Alkuteos ilmestynyt 1998. Suomentanut Tapani Bagge. Sivun 121 sitaatti William Shakespearen näytelmästä Macbeth, suomentanut Matti Rossi (Love Kirjat 1982). Kannen kuva: David B. Mattingly. Nidottu.
Kaupungissa kiirii uusi huhu. On löydetty todiste siitä, että toisilla planeetoilla on elämää. Ja todiste on kätketty tukikohtaan, jonka nimi on Vyöhyke 91. Maailman salaisimpaan paikkaan.
Cassie, muut animorfit ja Ax tietävät jo, että muilla planeetoilla on elämää. Liiankin hyvin. He oivaltavat myös, että yeerkit yrittävät päästä Vyöhyke 91:een saadakseen selville, uhkaako todiste niiden tehtävän toteuttamista. Niinpä animorfitkin päättävät vierailla siellä. Mutta löytö ei vastaakaan heidän odotuksiaan...
Arvosana kirjalle
K. A. Applegate
Katherine Alice Applegate on syntynyt vuonna 1956 Michiganissa Yhdysvalloissa. Hän on asunut Texasissa, Floridassa, Kaliforniassa, Minnesotassa, Illinoisissa ja Pohjois-Carolinassa ja työskennellyt muun muassa eläinlääkärin apulaisena, konekirjoittajana ja tarjoilijana. Nykyisin Applegate asuu jälleen eteläisessä Kaliforniassa. Applegaten perheeseen kuuluvat aviomies Michael Grant, joka on myös nuortenkirjailija, Kiinasta vuonna 2003 ottolapseksi otettu tytär Julia sekä poika Jake. Kotona on myös kaksi kissaa ja kaksi koiraa. Applegate harrastaa sellon soittoa, matkustelua, lukemista ja puutarhanhoitoa.
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 119
Viestit 0
Kirjan perusrakenne oli jälleen samankaltainen muiden sarjan kirjojen kanssa. Muuten juoni oli hieman erilainen. Se kulki sujuvasti eteenpäin ja piti mielenkiintoa hyvin yllä. Olisin toivonut tähän kirjaan edellisen osan hork bajir -pariskuntaa, mutta toivottavasti niitä käsitellään myöhemmissä osissa. Henkilöistä ei enää sarjan tässä vaiheessa paljastu mitään uutta läheskään niin usein kuin ennen. Toivoisin Cassien ja Jaken suhteen etenevän suhteellisen pian vähän vakavammalle tasolle, tässäkin kirjassa sitä vihjailtiin, mutta mitään ei tapahtunut. Jotenkin jäi taas vaivaamaan henkilöiden kyky selviytyä joka asiasta, oli se miten pieni tai suuri tahansa. Kirjan loppu oli jotenkin töksähtävä. Jälleen kerran juuri ennen loppua tuli iso taistelu ja sitten jutellaan ryhmässä. Pahikset pääsivät taas karkuun ja hyvikset voittivat. Rupeaa pikkuhiljaa mietityttämään, eivätkö hork bajirien laumat ikinä vähene kun niitä aina tapetaan? Muuten kyllä ihan suositeltava kirja edellsiet osat lukeneille.
