Kansi ja ulkoasun suunnittelu: Ea Söderberg. Sidottu.
Ketä huutaa apuun, kun myrsky raivoaa, lumi upottaa ja kylmät kourat kurottuvat kohti?
Jouni on aloittanut lukion. Tavallinen Uolevi -bändi jatkaa harjoituksia ja valmistautuu halloweenkeikkaan. Sevettijärven-matkan jälkeen Jouni on lakannut nukkumasta: hän ei tarvitse enää unta. Koko syksyn hän on kulkenut yössä ja etsinyt merkkejä äidistään. Hän on kohdannut olentoja, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Suurimman yllätyksen tarjoaa kuitenkin oma sisko Saara.
Sitten tulee halloween, josta Jounia on varoitettu. Halloweenin yönä hänen ei pidä astua ulos, koska silloin ovat vainajat liikkeellä. Jännittävä seikkailu vie Jounin ja Saaran aliseen maailmaan. Löytävätkö he sieltä vastauksen haltijaäitinsä arvoitukseen?
Haltijan poika on jatkoa kirjalle Kuulen kutsun metsänpeittoon. Romaani ammentaa aineksia niin kauhutarinoista kuin kolttasaamelaisesta perinteestäkin.
Arvosana kirjalle
Sari Peltoniemi
Sari Peltoniemi (1963–2023) oli äidinkielenopettaja ja kirjailija. Kauhavalla syntynyt Peltoniemi opiskeli Jyväskylän yliopistossa suomen kieltä, kasvatustieteitä ja kirjallisuutta. Hän toimi 1980- ja 1990-luvuilla Noitalinna huraa! -yhtyeen laulajana ja sanoittajana. Peltoniemi aloitti kirjoittamisen 1990-luvulla lastenhoidon lomassa. Hänellä oli kolme tytärtä. Peltoniemi sai muun muassa Kuvastaja-palkinnon 2002, Anni Polva -palkinnon 2009, Laivakello-palkinnon 2014, Arvid Lydecken -palkinnon 2021 ja Kirjailijaliiton myöntämän Tirlittan-palkinnon koko tuotannostaan. Sari Peltoniemi oli vuoden 2010 Finnconin kotimainen kunniavieras.
”Lempieläimeni on ryhävalas. Tämänhetkiset lempikirjailijani ovat Philip Pullman ja Antti Tuuri. Kannatan – tosin melko passiivisesti – luonnon- ja eläintensuojelua, mutta muuten en ole erityisen poliittinen (joskin kyllä paatoksellinen). Teen hämmästyttävän kärkkäästi kaikenlaisia vapaaehtoistöitä, kun vain kauniisti pyydetään. Kunnianhimoisin tavoitteeni kirjoittajana on yhdistää Veijo Meri -henkinen tyyli ja fantasiakirjallisuus. Olen kasvissyöjä, mutta en vegaani.”
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 328
Viestit 0
Tässä kirjassa oli enemmän omien voimien löytämistä ja kanssakäyntiä kuolleiden maailman kanssa, mutta vähemmän saamelaisjuuria, kuin ensimmäisessä kirjassa. Teinidraama ja -bänditouhu pysyi edelleen mukana jotenkin yli kymmenen vuoden takaisen kirjoitustyylin kera. Tykkäsin siitä, miten erilaisia legendoja ja myyttejä tuotiin mukaan. En kuitenkaan pitänyt päähenkilön haahuilusta, hän tuntui vain ajautuvan tilanteesta toiseen ottamatta kiinni mistään.
Kirja-arviot 64
Viestit 2
Kansi oli hieno ja puoleensavetävä. Mutta minusta kirja oli huono en päässyt kirjan juoneen mukaan eikä se temmannut minua mukaani. Huono.
Kirja-arviot 141
Viestit 4
Sari Peltoniemen "Haltijan poika" (Tammi, 2013) on jokin aika sitten ilmestyneen "Kuulen kutsun metsänpeittoon" -romaanin mainio jatko-osa. Lukiolaispojan ja hänen sisarensa nuoruuden ilot ja ahdistuksen aiheet sekoittuvat pohjoissuomalaiseen kansanperinteeseen, jossa on aineksia niin fantasia- kuin kauhukirjallisuudestakin. Peltoniemi vie lukijansa noitarummun säestyksellä aliseen, panee heidät niin pelkäämään hyytävän kekriyöhön kulkijoita kuin tutustuttaa hautausmaan portilla odottelevaan Krideenkin. Erityisesti kohtaaminen lapsena kuolleen eahparasin kanssa jää hyytävänä mieleen. Huvittavaa kyllä, kotimainen fantasiakuvasto tuntuu taasen eksoottisemmalta ja sitä kautta paljon kiinnostavammalta kuin nuortenkirjallisuudessa puhkikuluttu angloamerikkalainen vastineensa. Erinomaista suomikummaa on tämä!
Kirja-arviot 79
Viestit 690
Rento, rauhallinen jii än ee. Meneehän tämä. Mitään kovin, kovin jännittävää ei sivuille mahtunut... Suoraan sanottuna ei niin paljon mitään muutakaan. Jouni on vähän tylsähkö, mutta Saara tuntui konkreettiselta kiukuttelunsa ja eläinoikeuksiensa alla. Niin ihanan... Kipeä henkilö, teini-iän vaikeuksia ja näin päin pois. Jounin vanha ope ja isäkin ovat kumpikin myös sympaattisia. Juoni ei erikoisemmin hetkauttanut. Muutamia yksinkertaisia creepyjä kohtauksia lisäämällä Haltijan poikaan olisi saanut helpolla tuota jännityselementtiä. Ja kauhua. Shamanismi on ainut mytologia, jota ihan tosissani pelkään. Kieli ei tee erikoisempia temppuja. Hyvää se on, joo, siinä jotenkin, mutta se ei erotu tai leiki sanoilla. Luki tämä kevyesti ja nopeaa. Ihailen Peltoniemeä ihmisenä paljolti, sillä hän teki pikkuminään lähtemättömän vaikutuksen vuonna miekka ja kilpi käydessään ala-asteellani kertomassa urastaan. Silloin ilmestyneet Suomu ja Hämärän renki innostivat enemmän kuin tämä sarja. Paria kohtaa vähän venyttämällä, paria kohtaa supistamalla, muutaman kauhuelementin lisäämällä tästä olisi kyennyt muokkamaan neljän, viiden tähden kauhukirjan. Korjaus, fantasia. Fantasiaa tämä on joo, mutta minulle kauhu, koska kuten mainittu, shamanismi...
