Tulitähden tehtävä

Erin Hunter
fantasia > eläinfantasia, nuoret
Tulitähden tehtävä (Soturikissat-erikoisseikkailut #1) - Erin Hunter8.42

Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Vesa-Matti Paija. Sidottu.

Soturikissaklaanien välillä vallitsee viimein rauha, mutta Myrskyklaanin päällikkö Tulitähti näkee ahdistavia näkyjä epätoivoisesti pakenevasta, tuntemattomasta kissaklaanista. Pian hänelle paljastuu järkyttävä salaisuus: hänen soturiesi-isänsä Tähtiklaanissa ovat valehdelleet hänelle. Mistä on oikein kysymys?

Tulitähden on lähdettävä vaaralliselle retkelle etsimään totuutta. Kumppaninsa Hiekkamyrskyn kanssa hän taivaltaa kauas kotoa ja saa selville ikivanhan vääryyden. Mikä matkan määrä lieneekään, yksi asia on Tulitähdelle selvä: mikään ei ole enää ennallaan.

Soturikissoista (Warriors) on muutamassa vuodessa muodostunut valtava kansainvälinen kirjailmiö. Alun perin englanniksi kirjoitettuja Soturikissat-kirjoja on käännetty jo 19 kielelle. Pelkästään Yhdysvalloissa sarjan kirjoja on myyty tähän mennessä yli 9 miljoonaa kappaletta ja ne ovat toistuvasti New York Timesin myydyimpien kirjojen listalla.

Art House on julkaissut kuusiosaisen Soturikissat-sarjan vuosina 2009–2011. Tulitähden tehtävä on itsenäinen erikoisseikkailu, joka jatkaa sarjan päähahmon tarinaa.

Keskustelua: Erin Hunter :: viestejä 12 kpl
Arvosana kirjalle

Kirjan tilaus
KAMPANJA: Storytelissä pidennetty ilmainen kokeilujakso 30 päiväksi!

Julkaistu: maaliskuu 7, 2012
Kustantaja: Art House
Tyylit: fantasiaeläinfantasia, nuoret
Avainsanat: kissat
Alkuperäinen nimi: Firestar's Quest
Arvosanalla: 8.42/10
Arvosanoja: 137
Muokattu: joulukuu 12, 2014

Soturikissat-erikoisseikkailut -kirjasarja

Kuuluu yläsarjaan Soturikissat

Tulitähden tehtävä (Soturikissat-erikoisseikkailut #1)8.42
Taivasklaanin kohtalo (Soturikissat-erikoisseikkailut #2)7.82
Sinitähden tarina (Soturikissat-erikoisseikkailut #3)8.96
Väärätähden lupaus (Soturikissat-erikoisseikkailut #4)8.92
Keltahampaan salaisuus (Soturikissat-erikoisseikkailut #5)8.54
Pitkätähden kosto (Soturikissat-erikoisseikkailut #6)8.26
Vatukkatähden myrsky (Soturikissat-erikoisseikkailut #7)8.30
Perhon Lennon näky (Soturikissat-erikoisseikkailut #8)

Kirja-arvioita

9/10 |
elokuu 03, 2016
Tämän kirjan jälkeen jäi masentunut olo, kun seikkailu oli ohi. Nautin kovasti siitä, että Tulitähti sai pentuja. Enpä vain osannut aavistaa, että tämä ihana kissa ei olisi päähenkilönä enää pidempään. Toisten näkökulmasta sen ...
6/10 |
heinäkuu 12, 2016
Kiva kirja! Luen kirjaa tällä hetkellä, olen ihan koukussa ja pakko lukea koko ajan! Voin jo arvata, että Tulitähti löytää Taivasklaanin ja auttaa sen uudelleenrakentamisessa.
6/10 |
kesäkuu 27, 2016
Enpä oikein tiedä jaksanko jatkaa näitä erikoisseikkailuja tämän jälkeen.. :/
6/10 |
tammikuu 22, 2016
Kirjan jälkeen Tulitähden päähenkilönä oleminen loppuu. Aihe oli minusta hiukan tylsä ja harmittaa kun Tulitähden luonne alkaa pikku hiljaa muuttua.
10/10 |
maaliskuu 22, 2015
Aika hyvä ja jännä. Kiva kun vaiteeksi olaan reviirin ulkopuolella :). Kokonaisuutena hyvä ja jännä.
10/10 |
joulukuu 07, 2014
Ei ehkä parhaita mutta hyvä silti.
9/10 |
heinäkuu 26, 2014
Ihanaa kun kirjailija on vienyt tarinan vaihteeksi kauas reviireistä.
9/10 |
lokakuu 27, 2013
Todella hyav kirja joka toi mukavaa vaihtelua normaaleihin soturikissoihin!
10/10 |
maaliskuu 20, 2013
Yksi suosikki kirjani Soturikissoista!
10/10 |
helmikuu 03, 2013
Paras osa soturikissoista. Mukavaa saada vaihtelua kun yleensä kirjat kertovat metsän tapahtumista mutta nyt mukana oli ennimmäkseen uusia kissoja ja lähes kaikki tapahtui jossain muualla kuin metsässä.