Intohimon pimeä puoli

@ Gena Showalter
Intohimon pimeä puoli (Manalan valtiaat #5) - Gena Showalter 8.02   34

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Hanna Arvonen. Nidottu.

Kaukaisessa linnakkeessa Budapestissa kahtatoista kuolematonta – toinen toistaan vaarallisemman viettelevää – soturia sitoo muinainen kirous, jota kukaan ei ole onnistunut murtamaan. Kun voimakas vihollinen palaa, he matkaavat ympäri maailman etsimässä jumalten pyhäinjäännöstä – joka uhkaa tuhota heidät kaikki.

Valtiaat ovat jo löytäneet kaksi Kronoksen artefakteista: Pakon häkin ja Kaikkinielevän silmän. Vielä heiltä puuttuu Näkymättömyyden viitta ja Viiltävä sauva.

Valtias Aeron, Vihan vartija, tapaa vihdoin Olivian‚ langenneen soturienkelin, joka on demonien vastakohta. Olivia on ilontuojaenkeli, joka on pitkään seurannut ihmisten elämää ja pyrkinyt luomaan heille iloa ja onnea. Nyt hän on utelias ja hän haluaa edes hetken elää tavallista ihmisen elämää‚ ja kokea intohimoa ja rakkautta. Yleisesti linnakkeessa tiedetään, etteivät Demonit ja Enkelit sovi yhteen. Onko tämä tieto kumottavissa?

Liity mukaan matkalle tähän synkän aistilliseen maailmaan, jossa hyvän ja pahan välinen raja hämärtyy ja todellinen rakkaus joutuu äärimmäiseen testiin. Kun panokset kovenevat, tehtävä muuttuu vaarallisemmaksi ja romantiikka kuumemmaksi! Viides itsenäinen osa sarjasta Manalan valtiaat.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu helmikuu 1, 2013 (Harlequin)
Alkuperäinen nimi The Darkest Passion
Tietoja muokattu tammikuu 28, 2016

Manalan valtiaat

Sarja sisältää 6 pääteosta ja yhteensä teoksia 6 kpl.

Sarjan suomentaminen jäi kesken.

Pääsarja Nocturne

Yön kirous (Manalan valtiaat #1) 7.98   78
Pimeyden suudelma (Manalan valtiaat #2) 7.22   57
Nautinnon kirous (Manalan valtiaat #3) 7.64   49
Pimeyden kuiskaus (Manalan valtiaat #4) 7.68   49
Intohimon pimeä puoli (Manalan valtiaat #5) 8.02   34
Pimeyden valhe (Manalan valtiaat #6) 7.74   31

Kirja-arviot & arvosanat

Anneliana
Arvosanat 64
Kirja-arviot 35
Viestit 5
huhtikuu 21, 2017
10 / 10

Huikea kirja kyllä. Pakko myöntää, että Aeron ja Olivia ovat lempipariskuntani koko sarjassa (kröhöm, tähän mennessä, kröhöm). Aeronilla on sisällään Vihan demoni ja Olivia on taas enkeli, joka palkattiin murhaamaan Aeron, mutta lankesi kun ei suostunut toteuttamaan tehtävää.

Olivia on aivan ihana hahmo! Hiukan tietämätön ja joissakin suhteissa ehkä jopa naiivi, mutta se sai minut vaan rakastamaan häntä entistä enemmän. Olivian Aeron viettely-yritykset olivat niin huikeita, että nauroin ihan ääneen kohtauksia lukiessa! Ja sitten Aeron... voi Aeron. Lempisoturini, ylivoimaisesti. Oli ihanaa seurata, kuinka hän alkoi vähitellen tajuta, sivu sivulta, kuinka paljon Olivia alkoi hänelle tarkoittaa. Tämän kirjan loppu on ehkä yksi yllättävimmistä koko sarjassa ja se saa suun loksahtamaan auki.

minnaha
Arvosanat 2
Kirja-arviot 1
Viestit 0
huhtikuu 27, 2013
10 / 10

Kerrassaan Mahtava kirja. Itse olen aika noviisi tämän alan kirjallisuuden lukijana. Kirja jäi käteen kapupan kirjahyllystä, erittäin mielenkiintoisen kuulloisen takakannen perrusteella. Ja täytyy sanoa että koukkuun jäin. Olen kyltymätön romantiikan ystävä ja tässä kirjassa se on taidokkaasti yhdistetty Myös erotiikkaan joka on iso plussa, mutta sillä ei kuitenkaan mässäillä likaa ja kun siihen vielä lisätään enkelit, demonit yms niin eihän tota yhdistelmää vaan voi vastustaa. Kirja on mielestäni taitavasti ja hauskasti kirjoitettu, sopivasti huumoria ja juoni etenee koko ajan, eikä jää missään kohden junnaamaan paikalleen ja vaikka lopputulos oli jotenkin arvattavissa, jännitys kuitenkin säilytettiin melkein viimeiseen sivuun asti ennenkuin koko kuvio selvisi. Ja olen itse henk. koht sen verran romantikko että olen onnelisten loppujen ystävä jos kirja olisi loppunut toisin, en olisi pitänyt siitä.

Q_Black
Arvosanat 248
Kirja-arviot 239
Viestit 111
helmikuu 1, 2013
8 / 10

Kyllä tätä odotettiinkin vesi kielellä kokonainen vuosi! Jo ensimmäisestä pokkarista lähtien rakastuin tähän sarjaan eikä se tunnu laantuvan vaikka tämä kirja ei paras sarjan kirja ollutkaan. Tässä sarjassa on samankaltaisuuksia BDB:n kanssa, joten ehkä siksikin tämä on loistavaa luettavaa. Tässä päästiin taas menoon kunnolla mukaan ja päätarinan lisäksi oli pari sivujuontakin mukana, joista osa pohjusti selvästi tulevaa pokkaria. Kyllähän sen kaavan näissä yleensä jo tajuaa alkumetreillä, mutta tässä tarinassa aivot pääsivät kunnolla raksuttamaan kun piti miettiä et "miten ne oikeen selviää tosta". Mukana oli tottakai aiempia hahmoja ja uusia juttuja paljastui tässä lisää... kuten esimerkiksi Ashlynin raskaus, josta sai tietää vähän lisää herkullisia juttuja. Tapahtumaan riitti taas tasaisena virtana alusta loppuun. Aeron on alusta asti ollut suosikkejani, mut tässä siitä tuli vähän nössykkä. Olivia taas oli vähän outo hahmo. Siveellinen, mutta ei todellakaan siveellinen. Ja ennen niin hauska Legion otti tässä päähän suuresti. Pakkaa on taas sekoitettu tarinan osalta kunnolla, joten sitä jatkoa janoan kovasti!

Heli
Heli
Arvosanat 40
Kirja-arviot 0
Viestit 0
lokakuu 2, 2017
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Keskiyön kyyhkynen
Keskiyön kyyhkynen
Arvosanat 216
Kirja-arviot 71
Viestit 6
syyskuu 4, 2017
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Lilyx
Lilyx
Arvosanat 505
Kirja-arviot 2
Viestit 3
kesäkuu 27, 2017
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Xhex
Xhex
Arvosanat 71
Kirja-arviot 1
Viestit 11
maaliskuu 29, 2016
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Manatee
Manatee
Arvosanat 99
Kirja-arviot 0
Viestit 2
kesäkuu 27, 2015
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Sireeni
Sireeni
Arvosanat 88
Kirja-arviot 0
Viestit 0
maaliskuu 8, 2015
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
loraliz
loraliz
Arvosanat 129
Kirja-arviot 7
Viestit 0
marraskuu 30, 2014
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle