Pandemonium: Rakkaus on kapinaa

HUOM! Sisältää hirveän kasan suoria JUONIPALJASTUKSIA!! Skippaa, jos et ole lukenut!! Itse pidin tätä toisaalta oikeastaan mielenkiintoisempana kuin ykkösosaa: oli mielenkiintoista saada tietää enemmän näistä yhteiskunnan ulkopuolella elävistä ryhmistä, elämästä Korvessa, vastarintaliikkeesta jne. Plussaa myös pohdiskelevuudesta; vapauden ja turvallisuuden hinta ja suhde, omat valinnat jne. Toisaalta kirjasarjan pienet epäuskottavuudet korostuvat tässä osassa entisestään. Otetaanpa pari esimerkkiä: 1) Lena ja unelmien miehet. Miten voikin sattua niin näppärästi, että suunnilleen joka toinen mies/poika, jonka Lena kohtaa, muuttuukin pian "elämänmittaisen rakkauden" kohteeksi, jonka vuoksi tehdään mitä vain? Jos miettii siis, että Alex on ensimmäinen poika, jonka kanssa Lena juttelee enemmän, ja Julian oikeastaan melkeinpä seuraava sitten heti Metsästäjän, Karhun ja Nastan jälkeen (joista kaksi on pariskunta ilmeisesti ja kolmas ihan vain hankala persoona). 2) No sitten se varsinainen rakastuminen: Ok, ihmiseen voi ihastua vaikka ensisilmäykselläkin. Kuitenkin Lauren Oliver kuvaa kirjassa prosessia, jossa Lena yhtäkkiä, muutaman maan alla vietetyn vankeuspäivän seurauksena onkin äkkiä korviaan myöten rakastunut poikaan, jossa hän on aiemmin vihannut kaikkea, mitä tämä edustaa, vaikka on kaiken lisäksi vielä kuvausten perusteella aivan rikki Alexin menettämisestä. 3) Rajojen vartioinnin puutteet. Miten on mahdollista, että myötäilijät onnistuvat päivittäin lähettämään tavaraa vaikka millä mitalla jokea pitkin Korpeen? Miten he eivät muka jää kiinni, kun kuitenkin laatikoita joudutaan raahaamaan joelle? Luulisi, että tuollainen paikka, jonka kohdalle ei voida tehdä aitaa, olisi tiukan valvonnan kohteena. Eikö vaikuta epäilyttävältä, että jokea pitkin lilluu jatkuvasti muutakin tavaraa, kuin vain yksittäistä roinaa? Ja eikö yksikään laatikko muka koskaan jää kiinni rantaan ja joudu jonkun kaupungissa elävän tutkailemaksi, jos tosiaan köyhempi kansanosa elää pienoisessa puutteessa? Ja miksi kukaan ei karkaa sitten joen kautta? 4) Linnut viesteinä. Miten muka valvojat/rajaa vartioivat eivät huomaa, että rajan tuntumassa lentelee kymmenittäin lintuja, jotka ovat sotkeneet itsensä milloin mihinkin maaliin? 5) Lenan ja äidin kohtaaminen. Toivottavasti kolmososa pohjustaa erityisen hyvin, miksi äiti ei kerro, kuka on, koska muuten tuo vaikuttaa täysin absurdilta. 6) Tämä ei nyt ole sinänsä varsinainen epäuskottavuus, mutta juoni on niin ennalta arvattavissa kuin vain voi olla. Jo viimeistään siinä vaiheessa, kun ykkösosan lopussa Alex käskee Lenaa kiipeämään taakseen katsomatta, tietää lukija, että Alex ei seuraa, häntä ammutaan, hän jää vangiksi ja lukija arvaa, että Lena luulee häntä kuolleeksi, mutta tyyppi oikeasti vangitaan ja hän palaa kuvioihin jossain vaiheessa. Tosin luulin ensialkuun, että asia paljastuisi Lenalle niin, että Alex olisi vankina ja Lena lähtisi häntä pelastamaan. Ai niin, ja viimeisenä haluan sanoa: MIKSI JOKA HEMMETIN NUORTENKIRJAAN PITÄÄ TUNKEA SE SAAMARIN KOLMIODRAAMA??? Ja vielä tässä tapauksessa väkisin väännetyn oloinen sellainen.

---

ne jäivät vähän kylmäksi, ihme kyllä. Tarina on kuitenkin hahmoista huolimatta upeasti kasattu kokonaisuus, joka ei uhkaa kaatua missään vaiheessa. Lena suorittaa Vastarinnan tehtävää "zombien" maassa ja hänen uusi minuutensa on viimeiseen asti hiottu... kunnes kuvaan astuu "Invalidien" vastaisen DVA:n johtajan poika. Kirjailija jättää vielä kirjan lopulle parikin yllätystä, jotka tulevat sotkemaan pakkaa entisestään kolmannen, ja viimeisen, kirjan osalta.

---

ajoissa on toimintaa paljon ja koskaan ei mielestäni ollut tylsää tämän kirjan parissa. 

Aluksi minua harmitti Alexin menetys, mutta jotenkin ihastuin kovasti Julianiin. Tässä kirjassa tulee heti huomattavan paljon uusia hahmoja, varsinkin trilogian edeltävään osaan verrattuna. Kaikki hahmot ovat melko erilaisia ja pidin erityisesti Korpista, josta tulee Lenalle todella läheinen. Lena itsessään muuttuu mielestäni myös jonkin verran, kasvaa kovemmaksi ja taitavammaksi, mutta pitää kiinni vanhasta itsestään.

Kirjan teksti on aika perustasoa, ehkä vähän parempaa kuin edellisessä kirjassa. Sisältö on jonkin verran synkempää eikä tästäkään kirjasta kyllä puutu kuolemaa. Loppufiilis oli viimeisillä sivuilla onnellinen, mutta nyt on kyllä aika järkyttynyt olo. Eli siis koukuttavasti loppuu tämäkin teos ja aion kyllä lukea viimeisenkin osan. 

Kirja oli ihan hyvä, mutten pitänyt sen loppuratkaisusta. Mieluummin Alex olisi kuollut pysyvästi tai sitten Lena ei olisi koskaan rakastanut Juliania. Muuten kirjan juoni oli mielestäni ihan hyvä ja jaksoin lukea kirjan kokonaan. Pidin ensimmäisestä osasta plajon enemmän, mutta tämän toisen osan kerronta oli toteutettu hauskalla tyylillä. Pidin siitä, että aina joka toisessa luvussa kerrottiin nykyhetkestä ja joka toisessa luvussa aikaisemmista tapahtumista.

Suosittelen kirjaa heille, jotka ovat lukeneet ensimmäisen osankin, mutta tämän kirjan takia en olisi sarjaa alkanut lukemaan.

---

fiktiota ja lumoava kirjoitustyyli vangitsee mukaansa, joten nämä "epäuskottavuudet" ovat melko pieniä eivätkä vaikuta tarinaan. Kirja on surullinen, hämmentävä, jännittävä ja viihdyttävä.

Mikähän siinä on, että ensimmäisen osan lukee vauhdilla nauttien jokaisesta käänteestä ja toisen osan lukemisessa kestää aikansa? Kyllä Oliver hyvin kirjoittaa, en minä siitä valita, mutta tämä toinen osa lähti vain niin hitaasti käyntiin. Kesti lähes 130 sivua ennen kuin vauhti kiihtyi. Sitä ennen piti lukea pätkissä, hitaasti ja pakottamalla, kun ei siitä alusta oikein nauttinut. Kuitenkin oli ihan mielenkiintoista lukea Lenan vaiheista ja hänen kasvamisestaan kirjan edetessä. Itseänikin ärsyttäisi, jos ei tietäisi koko suunnitelmaa. Lenan tavoin sitä tuntisi itsensä hyväksikäytetyksi. Toisaalta sehän antoi Lenalle puhtia pelastaa uusi ihastuksensa. Vaikkei tämä yltänyt edellisen tasolle, annan sille kuitenkin 3.5 tähteä ja aion lukea viimeisenkin osan kunhan sen käsiini saan.