Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle

@ Kurt Vonnegut
Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle (Keltainen kirjasto #140) - Kurt Vonnegut 6.64   19

Alkuteos ilmestynyt 1976. Suomentanut Jukka Kemppinen.

1. painos: Tammi, 1978. Keltainen kirjasto 140. Sidottu, kansipaperi.
3. painos: Tammi, 1983. Kurki-kirja. Nidottu.

Tekijä on omistanut kirjansa ”Ohukaiselle ja Paksukaiselle, minun aikani enkeleille”. Se kertoo kuusivarpaisten, nelinännisten ja kaksimetristen neandertalidikaksosten tarinan, jotka yhdessä olivat nero, yksinään ei mitään. Viisitoistavuotiaina heidät erotetaan toisistaan; Eliza päätyy Marsiin, Wilbur lopulta Yhdysvaltain presidentiksi. Siinä ominaisuudessa hän antaa lain, jonka mukaan jokainen saa uuden nimen, ja ryhtyy tietokoneiden avulla jakamaan kansakuntaa uudelleen suurperheisiin kampanjatunnuksella Hui hai – jäähyväiset yksinäisyydelle. Seurauksia on monenkarvaisia; kohta on meneillään samanlaista klikkiytymistä kuin ennenkin.

Jälleen kerran Vonnegut murtaa rajat ja näyttää kuinka todellisuus voi olla mielettömyyttä, mielettömyys todellisuutta. Kohtalokkaat maailmanlaajuiset ongelmat, ihmisen omat pienet probleemat ja kaikki mahdollinen siltä väliltä vyöryy esiin noin päin ja päinvastoin. Vonnegut itse luonnehtii kirjaansa muistelmiksi: ”En tule koskaan kirjoittamaan mitään mikä olisi näin lähellä omaelämäkertaa.”



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 1978 (Tammi)
Tietoja muokattu helmikuu 1, 2023

Keltainen kirjasto

Sarja sisältää 33 pääteosta ja yhteensä teoksia 80 kpl.

”Keltainen kirjasto syntyi vuonna 1954 Suomeen, jossa oli pulaa kaikesta – myös hyvästä käännöskirjallisuudesta. Niukkuuden ja epävarmuuden keskellä Keltainen kirjasto oli raikas tuuli, joka lennätti pölyä niin kirjahyllyistä kuin ajatuksista ja avasi ikkunoita ympäröivään maailmaan. Keltainen kirjasto on kasvanut yhdessä Suomen kanssa ja täyttänyt maailmankirjallisuuden ystävien hyllyt ja yöpöydät. Se on taistellut hyvän proosan, sanomisen vapauden ja ihmisyyden puolesta, naurattanut, itkettänyt, hämmentänyt, sivistänyt ja kansainvälistänyt ikäluokan toisensa jälkeen. Keltaisen kirjaston täyttäessä vuonna 2004 viisikymmentä vuotta, on se jo pitkään ollut Suomen kaikkien aikojen pitkäikäisin kirjasarja ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen ilmiö. Maailma sarjan ympärillä on nyt tietenkin täysin toinen kuin sen syntyessä. Suomi on vauras ja kansainvälinen, vaikutteet ja viettelykset virtaavat vapaasti. Mutta Keltaisen kirjaston lupaus on se mikä ennenkin: tarjota suomalaisille valikoima parasta ajankohtaista maailmankirjallisuutta. Runsauden keskellä raikkaalta tuntuu, että parhaan tunnistaa helposti ja siihen on helppo tarttua.” (Tammi)

Paroni puussa (Keltainen kirjasto #29) 7.24   21
Uljas uusi maailma (Keltainen kirjasto #40) 7.44   129
Ritari joka ei ollut olemassa (Keltainen kirjasto #41) 7.58   17
Nollapiste (Keltainen kirjasto #54) 6.00   1
Koko kosmokomiikka (Keltainen kirjasto #93) 7.20   10
Halkaistu varakreivi (Keltainen kirjasto #96) 7.78   18
Teurastamo 5 (Keltainen kirjasto #98) 7.80   95
Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater (Keltainen kirjasto #107) 7.00   17
Mestarien aamiainen (Keltainen kirjasto #117) 8.16   12
Kissan kehto (Keltainen kirjasto #124) 7.26   30
Näkymättömät kaupungit (Keltainen kirjasto #127) 8.22   18
Äiti yö (Keltainen kirjasto #134) 7.00   23
Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle (Keltainen kirjasto #140) 6.64   19
Tämä vaikea elämä (Keltainen kirjasto #152) 9.00   3
Titanin seireenit (Keltainen kirjasto #153) 7.30   26
Sähköpiano (Keltainen kirjasto #169) 6.86   15
Jos talviyönä matkamies (Keltainen kirjasto #178) 7.38   29
Kalmasilmä (Keltainen kirjasto #180) 6.38   13
Talvinen tarina (Keltainen kirjasto #192) 7.14   15
Galápagos (Keltainen kirjasto #200) 6.26   20
Rottarouva (Keltainen kirjasto #209) 7.00   3
Minun kansani, minun rakkaani (Keltainen kirjasto #219) 7.66   6
Oscar ja Lucinda (Keltainen kirjasto #230) 7.50   18
Baltasar ja Blimunda (Keltainen kirjasto #236) 6.00   1
Hokkus pokkus (Keltainen kirjasto #244) 5.64   14
Suuri lammasseikkailu (Keltainen kirjasto #267) 7.80   34
M/T ja kertomus Metsän ihmeestä (Keltainen kirjasto #285) 7.14   7
Kuvitelma 20. vuosisadasta (Keltainen kirjasto #303) 6.50   2
Timbuktu (Keltainen kirjasto #320) 7.58   7
Kaikkien nimet (Keltainen kirjasto #325) 6.00   2
Omon Ra (Keltainen kirjasto #340) 6.34   3
Luola (Keltainen kirjasto #347) 8.00   1
Pianossa (Keltainen kirjasto #365) 5.40   5
Kivinen lautta 6.00   1
Obabakoak 7.66   3
Nainen ja apina 6.26   8
Mr Vertigo 7.84   6
Kertomus sokeudesta 7.94   18
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi 8.40   5
Generation P 6.66   6
Piin elämä 7.60   46
Ole luonani aina 7.86   82
Lunar Park 7.22   14
Toinen minä 7.00   1
Hiljainen tyttö 6.82   11
Kertomus näkevistä 7.12   8
Oikukas kuolema 7.34   18
Kafka rannalla 8.74   63
Viides maailmanvalta 5.34   6
Pelon kasvot 5.80   5
Vieras kartanossa 6.70   26
Aika suuri hämäys 7.12   8
Kenraali kirjastossa 7.40   5
Ragnarök: Jumalten tuho 6.76   25
1Q84: Osat 1 & 2 7.50   48
Sydäntorni 7.30   13
1Q84: Osa 3 7.30   44
Susanin vaikutus 7.14   7
Maailmanloppu ja ihmemaa 7.68   29
Luoja lasta auttakoon 10.00   1
Ihmeiden tie 5.50   2
Haudattu jättiläinen 7.64   34
Miehiä ilman naisia 7.12   9
4 3 2 1 7.00   2
Nolla kelviniä 3.66   3
Kuunkajo 8.50   2
Komtuurin surma 8.50   6
Sinun silmiesi kautta 6.00   3
Tanssi tanssi tanssi 6.26   8
Päivien loppu 6.40   5
Vesitanssija 5.50   4
Pimeän jälkeen 7.00   16
Muistipoliisi 7.00   18
Vieterilintukronikka 7.50   8
Klara ja aurinko 7.16   19
Hiljaisuus 3.00   7
Asema 11 8.14   21
Ensimmäinen persoona 7.00   2
Lasihotelli 8.38   21
Piparkakkutalo 8.20   20

Kirja-arviot & arvosanat

Pisania
Pisania
Arvosanat 1000
Kirja-arviot 0
Viestit 1395
tammikuu 10, 2023
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
Öröz Trööt
Öröz Trööt
Arvosanat 66
Kirja-arviot 0
Viestit
elokuu 26, 2021
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Carthanie
Carthanie
Arvosanat 505
Kirja-arviot 7
Viestit 6
kesäkuu 21, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
TTK
TTK
Arvosanat 1218
Kirja-arviot 0
Viestit 0
toukokuu 15, 2011
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
aatos
aatos
Arvosanat 170
Kirja-arviot 1
Viestit 0
huhtikuu 8, 2011
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
aaltopartio
aaltopartio
Arvosanat 95
Kirja-arviot 0
Viestit 0
maaliskuu 23, 2009
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Sini
Sini
Arvosanat 714
Kirja-arviot 37
Viestit 488
tammikuu 12, 2008
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
maahinen
maahinen
Arvosanat 320
Kirja-arviot 0
Viestit 1199
elokuu 17, 2007
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Oomi
Oomi
Arvosanat 45
Kirja-arviot 0
Viestit 0
elokuu 7, 2007
Antoi 4 / 10 arvosanan kirjalle
Iivari
Iivari
Arvosanat 604
Kirja-arviot 1
Viestit 994
elokuu 7, 2007
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle