Tyhjyys - M. John Harrison 6.08   12

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Einari Aaltonen. Nidottu.

BSFA-palkintoehdokas 2012.

Hypnoottisen avaruusoopperatrilogian päätösosa Tähtivaeltaja-palkitulta kirjailijalta

Lähitulevaisuuden maailmassa talouselämän romahdus on riuduttanut ihmiskunnan. Samaan aikaan tutkija Kearneyn mullistava kvanttiteoria on mahdollistanut tähtienvälisen matkailun, ja valtavia avaruusaluksia ohjaavat kyborgilapset, joista on riisuttu kaikki inhimillisyys.

Ihmiskunta elää vailla päämäärää, menneisyytensä vainoamana ja kuolleiden läheistensä haamujen riivaamana, kunnes maailmaan kulkeutuu kaukaisesta tulevaisuudesta kasvoton ääni, joka julistaa tuntevansa ihmiskunnan tulevaisuuden.

Tyhjyys on film noir -henkinen, hämmentävän omaperäinen romaani, jonka tunnelma muistuttaa David Lynchin elokuvia. Kefahuchi Tract -trilogian aiemmat osat ovat Valo (2004) ja Nova Swing (2008).



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu huhtikuu 25, 2014 (Like)
Alkuperäinen nimi Empty Space
Tietoja muokattu helmikuu 7, 2023

Like-scifi

Sarja sisältää 26 teosta.

Alasarja Ruostumaton teräsrotta
Alasarja Bill – Linnunradan sankari
Alasarja Hyperion
Alasarja Helvetin piirit
Alasarja Ajattelun Vyöhykkeet
Alasarja Ilmestysten avaruus
Alasarja Alshain-pentalogia
Alasarja Across Realtime
Alasarja Poseidonin lapset
Alasarja Kostaja

Apinoiden planeetta 7.32   25
Murskattu mies 7.16   32
Palmer Eldritch – kolmesti merkitty mies 6.76   50
Lies, inc. 5.92   37
On aika sijoiltaan 6.56   27
Jääristi 6.16   13
Haudasta kohtuun 6.54   47
Timothy Archerin sielunvaellus 7.26   24
Jack Barron 5.76   12
Vuosi nolla 6.16   49
Tokio ei välitä meistä enää 5.90   39
Super-Cannes 6.82   34
391 5.54   33
Valo 7.28   84
Elonmerkit 5.82   27
Nedut 6.40   44
Muuntohiili 7.74   89
Nova Swing 6.78   38
Jäänpuskijat 8.14   98
Karsta 7.78   28
Aurinkojen huone 8.18   97
Musta mies 7.48   46
Pääteasema 7.82   64
Tyhjyys 6.08   12
Hitaat luodit 6.92   39
Ikirouta 6.86   38

Kirja-arviot & arvosanat

Eija
Arvosanat 1205
Kirja-arviot 330
Viestit 1125
kesäkuu 2, 2014
6 / 10

Tyhjyys on M. John Harrisonin Kefahuchi Tract –avaruusooppera trilogian päätösosa. Edelliset osat Valo ja Nova Swing toimivat samaan maailmaan sijoittuvina erillisinä kertomuksina, mutta Tyhjyys ei ole itsenäinen kertomus vaan se on jatkoa molemmille kirjoille ja sitoo ne yhteen. Edelliset osat olisi syytä olla luettuna ennen Tyhjyyden aloittamista, muuten kirjasta ei saane paljon tolkkua. Vaikea kirja on muutenkin, vaikka edeltävät tapahtumat ovat tiedossa - vaikeasti ymmärrettävä ja kummallinen. Välillä mennään tapahtumissa (unia ja mielikuvia) niin yli hilseen, että ajattelee onko lukemista järkeä edes jatkaa, mutta jokin kuitenkin saa porskuttamaan eteenpäin. Onneksi pääasiallisessa sisällössä pysyi kuitenkin mukana ja lopputulos on osaltaan palkitseva. Asioita selvisi lopussa, mutta kaikki jutut ei ihan auennut. Sarjan aiemmissa osissa jälkimaku on ollut parempi kuin lukuhetkellä koettu fiilis. Ehkä tämänkin kirjan kohdalla ajatukset jäsentyvät aivokuoressa kohdilleen jälkikäteen. Uudelleenluku voisi auttaa sisäistämään kertomuksen paremmin, mutta koska tarina on raskaanpuoleinen, en heti perään ainakaan viitsi sitä uudelleen lukea. Joka tapauksessa sarjan maailmassa löytyy mieleenpainuvia yksityiskohtia ja asioita mm. tuikkutankit, uusmiehet, monat, räätälit, älytatuoinnit, pentujengit, erilaiset artefaktit sekä ihka mainiot kuiskivat ja kujertavat nurkissa piilottelevat varjo operaattorit.

LukeWarm
LukeWarm
Arvosanat 118
Kirja-arviot 0
Viestit 0
helmikuu 28, 2023
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
marsukuningas
marsukuningas
Arvosanat 70
Kirja-arviot 0
Viestit 0
heinäkuu 5, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
lummukka
lummukka
Arvosanat 495
Kirja-arviot 0
Viestit 0
marraskuu 21, 2015
Antoi 2 / 10 arvosanan kirjalle
Scion
Scion
Arvosanat 134
Kirja-arviot 0
Viestit 4
elokuu 17, 2015
Antoi 2 / 10 arvosanan kirjalle
Ari
Ari
Arvosanat 165
Kirja-arviot 0
Viestit 0
kesäkuu 3, 2014
Antoi 2 / 10 arvosanan kirjalle
H.C.
H.C.
Arvosanat 43
Kirja-arviot 0
Viestit 6
toukokuu 18, 2013
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle