Stravaganza: Laivojen kaupunki

Mary Hoffman
fantasia, nuoret
Stravaganza: Laivojen kaupunki (Stravaganza #5) - Mary Hoffman7.96

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Kaisa Kattelus. Sidottu, kansipaperi.

Rinnakkaismaailmoista ja stravaganttien veljeskunnasta kertovan sarjan huikean jännittävä viides osa.

16-vuotias Isabel tuntee jäävänsä kaikessa kymmenen minuuttia vanhemman kaksoisveljensä varjoon. Asiat kuitenkin muuttuvat, kun Isabel eräänä päivänä löytää Barnsburyn lukion lattialla lojuvan punaisen samettipussukan täynnä hopeanvärisiä mosaiikkipaloja. Taidehistoriasta kiinnostunut Isabel ajattelee heti Ravennaa, mosaiikeistaan kuulua italialaiskaupunkia. Hänen hämmästyksensä onkin suuri, kun hän yllättäen löytää itsensä Classesta, erehdyttävästi Ravennaa muistuttavasta renessanssiajan kaupunkivaltiosta.

Taliassa idän suurvalta on kokoamassa sotalaivastoa Bellezzaa ja sen liittolaiskaupunkeja vastaan. On hyvä syy uskoa, että Bellezzan vanhoilla vihollisilla di Chimiceillä on näppinsä pelissä. Suuri meritaistelu häämöttää horisontissa, ja stravaganttien veljeskunnan apua kaivataan taas kipeästi...

Risingshadow arvostelu :: Niina Tolonen (Nafisan)
Arvosana kirjalle


Julkaistu: kesäkuu 13, 2012
Kustantaja: Tammi
Tyylit: fantasia, nuoret
Alkuperäinen nimi: City of Ships
Arvosanalla: 7.96/10
Arvosanoja: 60
Muokattu: kesäkuu 13, 2017

Stravaganza -kirjasarja

Stravaganza: Naamioiden kaupunki (Stravaganza #1)7.86
Stravaganza: Tähtien kaupunki (Stravaganza #2)7.70
Stravaganza: Kukkien kaupunki (Stravaganza #3)7.78
Stravaganza: Salaisuuksien kaupunki (Stravaganza #4)7.62
Stravaganza: Laivojen kaupunki (Stravaganza #5)7.96
Stravaganza: Miekkojen kaupunki (Stravaganza #6)6.98

Kirja-arvioita

9/10 |
heinäkuu 19, 2015
Mielestäni juuri tämä kirja on paras koko sarjasta. Tykkäsin paljon enemmän kuin aiemmista. Mutta se, että Barnsburyn koulusta tulee koko ajan vaan lisää stravagantteja häiritsee suunnattomasti, eikä tämä kirja eroa muista siinä, että ...
9/10 |
tammikuu 19, 2014
Tämä kirja oli ehkä paras kaikista, vaikka Isabell olikin varsinkin alussa aika ärsyttävä. Muuten kirjassa oli ihania hahmoja ja juonikin oli ihana. Toivottavasti viimeinen osa tulee pian!!
7/10 |
marraskuu 01, 2013
Luin tämän aikoja sitten ja yritän nyt laitta jotain mitä muistan. Pidän sarjasta olen todellinen fani. Meritaistelu jäi mieleen todella elävästi. Kirja jatkoi juonta hyvin. Jäin odottelemaan seuraavaa osaa. :) Se ilmestyy suomeksi ensi vuoden alussa. ;)
8/10 |
toukokuu 21, 2013
Laivojen kaupunki jatkaa stravaganteista kertovaa sarjaa tutulla kaavalla. Itsensä epävarmaksi tunteva nuori Barnsburyn koulusta löytää renessanssityylisen esineen, talismaanin, ja päätyy Taliaan, rinnakkaismaailmaan joka vastaa meidän ...
10/10 |
heinäkuu 28, 2012
Ehdottomasti Stravaganza-kirjojen aatelia! Ehkä paras kaikista viidestä kirjasta, Naamioiden kaupunki ja Salaisuuksien kaupunki ehkä yhtä hyviä. Loppua kohden kirja vain paranee, eikä edes kirjoitusvirheitä löytynyt yhtään. Varsinkin Classen suuri meritaistelu oli kuvattu todella elävästi.
10/10 |
kesäkuu 30, 2012
Upea kirja:) Jäin samantien koukkuun. Kannattaa lukea! Yhtä hyvä, ellei paremipikin kuin edelliset osat. Suosittelen!
7/10 |
joulukuu 06, 2016
Sisältää juonipaljastuksia
10/10 |
maaliskuu 09, 2013
Sisältää juonipaljastuksia