Salatun voiman kaupunki (Mystic City, #1)

Salatun voiman kaupunki on minusta erinomainen kirja kertomaan nyky-aikaisen Romeo & Julia tarinan.. Kielletty rakkaus, kuka ei nyt ihastuisi pariin, jonka sukujuuret repvät toisiaan eroon! Traaginen kohtalo ei kuitenkaan odottanut Hunteria ja Ariania. Ja miten kävi Arianin perheelle? Kuolivatko he? Vaiko jäivät henkiin ja nousevat toisessa osassa kostamaan? Ja todentotta, alempi Tempeste puhui asiaa kun mainitsi, ettei Hunter välittänyt hetkeäkään kun tämän äiti kuoli! Laulelivat vaan, että tärkeintä on kunhan he saavat olla yhdessä onnelisina elämänsä loppuun saakka! Varmasti minä kuitenkin luen toisen osan ja sanon, etteikö kirja olisi ollut lukemisen arvoinen! Lukekaa ja ihastukaa!

Takakansi lupasi "vavisuttavia mystisiä voimia, synkkiä petoksia ja kiellettyä intohimoa". Niin, no, onhan tuokin tapa tätä kirjaa kuvata. Alkuasetelma vaikuttaa hyvältä. Kahtia jaettu kaupunki, kapinallisia, fantasiaa, scifiä, salaisuuksia. Mutta he hei, eihän tämä kirja onnistunut yllättämään alkuunkaan. Luulisi, että kun kerta toisensa jälkeen ns. kunnolliset ihmiset vetävät aseen takataskustaan ja ampuvat viattomia täysin yllättäen, lukija yllättyisi. Niin ei käynyt. Saatoin kolmea sivua ennen tapahtumaa osoittaa kirjaa ja sanoa itsekseni "Jep, tämä tyyppi ampuu tuon toisen." Ja olin oikeassa, joka kerta. Miten näin suuret paljastukset voi kirjoittaa niin ennalta-arvattavasti? Hahmoihin petyin. Hunter oli aivan kamala, toisaalta salaperäinen ja kunnollinen, toisaalta naiivi ja ällöttävän suloinen. Ei häntä voinut ottaa tosissaan. Ja Aria... Luulisi 17-vuotiaalla olevan enemmän järkeä päässään. Kuvio oli selvä ensimmäisiltä sivuilta, mutta päähenkilömme oli liian pikkuprinsessa nähdäkseen nenänsä eteen. Perhe ei tarkoittanut mitään tässä kirjassa. Arian vanhemmat olivat häikäilemättömiä, eikä Arialtakaan kamalan kauaa kestänyt ennen kuin hän päätti heidät tuhota. Ja kielletty rakkaus taas... En ymmärrä, miten Aria ja Hunter rakastuivat toisiinsa. Tuntui siltä, kuin pari lasta olisi ollut keinumassa yhdessä, ja yhtäkkiä he olivat valmiita riskeeraamaan kaiken rakkautensa vuoksi. Jäin ihmettelemään, että mitä välissä tapahtui. Kirjassa oli kolme hahmoa, joista pidin. Davida, Elissa Genevieve ja Violet Brooks. Ja minun tuurillani tietenkin kaikille kävi huonosti. Eikä kukaan välittänyt. Davida uhrautui heidän vuokseen, mutta Aria tuskin hätkähti. Elissan todelliset tarkoitusperät olivat kristallinkirkkaat siinä vaiheessa, kun Aria kutsui hänet mukaansa viimeiseen taistoon. Violet Brooksista pidin ensihetkistä asti. Hänestä ei kuitenkaan kerrottu juuri mitään, vaikka hän oli juonen kannalta tärkeä hahmo. Outoa? Ja sitten kun hän kuoli, Hunteria ei kiinnostanut ollenkaan. Mitä siitä, että äitini kuoli, kun voin olla Aria sinun kanssasi, tässä sairaalassa, jonne me Turkin kanssa sinut saimme salakuljetettua täysin ongelmitta? Epäuskottavaa. Sääli todellakin, koska alussa kirja vaikutti hyvältä. Idea oli hyvä, mutta mitä syvemmälle juonessa edettiin, sitä vastenmielisemmältä lukeminen alkoi tuntua.