirkuksen väriteemakin. Tämä on hämmentävä kirja, joka ihastuttaa, mutta joka jättää lukijan jonkinlaisen "mitä ihmettä tapahtui" - tunteen valtaan.